Huono itsetunto

Itsetunto ja itsevarmuus menee helposti sekaisin, vaikkei ne tarkoita samaa asiaa. Saatan itsekin mennä niissä sekaisin jopa tätä juttua kirjoittaessani, mutta yritän jollain tapaa pysyä asian ytimessä.  Nopealla googletuksella tuli tämä selite wikipedialta (tämä on suora screenshot sieltä): 

Itsevarmuus taas oli selitetty niin, että itsevarma on sellainen, kenellä on itseluottamusta. Ja itseluottamus on uskoa siihen, että suoriutuu tai selviytyy.

Jossain varmasti olisi paremmatkin selitykset.

Mutta mitä ne mulle tarkoittaa ja miten itse ne koen? 

Mulla on todella huono itsetunto. Ja siihen on varmasti vaikuttanut muiden käsitykset musta. Alkaa uskomaan itsekin sen, mitä luulee muiden uskovan musta. Olen ennenkin sanonut, että olen ollut aina ehkä se outo lintu. Se vähän (tai vähän enemmänkin) höpsö ja friikki. 

Mun vanhemmat on omalla tavallaan erikoista sakkia. En muista, että mua olisi kehuttu tai kannustettu. Ei lapsena, eikä nyttenkään. Ei siitä ole kauaa kun sanoin heille hakevani töitä, niin toinen vanhemmistani hyvin kannustavasti sanoi että ”ei sua kuitenkaan valita, sinne hakee tosi moni”. Jos omilta vanhemmiltaankaan ei saa luottoa kykyihinsä ja kannustusta, niin mitä voisi edes kuvitella? Mun vanhemmat ei itsekään ole kummoisia mistään, mutta vaikuttaa siltä, etten ole antanut heille kunnioituksen aihetta missään. Jos saan työpaikan, ei onnitella. Ehkä sanotaan ”jaahas, milloin aloitat?” Mulla ei ole ollut merkittäviä töitä mistä kehua ja olla ylpeä. Ja unohtamatta sitä, että olenhan mä ikisinkku. Olen tuonut heille lapsenlapsia, mutta aviottomia sellaisia (niitä ei saa tulla tietenkään lisää). Se on vissii nykypäivänäkin vielä niin iso, hävettävä juttu. Joten mulla on huono itsetunto siinä, etten usko itsekään, että pystyn mihinkään. En ainakaan tarpeeksi hyvin enkä tarpeeksi merkittäviin asioihin.

Jos miettii ulkonäön kannalta, ulkonäkö voi viestiä itsevarmuudesta, mutta itse en oikein usko, että niillä olisi mitään tekemistä keskenään. Joillakin tietysti voi olla, ja jotkut saattaa määritellä sen perusteella. Tosin joskus voi nimenomaan huonosta itsevarmuudesta kärsivä peittää sen rohkean ulosannin alle.

Mutta, vaikka ehkä olen omalla tavallani hyvinkin huoliteltu, en usko, että kelpaan muille. On hetkiä millon olen itse sinut itseni kanssa, mutta yleensä mietin, no en ehkä olevani ruma, mutta jollain tapaa kelpaamaton muille tällaisena. Joskus ennenvanhaan ehkä tavallani yritin hakea hyväksyntää ulkonäölleni ottamalla osaa pienempiin paikallisiin missikilpailuihin. Silloin joskus kun olin nuorempi ja hoikempi. Ehkä kaipasin jotain vakuuttelua siitä että kelpaisin.

Nykyäänhän teineillä vaikuttaa olevan tapana kehua toisiaan. Ainakin somessa. Uusi kuva ja hetkessä sata tykkäystä ja sydänreagointia ja litania kommentteja mitkä menee näin: oot niin kaunis/ ei kun sä oot kaunein/ eikun ite oot, senkin kaunotar/ oot niin kuuma/ ite oot kuumis/ sä oot niin täydellinen/ oot maailman kaunein jne… Jossain vaiheessa tollainen toiminta vähän inhotti mua, mut nyt mietin kuinka hyvä asia se on tuossa iässä kun oman arvon tunnetta luodaan. Onhan kehuminen aina ennemmin hyvästä kuin pahasta. Ja kehuminen on paras jos tulee joltain itselle merkittävältä, vaikka ystävältä. Ei niillä kadulla seisoskelevien random juoppojen sanoilla ole mitään merkitystä.

Mutta siis, no olen vanhempaa ikäluokkaa (<- kuulostaa kamalalta), eikä mun aikaan ole ollut tuollaista toisen ylistämistä somessa. Tosin kyllä nykyäänkin kuulen kun kavereitani kehutaan livenä ja somessa, niin ehkä se ei ole kuitenkaan vain asia mitä tässä iässä ei koeta, vaan koskee lähinnä mua. Mutta en siis ikinä kokenut tuota asiaa muullakaan tapaa. Mua ei ikinä sanottu kauniiksi. Ehkä syy on siitä etten sitten ole, vaan olen sitten ehkä lähinnä ruma kuin ämpäri. Ehkä mä edelleen olen vain se outo. 

Mun ulkonäköä ei ole ikinä kehunut kukaan muu kuin satunnaiset miehet, ketkä ei hae musta mitään oikeaa ja merkittävää, joten tuskin he ovat olleet tosissaan, vaan sanoneet vain siksi kun heillä ollut joku hetkellinen päämäärä tavoitteena mun suhteen. Ehkä pelkkä esineellistäminen tai jollain tapaa nöyryyttäminen. No, se mun eksä sentään silloin joskus aiemmin sanoi mua kyllä kauniiksi. Hän onkin ainoa ihminen kuka sai mut hetken tuntemaan, että mullakin olisi jotain väliä, ja että voisin olla ihan kauniskin. Ja menin lankaan ja uskoin, että ehkä nyt ekaa kertaa joku oikeasti oli sitä mieltä. Ja jos olen kaunis, niin olen ehkä muutenkin hänen mielestään jotenkin hyvä. Ja mulle kyllä riittäisi, että olisin kaunis vain poikaystävän silmissä. Muiden mielipiteillä ei olisi silloin väliä, enkä tarvitsisi enää muualta sitä huomiota.

Mutta itsevarmuus ulkonäön ja koko ihmisyyteni suhteen karisi sitten entisestään. Jos mies, kenelle aiemmin olin ’parasta mitä hän voi saada’, hän kuitenkin jättää mut ja ottaa tilalle jonkun mielestäni vielä muakin epätäydellisemmän, niin mulla on ehkä vääristynyt minäkuva ja vääristynyt kuva muista. Mä luulin, että olisin kelvannut hänelle, ollut hyvä ihminen ja riittävä, mutta yhtäkkiä en ollutkaan riittävä. Mitä mun olisi pitänyt olla enemmän? Yhtäkkiä olin vain huono ihminen. Koska luulisi, että jos olisin hyvä ihminen niin olisin kelvannut. Nyt olinkin huono. Ja jos en hänelle kelvannut, tuskin kelpaisin muillekaan. Tiedän, että toi kuulostaa väärältä, mutta siltä musta edelleen tuntuu.

No, mun itsetuntoni ja kaikki muut itsehommelit ovat vaan huonontuneet, niin en enää alkaisi mihinkään parisuhteisiin. Tiedän, ettei musta ole enää siihen. Mä en kestäisi sitä, että mua rikottaisiin taas lisää. Haluaisin kyllä sitä jotain mitä näen ympärilläni – kun mies katsoo ja koskettaa naista rakastuneesti. Mutta en usko, että mua varten on olemassa sellaista.

Monet saattaa luulla mut tavatessaan, että mulla olisi hyvä itsetunto sekä itseluottamus. Itsevarmuus on kuitenkin asia mitä pystyy tsempata itselleen ihmisten ilmoilla, kun kasvattaa sitä kuorta. Mutta se jos näytät ja vaikutat itsevarmalta, niin se ei tarkoita, että olisit sitä. Mä esimerkiksi en ehkä näytä, että otan nokkiini jonkun sanoista. Mutta kun meneen kotiin illalla niin ne voi edelleen satuttaa mieltäni. Ei välttämättä ole vahva, vaikka siltä voisi muiden mielestä vaikuttaa.

Sinällään surullista, että pitää itseään huonona ihmisenä muiden ihmisten ajatusten, kommenttien, kommentoimattomuuden ja torjuntojen takia. Mutta kehujen voima on kuitenkin yllättävän suuri.

Mä en osaa neuvoa, kun en sitä tiedä, että miten oppisi uskomaan ja luottamaan itseensä. Pääsemään ajatukseen, että kelpaa ja riittää ja on hyvä ihminen, ja jopa nättikin. Jos te olette kirjoittaneet aiheesta, niin vinkatkaa blogikirjoitustanne kommenttikentässä. :)