Feikkihevari ja muita sinkkuusajatelmia

On ehkä jo aika kirjoittaa tämän vuoden ensimmäinen postaus. Aikaa mulla olisi ollut kirjoitella vaikka miten, mutta fiilis nyt vaihtelee. Ideoita on kyllä ollut, mutten nyt jatka niistäkään mitään. 

Hmm.. mistä aloittaisi. 

Juoruja. 

Yksi asia viihdytti, piristi päiväni tässä äskettäin. Itse olen tietenkin hyvin avoin täydellisen ihanien hiusten pidennysteni suhteen. Kun olin kampaajalla uusimassa näitä, niin viereiselle penkille istahti yksi tinderistäkin tuttu kundi. Itseasiassa vähän aikaa sitten siitä kerroin, kun hän oli juossut mua karkuun kun oli tajunnut kuka olen. Mikä sinällään on outoa, meidän välillä kun ei ollut mitään intiimiä tai mitään outoa tai pelästyttävää. Mutta siis, vaikka on toki ihana ja hyvä asia nämä hiustenpidennykset, niin kyllä se edelleen vaikutti oudolta jos jollain muulla miespuolisella henkilöllä kuin Olli Hermannilla on sellaiset. Kuitenkin tällä miehellä oli. En olisi arvannut hänen olevan ns. feikkihevari. Ei kai siinäkään mitään pahaa ole. Oli vain hassua huomata se. Ja nyt hän ei edes päässyt mua karkuun, vaan jopa tervehti ja juttelikin kohteliaasti. Että sinällään pisteet siitä. Tämä oli nyt aika merkityksetön juoru kun kukaan ei tiedä kenestä puhun, muttei sillä ole väliä. 

Mulla itselläni on taas aivan ihanat uudet hiukset, mitä maksankin siihen asti kunnes taas uusin nämä. Olen näistä tosi iloinen. Taas onnellisuusprosenttini nousi jonkin verran uusien hiusten takia. Pitkästä aikaa päädyin yksiväriseen stailiin. En tiedä kauanko kyllästymättä viihdyn näissä. 

Niin, ja olen aloittanut dietin. Huomattavia tuloksia ei ole tullut. Alussa lähti ihan ok, mutta nyt on monia viikkoja junnannut paikallaan. Voi olla että aloin liikaa siitä stressaamaan ja että ’pakko näyttää muille että saavutan tuloksia’. Ja luulen, että mulla on ongelmia aineenvaihdunnan kanssa. Olen hyvin lisännyt kuitenkin liikuntaa ja kiinnittänyt enemmän huomiota ravintoon, sekä jättänyt turhia ylimääräisiä pois. En silti halua elää sille, joten tein päätöksen että jatkan tätä jonkin sortin diettiä ihan oman hyvinvointini takia, enkä että näen vain maalin ja hyvät tulokset päämääränäni. 

Flunssa yrittää nyt häiritä, mutta eiköhän valkosipuli ja inkivääri häädä sen pian tiehensä. 

Kävin myös ystäväni kanssa häämessuilla. Hän on menossa naimisiin, varmaan ensi vuonna. Kun mietin asiaa itseni kohdalla, niin tiedän että mekon löytäminen tulee olemaan haastavaa. Tosi monet on niin ’tylsiä taviksia’. Mutta eihän se nyt välttämättä ole mulle koskaan ajankohtainen asia. Ja tavallaan olen ihan ok sen asian kanssa. Sen vain olen päättänyt etten ystävieni häihin mene yksin (kuten olen ollut ihan aina kaikessa yksin) vaan etsin väkisin jonkun avecin itselleni, vaikka että maksan seuralaispalvelusta, jos en muuten sellaista saisi. Näistä, mistä laitan esimerkkikuvat, mä tykkäisin. Tai ainakin joistain osista näissä mekoissa. Naiset kai usein haaveilee häistä ja hääpuvuista, vaikkei olisi edes pääsemässä naimisiin.

Mielialani vaihtelee paljon. Mutta onneksi hyvät päivät ovat lisääntyneet, näin niinkuin yleisesti ottaen. Jotkut asiat tai ihmiset herättää mussa voimakkaita tunnereaktioita molempiin suuntiin. Hyvin helposti ilostun, mutta helposti myös alkaa itkettää. Ehkä mä tunnen kaiken voimakkaasti ja herkästi, vaikka välillä yritänkin olla tunteeton viilipytty. Ihme sana ja sanonta toi viilipytty-juttu. Onkohan se edes mitään vai keksinkö sen itse..?

Sitten vielä pakolliset miesasiat, niin olen oman elämäni kuulumiset saanut käytyä läpi. 

Mua on kauempaa lähestynyt nyt yksi mies. Ja hän on tulossa tänne myös tapaamaan mua. Vaikuttaa aidosti kiinnostuneelta musta, ja tuntuu että hän sanoo ja tekee kaiken oikein. Juuri niin kuin haluaisin miehen kohtelevan ja huomioivan mua. Ja kaiken lisäksi tuntuu, että häneen voisi luottaakin. Hänellä on paljon samankaltaista kokemusta kuin mulla, niin hän kyllä myös ymmärtää mun traumani. Mutta kun mä en tiedä. En ehkä tiedä mitä haluan tai olenko valmis. Enkä tiedä osaanko enää koskaan tuntea mitään keneenkään. 

Sinkkuna tässä mennään, joten minä tai ’kukaan miehistä’ ei ole velvollinen mihinkään. Joten sinällään turhaan tunnen huonoa omaatuntoa. Mutta mulla on ollut aina herkkä omatunto. Pyrin silti olemaan kaikille rehellinen, enkä johdata harhaan tai anna lupauksia, mitä en pystyisi pitämään. Olen tietyistä syistä hyvin varovainen sanoissani. Niin saatan jopa vaikuttaa tylsimykseltä. 

Tietysti olen vapaa tutustumaan keneen tahansa, ja sitten vasta tietää enemmän, kun on livenä tavannut. Välillä vaan tuntuu, että teen tuhmasti jo siinä, jos näen, juttelen tai kirjoittelen muidenkin kanssa. Vaikka en edes flirttaillen, mutta silti. Mutta, jos mä olisin suhteessa, niin olisin hyvin sitoutunut, ja silloin kaikki muu jäisi heti. Koska musta se olisi väärin. Olenhan itse kokenut sen toisella puolen olemisen. Niin ehkä tämän takia mulle tulee tästäkin jo nyt huono omatunto. 

Eniten mua pelottaa Kaikki. Mitä jos pidänkin siitä miehestä? Mitä jos pitäisin muuten hänestä, mutta joku este mulla vaikuttaa, etten anna itseni lähteä mukaan? Joutuisin luopumaan ihan kaikesta muusta, jos sitoutuisin johonkin. Enkä tiedä olenko valmis luopumaan kaikesta, ehkä ikinä.