Kun mikään ei riitä

Jos mä pikaisesti mietin itseäni noin niinku parisuhdemielessä, naiseuden haluttavuutena (onko toi nyt oikein sanottu?), niin ajattelen et mähän olen just hyvä. Mä olen hyvä ihminen. Sitoudun. Annan kaikkeni. Olen luotettava. Mukava, luulisin. Suvaitsevainen. Vaikkakin aatteellinen. Ja olen mä ihan kauniskin. En ainakaan keskiverron alapuolella. Oikeestaan oon aikamoinen saalis. Että kuka tahansa jos ikinä mua sais niin kannattais pitää kiinni.

Mutta sitten kun alan tarkemmin miettimään niin kaikki mättää. 

Onhan paljon mua kauniimpiakin. Miksi kukaan haluaisi mua, kun voi haluta jonkun muunkin?

Ja olenhan mä nyt aika outo. Vähän naiivi, joskus äänekäs, ja outoja tapoja ja ajatuksia. Ehkä mä oon jotenkin sit muille ihan liikaa ja halutaankin joku tavallinen.

Ja lapsia. Mulla on lapsia. Kaiken lisäks ’muiden miesten lapsia’, onhan se jo viimeistään totaalinen turn-off. Mun on pakko olla todellinen slut.

Kaduilla näkee kaiken näköisten ihmisten kulkevan pareina. Toinen hyvänäköinen ja toinen tavallinen tai erikoinen. Miten se on saanut sen? Tai ne molemmat on spesiaaleja. Miten ne on löytäny toisensa ja miten ne kestää toisiaan? Tai kaksi hyvännäköistä. Onko molemmat tosi itsevarmoja vai onko mustasukkaisuutta ja toinen koko ajan pelkää et toinen jättää ja jatkaa matkaa vielä ’parempaan’?

Kuitenkin tuntuu, että ’kaikki löytää jonkun’, niin miksi joidenkin kohdalla se on niin vaikeaa tai mahdotonta? (Niinku tietty mun.)

Itsevarmuusko iskee? Ei saa tyrkyttää liikaa, mutta pitää olla coolisti itsevarma. Ja vaikeasti tavoiteltavissa. Ei saa olla liian helppo. Mut ei liian vaikeakaan. Sitten kuulisi, että kun ei susta saanut selvää. Ja toisen liika itsevarmuus pelottaa. Ehkä sitä ei uskalla edes lähestyä.

Jos oot nurkassa hiljaa, niin sua ei huomata. Vai huomataanko? Ehkä se on hyvä, kun et tuo itseäsi ja mielipiteitäsi esille. Mutta sit oot liian tylsä. Ja tyhmäkin, kun vaikuttaa ettet ole mitään mieltä mistään. Mutta ei saa olla liian kiinnostavakaan, koska sittenhän joku muukin voisi kiinnostua ja sun kuuluu olla ja kuulua ja näkyä vaan sille yhdelle. Muuten jos saat huomiota, niin hän tulee mustasukkaiseksi. 

Pitääkö olla kiltti? Vai tuhma? Siitäkään ei saa selkoa. Kuitenkin on liikaa jompaa kumpaa.

Mikä tekee naisesta vakavasti otettavan? Yrittämisen ja sitoutumisen arvoisen? 

Mutta mä oon mitä oon. Mä oon oman elämäni esiintyjä, päätähti, oikea superstara. Mutta onko mulla lupa loistaa? Ehkä sekin meni mulla väärin. Olisi pitänyt olla taustahahmo. Jos sitten olisi kelvannut.  

Piirtänyt: 5v

(Lisäsin noi erikokoiset tähdet käsiin niin musta näyttää kuin se pähkäilis kummanlainen pitäisi olla.)