Dieetistä ja Baywatchista ja vartaloista

Se mitä mä tulen tässä nyt höpisemään, niin ei ole sitten mitään ammattilaisen sanomaa, eikä välttämättä tottakaan. Se on pelkästään mun omia mielipiteitä ja kokemuksia, ja kaikilla on oikeus olla eri mieltä. Tai samaa mieltä.

Yksi aihe, mistä omalla kokemuksellani haluan puhua, on ketodieetti.

Sanon heti aluksi, että mä olen huonogeeninen. Sitä mä nyt aina jauhan. Ja ”vartalonmalli on sellainen, ettei kukaan haluaisi sellaista vartaloa itselleen” -se ei ole edes mun itseni keksimä lause, vaan joko kohdistettu mulle omituisena kohteliaisuutena tai suoranaisena loukkauksena päin naamaa kroppakriiseilyni pahennukseksi.

Se on totta, etten istu nykypäivän ihanteeseen, missä ihannoidaan ja haetaan treenaamalla ja muokataan jopa kirurgisesti leveää lantiota ja suurta peppua. Se on tätä aikaa. Itse tarvitsisin tuohon tavoitteeseen plastiikkakirurgiaa. Monet sanoisi, että kunhan treenaa. Toki treenaaminen parantaa, muttei se kaikkiin luontaisiin vartalonmalleihin tee ihmeitä. Teenhän mä pakaralihasjumppaa lähes joka päivä.

Silloin ysärillä Baywatchissa ei ollut vielä samanlaista peppuihannointia. Siihen muottiin mä istuin silloin nuorempana ja hoikempana. Silloin ennen lapsia, ja jossain siinä lasten syntymien välissäkin. Siinä ohjelmassa, ja siihen aikaan, taidettiin enemmän ihannoida suuria rintoja kuin suurta peppua. Heillä on aivan tavalliset, ehkä jopa pienehköt, litteähköt, treenaamattomat peput, ja silloin se kelpasi. Millainen vain peppu kelpasi. Nykyään jos tehtäisiin Baywatch-sarjaa (mutta hei, on se uusi leffa, pitääkin katsoa se uudestaan tarkkaillen naisten kroppia), sinne valittaisiin näyttelijät ihan päinvastaisilla kropilla. Pepun ja lantion tulisi olla muodokkaat, ja rinnat saisivat varmaan olla pienemmät, tai isommat, millaiset vain. Ehkä mieluummin pienemmät, koska urheilullinen kroppa on nyt se mitä pitää olla.

Mutta siitä ketodieetistä.

Mä olin alunperin jo inhonnut ketodieettiä, sen perusteella mitä olin siitä lukenut, mutta alkusyksystä kokeilin sitä. Ensin viikko vähähiilihydraattisella, sitten neljä viikkoa ketolla, ja kuudes viikko taas vhh:lla. Miksi tein sen?

Noh, tietysti halusin laihtua. Olin lihonut vuodessa 10 kg aloitettuani ehkäisypillerit, ja se tuskastutti mua. Ei sitä lihomista varmaan kukaan huomannut, ainakaan kukaan ei sanonut mitään. Mutta ei huomannut laihtumistakaan, ei ainakaan taaskaan kukaan sanonut mitään. Ja kun ei kuule mitään palautetta, niin luulee tietenkin, ettei tuollaisia alle kymmenen kilon muutoksia huomata mussa. Itse tulee sokeaksi kun näkee koko ajan itsensä, mutta peilistä ja mittanauhasta itse huomaa kyllä tulokset. Sain ketoilun aikana pois 6kg, mistä olin ihan tyytyväinen. Ja ne pysyi poissa koko sen ajan kun olin aktiivinen. Sairaslomalöhöily on tuonut jotain kiloja takaisin, mutta en enää ikinä halua olla ketolla.

Mun mielipide on, että ketoruokavalio vie kaiken nautinnon elämästä. Minä, kuka rakastan suklaata ylikaiken, unelmoin keton aikana joka päivä omenista ja porkkanasta. Meille on jo lapsena opetettu, että omenat ja porkkanat ovat terveellistä ja sallittua ruokaa.

Mä vihasin ketoa, koska aivan tavalliset, terveelliseksi oletetut ruoka-aineet oli kielletty. En halua päähäni ajatusta, että tomaatti, punainen ja keltainen paprika, porkkana, marjat sekä hedelmät olisivat paha ja epäterveellinen asia ja etenkin lihottavia. Onko se normaalia elämää, ettei saa syödä porkkanaa?

Mitä siitä jos niissä on hedelmäsokeria? Eikö ole tärkeempää, että katsoo mistä lähteestä sen sokerinsa ottaa, kuin että lopettaa sen kokonaan? Samoin hiilihydraatit. Mulle keto oli kitumista ja joka päivä mietin, että ei enää ikinä tämän jälkeen. En enää ikinä kiellä itseltäni kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Samoin kuin leipää tai pastaa. Niissäkin voi tehdä paremman hyvän ratkaisun sataprosenttisesta kaurasta tai rukiista, tai täysjyvä- tai vaikka kikherneversiosta. Muutenkin, itselle se mittailu, laskeminen, tarkkailu, kituminen ja elämänilon väheneminen, niin se ei ole sen arvoista. Tiedän, etten syö liikaa kaloreita vuorokaudessa normaalistikaan, kun joskus laskin ihan tavallisista päivistäni.

Eikö pidemmän päälle kyse voisi olla siitä, että oppii valitsemaan paremman vaihtoehdon, ja rajoittaa mässäilyä, kuin eläisi Ei Ei Ei -kieltolistan kanssa? Ellei tietysti itse halua niin. Mä en halunnut. Siis mulla on jo omavalintaisen ruokavalioni takia kieltoja. Ja jos sen lisäksi pitää ottaa vielä lisää kieltoja, niin ei oikein nappaa. Mulle ei sovi. Jollekin muulle sopii. Haluan myös nauttia elämästä, enkä pelkästään miettiä koko ajan missä on jokunen gramma liikaa sokeria tai hiilihydraattia.

Onko ihminen epäterveellisesti syövä, huonolla ruokavaliolla ja auttamatta koko loppuelämän läski, jos syö omenan vaikka joka päivä? Ei. Sen ei pitäisi vaikuttaa siihen. Keto vaan luo tuollaista ajatusta.

Mutta en siis ole mikään ravintoneuvoja. Kuunnelkoon jokainen itseään.

Miksi ihan oikeasti kokeilin ketoa?

Itsehän tosiaan kokeilin ketoa siksi, koska kaikki aina tyrkytti sitä. Moni kaverikin joka asiaan kehotti, että kokeile ketoa. Olin jo niin monesti sanonut oman mielipiteeni siitä, enkä jaksanut enää vängätä, joten kokeilin sitä vain siksi, ettei tulevaisuudessa tarvitse enää jatkuvasti kuulla samaa, kun voin sanoa, että joo olen jo kokeillut, ei ollut mun juttu.

Jostain joskus luin, ettei silloin ole kyseessä hyvä dieetti, jos jättää menoja pois sen takia. Jos jättää vaikka menemättä juhliin tai kahville ystävän kanssa sen takia, koska miettii, että dieetti menisi pilalle. ”En mä nyt taida tulla, kun olen dieetillä, enkä voi syödä mitään.” Terve dieetti, ei ole haittana tai esteenä muulle elämälle. Jos silloin tällöin olisi tarjolla kahvipöydässä pullaa, niin voi ottaa yhden tai pienen palan, tuntematta huonoa omatuntoa ja katumusta. Kunhan ei mässäile joka päivä, eikä suurilla määrillä.

Somella on tietysti myös oma vaikutuksensa. Kun some on täynnä jo valmiiksi treenattuja, hoikkiakin, ketkä infoaa esimerkiksi kesäkuntodieetistään, niin joku voi miettiä, että eikö mikään riitä, eikö he ole jo tarpeeksi hyvässä kunnossa? Ja oma matka saattaa alkaa tuntua entistä toivottomammalta. Ja joissain tapauksissa ne voi laukaista myös syömishäiriöitä.

Mulle some on hirviö. Mulle se lisää itsetunto-ongelmia. Somessa on täynnä kieltoja ”älä syö tätä ja älä tee näin”, ja mitä pelkästään on sallittua syödä, juoda tai tehdä. Ja kaikenlisäksi nämä monet ohjeistukset menevät keskenään ihan ristiin. Siinä menee sitten itsekin sekaisin, että kun tuolla luki, että ei saa syödä sitä ja tuolla, että kyllä sitä saa ja kolmannessa, että nimenomaan pitää syödä sitä. Sen lisäksi some on täynnä muokattuja kuvia. Täydellisiä vartaloita. Tai muka-täydellisiä. Muuten ei kelpaa tämän maailman muottiin. Tämän hetken diettikulttuuri on ihan pepusta.

Toki, joillekin dieetit voi olla terveyden kannalta välttämättömiä, mutta suuri osa on myös munlaisia aika tavallisen vartalon omaavia, muutamalla ektrakilolla, mutta kaikin puolin terveitä. Niin onko se nyt maailman paras tapa toitottaa meille, että ”laihduta laihduta, ota tämä dieetti tai tuo dieetti”? Eikö voisi mieluummin luoda sanomaa, että olet hyvä myös noin, kelpaat yhtä lailla noinkin, ja ei kaikkien tarvitse olla fitness ja olemme kaikki silti hyviä?

Mullahan on päässä vikaa. On masennusta ja suuria itsetunto-ongelmia, minkä takia käyn puhumassa. Tietysti olen rehellisesti puhunut miten näen ja koen itseni, ja mun jutut saattaa välillä olla sellaisia, että no kun olen tälläinen läski ja ruma. Mun terapeutti on harmittavan monesti takertunut sitten siihen, ja monesti puhunut, että ”no mitä sä voisit tehdä, että laihtuisit?” tai, että ”no onhan se puhdasta matematiikkaa, että kun vaan kuluttaa enemmän kuin syö”. Hän ei selvästikään tiedosta mikä on säästöliekkitila.

Viime kerralla puhelintapaamisella sanoin sitten hänelle siitä, että mä kun olen täällä erityisesti sen takia, että mulla on huono itsetunto, ja haluan saada itsetuntoni kuntoon ja hyväksyä itseni, oppia pitämään itsestäni, niin näillä dieettityrkytyksillä voi olla vähän päinvastainen vaikutus. Se saattaa entisestään masentaa mua lisää ja tuoda lisää paineita. Että mä en odota, enkä halua, hänen olevan mulle dieettivalmentaja tai ravitsemusterapeutti. Vaan haluan, että hän auttaa mua oppimaan pitämään itsestäni jo tällaisena. Mä kyllä näen ja tiedostan jokaisen vikani tarpeeksi, ja jopa liian hyvin, itsekin. Hän kyllä ymmärsi palautteeni, ja ehkä ensi kerralla voimme nyt päästä paremmin eteenpäin.

Viimeisenä tiivistyksenä:

Ei stressata liikaa dieeteistä. Ja yritetään oppia kelpaamaan muille, ja ennen kaikkea itsellemme, sellaisina kuin olemme. Me ollaan just hyviä näin.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *