Lapsella on oikeus isään, vai onko?

Vai meneekö se niin, että isällä on oikeus lapseen? Tai että isällä on oikeus olla olematta isä?

Nämä asiat on vain tosi vaikeita. Sen olen huomannut.

Edellisessä postauksessani kerroin kuinka salasin kaiken alussa. 

Lapsen ollessa taapero aloin kuitenkin kokea omatunnontuskia, ja sitten sen tein; kerroin tälle kundille lapsesta. Ajattelin, että pääasia että kerron, että hänellä on oikeus edes tietää. Edelleen ajattelin olevani vain kiltti siitä etten vaadi mitään. Annan vain asian olla. Ei hänen tarvitsisi tämän takia muuttaa elämäänsä mitenkään. Mutta, että olisin lopulta ollut rehellinen, ja sain asian pois omatunnoltani. Tietenkin voi ajatella miten iso juttu tällainen myös miehelle on, mutta jotenkin ajattelin, että koko juttu olisi hänelle kuitenkin yhtä tyhjän kanssa. Ei mulle tullut mieleenkää, että häntä yhtään kiinnostaisi, tai että olisi edes tarvinnut tietää. Eikä todellakaan, että voisi haluta mitenkään juttuun mukaan. Ei tietenkään pitäisi ikinä vain olettaa jotain toisen puolesta. En sitten tiedä mitä asioita hän on käynyt päänsä sisällä läpi. Mä saatoin aika suoraan sanoa että kerronpa nyt vain mutta haluan hoitaa kaiken yksin. Luulin tietenkin, että hän siitä sanoisi jotain takaisin jos olisi kanssani eri mieltä, eikä vain hiljaa hyväksyisi päätöstäni. Hiljaa hyväksymällä mä taas oletin että kaikki on hänellekin ok näin. Ja sitten mä taas vain suljin asian pois, mitään kysymättä jätin tästä ulkopuolelle. Eihän sekään ole reilua. (Jos Karmaa mietitään, niin ehkä tästä kaikesta miten olen väärin toiminut tätä miestä kohtaa, niin mua on siitä rankaistu myöhemmin. Että nyt kun mutkin vain suljettiin ulos.)

Jossain vaiheessa ilmoitin hänelle, että jos kiinnostaa niin saa kyllä tutustua lapseen, mutta vain jos on sitten tosissaan. Lapsen kannalta ei olisi kivaa jos tapaa kerran tai pari, ja sitten olisi kuin mitään ei olisikaan. Tämä isähenkilö sanoi silloin, että on kyllä miettinyt asiaa, ja että jos joskus sitten jossain vaiheessa, mutta nyt hänen parisuhteensa tilanne ei kestäisi tätä. Annoin taas olla. Mä olen vain liian kiltti. Monihan on mulle puhunut, että voisin vain talsia lastenvalvojalle ja vaatia asioita. Vaatia sitä mihin lapsella on oikeus.

Lapsi on tässä nyt muutamia vuosia kasvanut ja puhunut enemmän miksi hänellä ei ole isää, ja ’eikö se vain voisi löytyä jostain’, joten mullakin on noussut paineet yrittää saada enemmän aikaan. En kuitenkaan haluaisi pakottaa miestä mihinkään. Haluaisin, että hän tekisi sen vapaaehtoisesti omasta halustaan. Mutta välillä vähän muistuttelen tästä lapsesta. Mulla ei ole ikinä ollut, eikä ole, yhtään mitään tätä henkilöä vastaan. Mutta jos hän ajattelee mua jotenkin huonona ihmisenä, niin ehkä mä ansaitsen sen.

Nyt hänen parisuhteensa tilanne on eri, joten tavallaan hän pystyisi nyt miettiä asiaa itsensä kannalta, ja lapsen kannalta. Kun jos aiemmin on miettinyt kumppaninsa ja parisuhteen kannalta. Tietenkin mä haluaisin, että lapseni voisi tutustua isäänsä. Mutta on meillä tässä sitä ennen paljon puhuttavaa, ja selvitettävää. Enkä olisi noin vaan lasta hänen eteen työntämässä. Mutta vähän ajatuksena, että jos pikkuhiljaa asia voisi johonkin suuntaan edistyä. Niin että se olisi lapsen kannalta parasta.