Mitä mä olen?
Sain fiksun neuvon, että mun pitäisi yrittää keskittyä asioihin mitä ennen arvostin ja mitkä ennen tuotti mulle iloa. Tuntuu kaukaiselta. En tunne sitä iloista ihmistä enää. En edes muista mitä on olla iloinen ja minkä takia voisi mahdollisesti iloita.
Olin kuitenkin äskettäin yhdessä joulunajan tietokisassa. Arvasin kaikki vastaukset ja voitin sen. Vaikka se ei ollut ’mun alaa’, ja kaikki muut siellä oikeasti osaa ne asiat mua paremmin. Mutta mulla oli tuuria, kun vain veikkaamalla onnistuin. Kaveri sanoi mulle, että toisesta kaverista oli niin hauskaa kun olin niin innoissaan kun sain kaikki oikein. Tajuan kyllä mitä se tarkottaa tuolla, millainen olin sillä hetkellä. Sellanen överi-iloinen reaktio. Se, että mä olin ennenkin just tollanen innostunut asioista, oli ehkä myös osittain se asia mikä sai Laurinkin aikoinaan jollain tapaa ihastumaan muhun ja luulemaan, että haluaisi olla mun kanssa. Se oli mua, sitä millanen mä luonnollisesti olin. Vaikka sille sitten olinkin liikaa, tai vääränlainen. Liian erilainen siihen nähden mihin hän oli tottunut.
Mutta sen pitäisi silti olla mä, edelleen. Sellainen mun kuuluisi olla. Ennen olin paljon enemmän sellanen kun nyt. Nyt en enää juuri ollenkaan. Ehkä tämä oli ainoa pieni ilon pilkahdus mikä kävi muistuttamassa mua siitä, että mitä mä oikeasti olen. Siis vaikkei mulle oikeasti edes ole merkitystä millään voittamisilla, niin joku siinä hetkessä oli. Mun pitäisi vain jotenkin onnistua laajentamaan sitä oloa, niin jos voisin joskus olla taas sitä mitä olen.
No, mitä mä siis olen? En ole enää tyttöystävä, tajuan kyllä sen. Joskus mielestäni hetken olin. Mulle se nyt oli iso asia.
En tiedä, olenko sitä enää ikinä kenellekään. Mutta en ainakaan pitkään aikaan. Ehkä joskus, jos olen taas normaali ’ylipirteä’ itseni, avoin, melkein liian luottavaisen hömelö ja itsetietoinen, niin sitten. Sitten kun olen just niin överi kun voi olla. Moni pelästyy sitä, eikä uskalla lähestyä. Mutta se on aitoo mua, ja sellainen henkilö vain on mulle oikea, kuka sulattaa kaiken sen, just sellaisena kuin mä olen ja nimenomaan just sen takia koska mä oon mä ja tuollainen hömppä.
Toi osa mun luonteesta on nyt menny piiloon kaiken pettymyksen seurauksena, mutta mä oon valmis vasta sitten kun se kaikki on mussa tullut takaisin esille. Mun täytyy olla vähän hölmö, mun kuuluu olla ’blondi’ ja luottaa sokeesti ihmisiin. Muuten en ole mä. Tietysti olisi ihan jees, jos mun ’paraneminen’ edistyisi vähän vauhdikkaammin ja ehtisin nauttia elämästä vielä ennen vanhainkoti-ikääkin.