Eron syyt

Reilu viikko sitten kun päätin erään riidan päätteeksi, etten itse enää halua jatkaa suhdetta, vaikka Lauri puhui kyllä, että ’annan vielä mahdollisuuden’, ja näin oletan, että hän ei olisi juuri silloin vielä päättänyt suhdettamme sillä kertaa.

Lauri ei koskaan kysynyt multa mitään tarkempia syitä asiaan. Mä itse olisin hänen tapauksessaan halunnut paljon vastauksia, kuten olen itse aina eroissa jäänyt kaipaamaan.

En tiedä miksi hän ei niitä halunnut, se on ehkä hänen tapa, tai voi olla monia syitä. Itselle jäi olo, että hänellä se ottaisi egon päälle, kun hänet jätettiin, ettei viitsi enää ruikuttaa perään, joten oli tavalla, että ’okei ei sitten, hyvästi nyt ikuisesti’ ja kaikki tunteet off-nappulasta pois. Tai hänkin kuitenkin oli halunnut erota, ja nyt se sitten kävi näin, joten mitä tässä mitään jatkamaan.

Mulla ei kuitenkaan ollut tarkoitus alunperin haluta erota ikinä. Ei tietenkään. Olisin halunnut olla ikuisesti hyvässä suhteessa. Tosin, tämä suhde ei tuntunut hyvältä. Mikä ehkä sinällään ei yllätä, kaikki varmasti oli veikannut meidän eromme puolesta. Olin/olisimme halunneet todistaa muille heidän olevan väärässä.

Ei ollut mitään semmoista, että tämä yksi riita nyt oli liikaa, vaan kokonaisuus. Hänen yleinen käytösmalli muita ihmisiä ja asioita kohtaan.

Muhun ei yleisesti napannut, eikä mun ymmärrykseen osunut, se kuinka hän käyttäytyy välillä mua kohtaan, lähes aina tuntemattomia kohtaan, yleensä myös tuttuja kohtaan. Mun silmissä hän käyttäytyy useimmiten erittäin huonosti ja ajattelemattomasti sekä hyvin itsekkäästi. Ja tuntui, etten mä saa puolustaa kohteliasta käyttäytymistä, kun sitten olisin häntä ’vastaan’ ja valitsisin tuntemattomien puolen, ja pitäisin niitä kaikkia muita tärkeämpänä kuin häntä. En pystynyt vain olemaan hiljaa ja seurata sivusta mielestäni turhan törkeää käytöstä.

Hän kyllä itsekin tiedostaa jonkin osan itsestään, että on introvertti, koko elämän ollut sosiaalisesti kömpelö ihmisten kanssa, tavallaan (toisella tavalla sitten ei ollenkaan) yksin viihtyvä ja oleva erakko, kenellä ei koskaan ole sosiaaliset taidot olleet huipussa.

Hän kai jotenkin pystyy ja osaa olla vain jonkun yhden valitun ihmisen seurassa kerrallaan, pysyvästi tai jaksottain. Ja sitten siltä yhdeltä ihmiseltä odottaa saavan kaiken. Sanoisin, että kumppanin rooli helpottuisi, jos hänellä olisi myös ihan tavallinen kaveri, kenen seurassa voisi lievittää yksinäisyyttä välillä. Etenkin, jos ei ikinä halua yhteenmuuttoa. Me kumpikaan ei haluttu missään vaiheessa yhteenmuuttoa. Mutta mielestäni se ei ole parisuhteen välttämättömyys.

Jos puhun nyt tässä viimeisimmästä riidasta, niin se riita sinällään ei vaikuttanut eropäätökseeni mitenkään, vaan juuri se kuinka hän käyttäytyi.

Vastasin yhteen kuvaan hyvin neutraalisti. En sano tarkemmin siitä, mutta mielestäni se olisi sama, jos mä olisin laittanut hänelle kuvan vaikka niin, että mulla olisi takaponnari. Kun mulla on aina saparot tai hiukset auki. Niin, jos hän olisi vastannut siihen että ’hmmm, ei näytä sulta’, niin sen tyylinen neutraali vastaus. En mä olisi tuosta suuttunut, kun itsekin tiedän, ettei ole mun tyyliä, ikinä en ole ollut siinä kampauksessa tapaamassa häntä. Enkä olisi myöskään odottanut, että olisi pakko kehua vierasta versiota musta.

Hän kuitenkin suuttui mun neutraalista kommentista ja sanoi että haukuin pystyyn, ja nimittelin ja hyi kissaa ja yäkkiä. Kysyin monesti, että missä kohtaa niin sanoin, näytä mulle lause tai sana mistä pahoitit mielesi, kun en oikeasti sanonut, enkä tarkoittanut, enkä edes ajatellut noin. Niin kuulemma rivien välistä luki niin. Ei oikeasti ollut mitään rivien välejä. Mulla ei ollut asiaa vastaan ja negatiivista sanottavaa, vaan pelkäästään neutraalia kuten sanoinkin. En vieläkään ymmärrä miten muka haukuin. Kun kaikki ne pahat sanat mitä hän sanoi mun muka olevan sitä mieltä, niin en niitä sanonut (kirjoittanut, joten olisi todisteet näyttää kelle vaan) vaan todellaki neutraalisti, etten näe häntä tuollaisena kun en ole koskaan nähnyt livenä. Että näytti mulle vieraalta. En sanonut pahasti eikä se ollut pointti.

En tajua yhtään miten aiheesta tuli riita. Mutta, en jaksanut kuunnella riitelyä, niin sanoin että menen rauhoittumaan, palaan huomenna asiaan. Oikeasti en tarvinnut rauhoittumista, mutta odotin, että hän käsittäisi huomenna asian oikealla tavalla, ja kun tänään selkeästi ylireagoi, niin tänään ei ole järkeä jatkaa koko asiasta keskustelua.

Siitäkin hän suuttui. Vaikka tiesi, että palaan huomenna. Hän itse oli kyllä vähän aikaa sitten lopettanut riidan menemällä kolmen päivän mykkäkouluun sanoin hyvästi ylimielinen horo, lataan nyt tinderin. Hän siis sai tehdä noin, jättää mut eron luuloon, koska hyvästi. Jättää mut oletukseen, että meni etsimään uusia naisia, koska tinder, ja nimittelemällä mua, ja oletukseen ettei ikinä palata asiaan, koska se hyvästi.

Mä en uhkaillut muilla, en sanonut mitään että häivyn nyt ikiajoiksi, vaan palaan huomenna. Mä kuulemma tein tosi väärin, ja jos en vastaa ’tänään’, niin ’tää oli tässä’. Tätäkään en tajunnut, että näissä asioissa meillä myös oli aina eri säännöt, hän saa kyllä tuolla tavoin poistua keskustelusta, mutta mä en saa poistua tuhat kertaa lievemmin!

Seuraavana päivänä kun palasin asiaan niin ”no saat anteeks, annan viel mahdollisuuden”. En tiedä mitä olisi pitänyt pyytää anteeksi. Sanoin, että anteeksi kun kiihdyin ja anteeksi kun pahoitit mielesi, mut en edelleenkään ymmärrä miksi. En voi pyytää anteeksi lyttyynhaukkumista, kun sitä en tehnyt. Ja että mä en anna enää mahdollisuutta.

Musta tuntui, että mä taas huononen Laurin seurassa, kaikki mun entiset mielen ongelmat tulee takaisin, mun itsetunto huononee taas, koska riitojen yhteydessä hän edelleen nimitteli mua vähintään ällöksi. Mietin myös, että ei hänen sitten tarvitse ja kannata olla mun kanssa, jos hän ajattelee mua ällöttävänä.

Hyvinä hetkinä, mitä hän aina puhui musta, että olisin niin upea, seksikäs, glamour, ja mitä kaikkea muuta ihanaa, niin taas tuli olo, etten voi uskoa niitä hyviä, koska sanoo niin usein ällöksi.

Jos hän olisi ollut mulle oikea mies, hän olisi saanut mut tuntemaan ja uskomaan olemaan juuri sellainen upea glamourkaunotar, mitä välillä puhui, mutta huonot asiat otti taas voiton, ja aloin näkemään ja tuntemaan itseni ällöksi hänen silmissään. En tiedä kumpaa oikeasti hänen mielestään olen, ja miksi sitten on sanonut sitä toista, jos ei tarkoita sitä.

Miksi hän edes halusi seurustella mun kanssa, jos olen hänen mielestänsä ällö?

Musta tuntuu, että Laurilla on itse oman itsensä kanssa ongelmia. Se on vähän outoa, mutta välillä hänellä on todella huono itsetunto, mutta välillä maailman paras. Tavallaan ymmärrän sitä, itsellä on ollut saman tapaista, mutta ei juuri tuolla tavalla. Hänellä on koko ajan varaus päällä muihin ihmisiin, ja ajattelee, että kaikki vihaa ja haukkuu häntä. Joten alkaa varmuuden vuoksi heti itse puolustuskannalle. Se jollain tapaa ilmeni myös tuossa meidän viimeisimmässä riidassa. Hän oli päättänyt, että mä en tykkää, ja haukun ja sanon ja ajattelen pahasti, joten reagoi siihen niin. Vaikkei siitä ollut kyse. Kuten ei ole niiden tuntemattomien ja muidenkaan kohdalla, keihin hän suhtautuu vihalla. Hän itse luo sen vihan ja elää sitä, vaikka muut olisivat vain neutraaleja.

Samoin kuin periaate, että ’jätän itse, ennen kuin he jättävät’.

Voi olla, että nyt kun mä jätin hänet, niin siitä tuli heti kolaus ja että okei katoan samantien ja kuoletan kaiken kokonaan, näytänpä, ettei merkinnyt mulle yhtään mitään.

Toisaalla hän varmaan miettii, kun on tästä mulle monesti sanonutkin. Että tämä olisi koko ajan ollut mun juoni, että saan hänet takaisin ja koukkuun, jotta voin itse julmasti jättää hänet.

Uskon, että jollain tasolla hän ajattelee noin, vaikkei oikeasti ole siitä kyse. Olisin halunnut, että olisimme olleet ikuisesti onnellisia yhdessä.

Tämä ei ole mikään, mitä väitän totuudeksi, vaan yksi monesta vaihtoehdosta mitä itse mietin sopivaksi.

Eli mun syyt eroon on hänen normaalin käytöksen puute, ja huonot sosiaaliset taidot, ymmärryksen puute (se, että pitäisi itselle eri sääntöjä kun mulle), muilla naisilla edelleen uhkailut, mykkäkoulut ja vihapäissään nimittely, se kuinka vaikea päästä muista naisista eroon ja tykkää säilytellä eksistä ja kaikista materiaalia siinä mielessä. (Toivottavasti olet poistanut tai nyt viimeistään poistat musta kaiken. Niin, en myöskään olisi yhtään mitään laittanut, jos tämä olisi ollut juoni, missä suunnittelen eroavani.)

Ja kyllä, alkoholi. Näimme kolmen kuukauden ajan ehkä keskimäärin melkein joka toinen päivä, ja vain muutamana kertana ei ollut sillä hetkellä alkoholia siinä mukana. Siinä mielessä sanoinkin joskus, että harmittaa kun alkuvuodesta erottiin, kun kaikki oli hyvin, lukuunottamatta mun masennusta, koska silloin näimme aina ilman alkoholia. Musta tuntui, että jouduin ottamaan huonon suhteen hyvän suhteen tilalle, kun ennen sain olla selvän Laurin kanssa, ja nyt vain äärimmäisen harvoin. Ja mä en saanut enää sanoa alkoholista, en saanut puuttua alkoholin käyttöön, vaikka usein tuntui, että mitä iloa tästä nyt edes on, että tulin tänne, katselemaan vaan ryyppäämistä.

Mutta, en mä olisi halunnut erota. Mun mielestä erottiin Laurin egon ja inhokuvitelmien takia. Nimenomaan

KUVITELMIEN

Ja en voi sitä liikaa korostaa.

Siinä kun hän sanoi, että annan anteeksi (kuvitteelliset mun loukkaamiset häneen) ja saat mahdollisuuden, ja taisin taas ylireagoida jne… MUTTA KUN HAUKUIT TOSI PAHASTI.

Jos hän olisi tuossa kohtaa jättänyt pois ne, että edelleen ajattelee mun sanoneen ”hyi kissa yök onpa ällöttävää inhoon sua ja sun tyyliä”. Mitä en sanonut. Niin mä en olisi jättänyt häntä. Hänen ylpeys kävi nyt tielle ja pahasti, vaikka hän sanoo, että mä mokasin taas ja pahasti. Mutta kun kysyn syytä, että missä mokasin, niin kuulemma rivien välistä haukuin.

En haukkunut ollenkaan, hän itse aina haukkuu mua suoraan. Ja nyt kun mietin, että jos vaikka olisinkin nyt haukkunut niin kuin hän kuvittelee, niin se olis ollu pientä siihen verrattuna miten paljon hän on mua haukkunut.

Vähän ennen tuota hän masenteli yksinäisyyttä. Monesti. (Oli itse kipeänä.) Niin mulle tuli olo, että mun vika kun hän on yksin, kun mä en nyt ehdi itse liikkua kun viikonloppuna, kun olen kurssilla joka päivä. Ja puhuin, että no en voi mitään kun olen kurssilla, tänne oli pakko tulla. Hän mulle siitä sanoi, että tuntuu pahalta kun mä kuulostan siltä, että syyttäisin häntä siitä, ettei hän haluaisi mun olevan kurssilla. Sanoin hänelle, että ”niin joo, et tosiaan oo kertaakaan sanonut, että tää kurssi haittaa sua. Mun oma pää vaan jotenkin käänsi tämän niin”.

Niin, jos hän olisi voinut tuolla tavalla reagoida viimeiseen riitaan. Sanoa lopuksi ”että joo, tosiaan, et sä sanonu kertaakaan hyi mitä kissaa tai ällöö tai muuta, mä vaan ite käsitin niin”. JOS se olis noin sanonut, niin satavarmasti olisin antanut itsekin anteeksi enkä eronnut.

Ja, kyllä musta tuntuu, että liian hätiköiden erosin. Oli meillä paljon hyvääkin.

Mä itse jätin. Mutta mua surettaa. Toivon vaan, että kunpa hän olisi silloin sanonut, että ethän sinä sanonutkaan sillä tavalla, hän vain itse käsitti niin, eikä jatkanut sitä, että olisin haukkunut. Noin pieni asia, ja kaikki olisi vielä toisin. Kaikki olisi vielä hyvin.

Pienistä asioista ja sanoista on tämä elämä kiinni…