Jouluna aina yksin

©Anni http://anninjorinat.blogspot.fi/ -blogista

 

Sinkulle voi kaikki juhlapäivät olla aina jotenkin  paha. Etenkin sukujuhlat, missä kaikki muut on pareittain -ja itse sinkkuna. 

Mä olen ollut aina jouluihminen. Mä tykkään antaa lahjoja (saamisella ei niin väliä), tykkään joululauluista, etenkin niistä pirtsakoista missä on vaihtelevaisuutta melodiassa, eikä vain yhtä samaa. Mä oon tykännyt olla ihmisten seurassa. Joulun alla saatan nähdä tavalliset ihmiset tonttuina. Jouluruuasta en niin välitä, mutta tottakai suklaasta, pipareista ym. Kuitenkin, pidin itseäni jouluihmisenä. 

Tämä vuosi on muuttanut mua, ja rehellisesti sanottuna koko joulu ei kiinnosta enää pätkääkään. Koska olen kyllästynyt. En ole enää sellainen iloinen ihminen ollenkaan, ja mua ärsyttää alkaa teeskentelee suvun keskellä iloista ja tyytyväistä kun oikeesti kisuttaa olla siinä yksin katselemassa muita pareittain. (Ja kyllä, mä olen näissä porukoissa ainoa sinkku, ollut aina, vuodesta toiseen. Olen jo tarpeeksi sitä katsellut ja sietänyt ja oma yksinäisyyden rajani on tullut vastaan.) 

Toki mun täytyy lasten takia yrittää, ja viedä heidät viettämään Joulua. Mutta, tiedän jo nyt et mulla itselläni on sielläkin vain paha olla ja tekisi mieli lähteä pois yksin itkemään. Mielummin masistelen yksin kun muiden seurassa, koska ei kukaan aina-parillisista voi edes tietää miltä tuntuu olla AINA yksin. 

Tuntuu kuitenkin että siinä on yksin, vaikkei olekaan. Vaikka on lapset, ja sukua (ne parit), niin siinä tuntuu silti aina niin äärettömän yksinäiseltä.

Täytyy tunnustaa, että olen välillä muille todella kateellinen rakkaudesta. Tuntuu, ettei sitä saisi myöntää, mutta näin mä (ja monet muutkin) välillä silti tunnemme. Vaikka niin yrittää ja haluaa olla onnellinen toisen puolesta ja ajattelee ettei toisen onni ole itseltä pois, niin se tuntuu silti välillä niin hirveän epäreilulta! ”Entä mä? Millon on mun vuoro!? Mun vuoron olis pitäny olla jo!!!”. Joskus on hankalaa olla kaikin puolin hyvä ihminen ja vilpittömästi onnellinen muiden rakkaudesta, kun itse kärsii ja kamppailee yksinäisyyden, särkyneen sydämen tms. kanssa.

Lisäksi keväisin tulee aina se kauhea olo kun näkee että perhoset, ankat ja kaikki kärpäsetkin kulkevat pareittain. Ja mä aina yksin. 

Kaikkein eniten tunnun olevani kateellinen suvulleni. Yritän kyllä tsempata olevani iloinen kaverien suhteista, etenkin jos tiedän että hekin ovat kauan kärsineet yksinäisyydestä tai huonoista miehistä. Tai naisista. Mutta en kestä tunnetta olevani sukuni musta lammas, tai musta susi valkoisten lampaiden joukossa, se ainainen ikisinkku. Siskolleni ehkä olen aina kaikkein eniten kateellinen jotenkin. Vaikka yritän olla onnellinenkin. Hänen ei ole tarvinnut sinkkuna olla ja on tuntunut että miehet haluavat hänestä aina oikeaa suhdetta eikä leikkiä. Mikä kirous mulla on kun mun kustannuksella pelkästään pelleillään? Joskus kun hänellä on joku kriisi ja itkee siitä vaikka mulle, niin ok, pitää yrittää lohduttaa. Ja uskon että tuntuu pahalta, miksi kukaan teeskentelisi pahaa oloaan. Mutta mä itse itken ihan samalla tavalla joka ainoa päivä! Ja mielummin itkisin huonoa hetkeä tietäen, että joku silti välittää ja säilyy vierellä, kun itkisin näemmä ikuista huonoa hetkeä yksin, eikä kukaan ole vierellä tai tule olemaan vierellä. En silti aliarvioi muiden tunnetiloja, mutta uskon että joissain tapauksissa joskus itse kärsin enemmän. Ja niiden vuodattaminen koko ajan vähenee ja lopulta loppuu, koska ajattelen ettei muita kiinnosta tai eivät he enää jaksa kuunnella aina samaa. Hyvä keksintö tämä blogi, kun tämä auttaa sitten siihen. Tänne voin aina purkautua. Olen kyllä itkenyt ja purkanut sydäntäni nyt ihan hirveästi kavereilleni. Siitä heille iso kiitos, kun johonkin pisteeseen asti ovat jaksaneet kuunnella. 

Olen vähän vihjaillut suvulleni siihen suuntaan, etten aio tulla yhtiinkään sukujuhliin niin kauan kun tulisin yksin – kun tietenkin kaikilla muilla on avecit, kuten aina. Niin toivon nyt, ettei kukaan ole menossa naimisiin, saamassa lasta tai etenkään kuolemassa. 

Tiedän, olen itsekäs. Välillä kaikkien on aika olla vähän itsekkäitä. Siitä ei vaan ikinä saisi varmaan puhua, mutta siltä nyt vain tuntuu.

Ja onhan sekin aika ristiriidassa, miten surkuttelen yksinäisyyttä, kun kuitenkin olen päättänyt etten enää ikinä mihinkään suhteisiin aio alkaa. Mutta nyt menee näin.