Mitä olisin halunnut kuulla?
Kun mut jätettiin Facebook-viestillä, että ”antaa olla, ei jaksa”, niin tottakai olin järkyttynyt, pettynyt, surullinen, ja ihan kaikkea. En halua edes muistella miten mun tunteet ja ajatukset sinä hetkenä huusi hoosiannaa.
Olen kuullut ja lukenut netistä ties minkälaisia syitä ja tapoja tulla jätetyksi. Tarkoituksella olen nyt lukenut näitä tapauksia todella paljon. Mun tämä oma tapaus ei ole edes pahimmasta päästä. Itseasiassa tämä vaikuttaa olevan hyvinkin normaali toimintatapa. Nähtävästi miehet osaa olla tosi ilkeitä ja ajattelemattomia. On harmittavan yleistä, että kumppani vain katoaa. Ja niinkin on tapahtunut, että naimisissa ollessa, lähdetään vain toisen naisen luo, ja vaimo saa muuta kautta kuulla, ettei mies aio enää palata. Ja ettei nainen ole välttämättä nähnyt edes suhteessa mitään ongelmaa. Kun hänelle ei ole puhuttu niistä. En tiedä, miten näin voi tapahtua. Kuulostaa hirveältä. Miten kukaan voi toimia toista kohtaan niin?!? Äärettömän yleistä on, että mies vain laittaa viestin, ettei jaksa, tai halua, tai ei enää kiinnosta, ja siinä joku tosi tyhmältä tuntuva syy. Sillä tavalla mun eron tilanne oli hyvin normaali. Koska ei nähdä tarpeeksi, kun hän ei ole valmis liikkumaan kymmentä kilometriä bussilla tai millään muullakaan tavalla, on juuri tällainen syy. Ja kyllä; WhatsApp-, tai Facebookin Messenger-viesti on nähtävästi hyvin yleinen jättämistapa, eli ei edes kasvotusten viitsitä useinkaan erota.
Mikä sitten olisi oikea tapa jättää?
Mun mielestä se olisi joku sellainen, että ennen eropäätöstä molemmat on selvillä asiasta, on juteltu yhdessä ongelmista, ja miltä kummastakin tuntuu ja mietitty mahdollisuuksia. Ero ei varmasti aina olekaan yhteinen päätös, mutta silloinkin jos toinen vain haluaa erota, niin pitäisi olla jokin edes suhteellisen hyvä tapa siihen eroon. Ettei muutu ilkeäksi tai pitäisi toista yhdentekevänä, vaan huomioisi toisenkin tunteet. Onko pakko satuttaa.. mun mielestä ei pitäisi olla. Vaikkei olisi toiselle mieluinen asia, niin miksei voisi ajatella kiltimmät sanamuodot ja ymmärtävämmän tavan jättää. Osoittaa jotain empatiaa ja inhimillisyyttä. On kamalaa saada yhtäkkiä kolaus mistä tulee fiilis, että enkö ole ikinä merkinnyt hänelle mitään. Ja se olo tulee, kun toinen heittäytyy yhtäkkiä tunteettomaksi ja välinpitämättömäksi. Jotkut jopa ilkeäksi.
Ehkä siinä ilkeilyssä ja hälläväliä miltä se susta tuntuu-jutussa on se tarkoitus että yritetään polttaa silta välistä kokonaan, jottei toinen jäisi pitämään mitään toiveita yllä. Siksi täytyy rikkoa toinen kokonaan. Jotta toinen uskoisi, ettei hänen kanssaan voi haluta olla, koska hänessä nyt on joku ylitsepääsemättömän huono asia. Siis pakkohan jätetyssä on se vika olla. Niin ainakin se jätetty silloin ajattelee. Mulla ainakin on muutenkin huono itsetunto, niin ei se yhtään nosta sitä, kun tajuaa, ettei toinen ikinä oikeasti välittänyt, ja että mä olin hänelle koko ajan yhtä tyhjän kanssa. Vaikka hän merkitsi mulle kaikkea.
Mitä mä sitten olisin halunnut kuulla?
Luulen, että olisin osannut sulattaa asian paremmin toisella tapaa, toisenlaisessa tilanteessa. Tosin nyt kun miten tässä sanon, niin ei ehkä olisi voinut olla mahdollista, jos on oikeasti niin, että olin hänelle täysin yhdentekevä. Mutta ideaalitilanne mielessäni voisi olla seuraavanlainen:
Olisin halunnut kuulla toisenlaisen selityksen. Sellaisen, että hän sanoisi jokatapauksessa tykkäävänsä musta ja välittävän, ja ettei olisi halunnut lopettaa mun kanssa, mutta jostain syystä ei vain pystynyt siihen. Ja sitten ei olisi pitänyt pystyä suhteeseen myös kenenkään muun kanssa. Hän sanoisi mulle, että merkitsisin hänelle edelleen paljon, ja että tulee mua ikävä. Joku tyypillinen ei se johdu susta, se johtuu musta -selitys. Vaikka tietäisi sen olevan teennäinen mielistelevä tekosyy, niin loppujen lopuksi se olisi kivempi kuulla, kuin jokin enemmän satuttava ja siitä jotenkin itseään syyttävä -vastaus. Olisin paljon onnellisempi sillä selityksellä, ettei hänestä olisi suhteeseen, enkä miettisi jatkuvasti, että miksi mä en kelpaa. Mulla olisi parempi olla, jos meidän juttu olisi loppunut noin, kuin miten se loppui tuoden mulle riittämättömyyden ja viallisen tunteen. Tai jopa niin että mies olisi kuollut. Ei saisi sanoa noin, ja en toivo kenenkään kuolemaa, ja sympatiat niille keillä on kumppani menehtynyt, mutta yksi parempi ajatus siinä olisi ollut se, että suhde olisi päättynyt tietäen, että toinen rakastaa sua. Mun mielestä ei tällaiset erot tee mitään hyvää ja tervettä ihmiselle, miten jätetään näin ja käyttäydytään kuin millään ei olisi ikinä ollut mitään väliä. Jätetyn omakuva kokee niin suuren kolauksen, etenkin jos on huono itsetunto. Miksei mies voi sanoa, että tietää ja ymmärtää toisen ja hänen tunteet ja ajatukset, mutta että kaikesta huolimatta päätyi tuohon vaihtoehtoon, vaikka ratkaisu tavallaan tuntuu hänestäkin pahalta? ”Olisin halunnut, mutta…” voi kuulostaa myös tekosyyltä, mutta se olisi helpompi kuulla.
Totuus kuitenkin on, että jos haluaa olla toisen kanssa, niin toiselle kyllä löytyisi aina jostain aikaa. Ja myöskin keinot. Joten mun ideaalitilanne olisi kyllä ollut valetta. Ja ehkä kaikki. Kaikki muutenkin oli valetta.
