Narsistisuus ja kännijuttuja -mitä toiselta voi uskoa?
Ystäväni Tara on usein sanonut, että osa mun kertomista asioista tässä menneessä suhteessani kuulostaa paljon hänen yhdeltä eksältään. Olen ehkä aika paljon kertonut asioitani etenkin nyt eron jälkeen. Näitä mun tuntemuksia, ja miltä tilanteet on musta vaikuttanut.
Tara oli tämän eksän kanssa muutaman vuoden yhdessä, mutta suhde ei ollut helppo. Taran eksä oli narsisti. Narsistit osaavat kyllä puhua. Saavat keskittymään vaan niihin hyviin hetkiin ja hyviin sanoihin, antamaan kaiken anteeksi, ja niistä on jotenkin vaikea päästä irti. Mä en nyt ole tässä väittämässä mitään narsistisyytöksiä, kunhan heittelen erilaisia ajatuksia ilmaan. Lauri kyllä itse joskus kännipäissään sanoi itseään narsistiksi. Mutta kännipäissään taitaa muutenkin sanoa mitä vaan, niin en lähtisi mistään takuuseen. Mutta siis, painotan vielä, etten mä sano häntä narsistiksi. Vaikka hänessä on jotain narsistimaisia piirteitä kyllä.
Jännä muuten, että kännissä ihmiset on niin erilaisia. Mä uskon itse olevani silloinkin oma itseni, tosin normaalia äänekkäämpi, yllytyshullumpi jne, mutta totuudenmukainen. En mä valehtele silloinkaan. Ehkä pikemminkin uskallan sanoa rehellisemmin. Mun ei tarvitse sanoa myöhemmin että ”olin kännissä, en tarkoittanut mitä sanoin”. Tarkoitan kaikkea mitä sanon. Mutta en mä juurikaan juo, eikä alkoholi ole mulle ongelma. Pikkujuttu kävi kyllä tossa aiemmin syksyllä, mutta se oli just sitä, että mua yllytettiin. Olin heikossa tilassa ja tunneherkkänä ja mulle heitettiin huono idea, josta sitten otin neuvoksi ja toteutin. Mutta muuten kyllä rehellisesti ilmaisin tunteeni, ehkä vähän dramaattisesti, mutta sitä en ole perumassa, koska se tosiaan oli ja on sitä mitä mä tunnen.
Mutta siis osa ihmisistä, kuten Lauri, ei usein tarkoittanut sitä, mitä kännissä sanoi, ja myöhemmin sitten jollain tapaa perui puheensa. ”Oi, sä oot niin ihana ja mä niin haluun olla sun kaa, lopetan ihan kaikkien muiden kans sekoilut, jos vaan saan sut. Haluun oikeen perheen ja joku kenen kanssa olla oikeesti kunnolla. En oo ikuisuuksiin tuntenu näin. Haluun olla vaan sun kaa ja mä tykkään susta niin paljon…” ja sit se onkin kohta ”En mä tiiä. Enkä jaksa nyt mitään naisia. Haluun vaan olla yksin. Unoha koko juttu.” Noin niinkun kärjistetty esimerkki. Eli mä en tätäkään asiaa ymmärrä. Koska ite en puhuis höpöjä kännissäkään, vaan tarkottaisin mitä sanon. Ehkä mä siks jossain vaiheessa aloin uskoo Laurinkin juttuihin ja luulin, että ehkä sekin on sittenkin tosissaan. Mutta joillekin se alkoholi on isompi ongelma.
Yksi asia mistä Taralle puhuin oli se, kun mun mielestä Lauri muuttui yhtäkkiä tosi kylmäksi ja välinpitämättömäksi mua kohtaan. Taran narsistimies teki äkkinäisiä päätöksiä hetken mielijohteesta. He asuivat yhdessä, ja ihan varottamatta otti tavaransa ja lähti. Voin vain kuvitella kuinka kamalalta tuollainen tuntuu. Eivätkä he ikinä jutelleet asioita läpi. Mun pää ei kestäisi sitä. Kaikki vain loppui. Mä haluan selvittää asiat perin pohjin, että mitä ja miksi ja ihan kaiken muun.
Voin olla siitä kiitollinen omalta osaltani, että Lauri on kuitenkin jollain tapaa kuunnellut mua ja yrittänyt selvittää mulle näitä. Vaikken mä ikinä mulle kelpaavia tarpeeksi hyviä selityksiä saanutkaan, mutta että paikoitellen kylmyyden ja välinpitämättömyyden välissä hän on kuitenkin vastaillut mun joihinkin vaivaaviin kysymyksiin, välillä ihan inhimillisin pilkahduksinkin. Vaikka hän nyt ajatteleekin koko jutun ihan eri tavalla kuin mä. Sille ehkä tämä oli mitätön pikkujuttu. Mutta mulle, vaikka suhde olikin lyhyt, se oli paljon enemmän. Mulle se oli mun ainoa merkittävä suhde, mun ensimmäinen kerta. Ja mihin mä lähdin täysin tosissani. Vaikka kaikki aina puuttuu noihin aika-asioihin, niin oikeasti niillä ei ole mitään merkitystä. Jokainen suhde on jokaiselle ihmiselle henkilökohtainen, eikä mikään suhteen pituus ja vakavuus kerro sitä kuinka täydestä sydämestä toinen on siinä mukana. Mä koin ja koen tarvitsevani vastauksia ja paljon aikaa -eikä se ole väärin.
Mutta tosiaan se yhtäkkinen kylmyys teki muhun kovan kolauksen. Olen miettinyt, että miksi hän oli mua kohtaan sellainen. Käsittääkseni ei ehkä ole aiemmin muita kohtaan alkanut ihan sellaiseksi. Hän itse jätti mut, enkä mä häntä, niin ei ole mitään syytä suuttuakaan mulle. Mä olen hirveästi ottanut itseeni siitä -mitä mä tein väärin, miksi mä en kelpaa, miksi mä en riittänyt vaikka hän sanoi mulle niinkuin sanoi, miten hänen mielensä ja tunteensa mua kohtaan pystyi noin vain yhtäkkiä muuttumaan?
Tara kertoi tähän mulle, että kun hän oli narsistiltaan kysynyt miksi hän kohtelee häntä niin kuin alkoi kohtelemaan, niin oli saanut vastaukseksi, että koska hänen pitää kuolettaa tunteet, omat tunteensa Taraa kohtaan ja ne Taran tunteet häntä kohtaan. Kylmyys ja välinpitämättömyys olisi siihen se keino mikä auttaa alkuun. En osaa sanoa onko omalla kohdallani tämä syynä siihen käytökseen vai mikä. Mutta tuntuu kyllä että hänelläkin oikeaan eroon vaatimuksena on se etäisyys ja tunteettomuus, mitkä on jotenkin pakko tehdä, jotta ero on lopullinen. Eihän se edellinenkään ero vaikuttanut kovin lopulliselta, silloin kun jäi hyviin väleihin ’kaveriksi’ pyörimään. Vaikea tosiaan tietää miten asiat oikeasti on kun ei pääse toisen pään sisälle, mutta nämä on näitä mun ajatuksia.