Olla onnellinen yksin

Yksinoleminen ei oo ainakaan mulle mikään uusi juttu. Olen ollut melkein aina yksin. Joskus ennen kaikki pelkkä säätäminen ja sitoutumattomuus todellakin riitti mulle pitämään mut tyytyväisenä elämääni. Mutta nyt olisin halunnut muuta.

Vaikka välillä tuntuu, että olisi ihanaa jakaa elämää jonkun muunkin kuin vain lasten ja ystävien kanssa, niin ehkä niiden olisi aika riittää mulle. Vahvasti on tuntunut jonkin aikaa kuitenkin siltä, etten enää halua sitä säätämistäkään. Vaan haluan syvemmän kuin vain pinnallisen suhteen. Sen, että olisi se tunne, että toinenkin välittää musta ja että merkitsen sille jotain erityistä. Jos niin ei ole, niin en halua jakaa mitään osaa itsestäni. 

Mulla oli toi Lauri-tilanne, miksi koko bloginkin aloitin. Ja se tulee aina olemaan mulle yksi mun elämän merkittävimpiä asioita. Vaikkei voisi nähdä enää ehkä ikinä. (En kyllä tykkää ja edes usko tuohon ikinä -sanaan tässä.) Mutta jos nyt ainakin on niin. Niin sitten voin olla yksin. Ja se on ok. Mä olen kuitenkin kokonainen ihminen muutenkin, ilman ’toista puolikasta’. 

Saatoin toimia vähän typerästi (taas) hetki sitten, mutta mä en kadu mitään. En kadu ainoatakaan sanaani tai tekoani. En halua enää edes ajatella, että ”kunpa ei olisi ikinä tavattu”, koska mä uskon, että meidänkin kuului kyllä tavata. En kyllä siihen osaa ottaa kantaa, että olenko kasvanut vahvemmaksi sen takia. Kuitenkin mitä tahansa olen höpötellyt missä tahansa mielentilassa, niin mä olen kyllä sanojeni takana. Ja tiedän, että toinenkin sen tietää. Ja sen, että haluan vain hyvää. Ja, että hänkin haluaa mulle vain hyvää. Parasta.

Mua surettaa vain kun ei voi pitää elämässä ihmistä kenestä välittää. Mutta asiat ei tapahdu pakottamalla. Pitää luottaa, että kaikki menee niinkuin niiden kuuluu mennä. Elämä johdattaa kyllä oikeaan suuntaan. Joskus on niitä harjapolkuja mutta pitää luottaa, että lopulta löytyy se oikea reitti. Niille on oikeat hetket. 

Mä tulen vielä olemaan onnellinen. 

Tosin just nyt tällä hetkellä tilanne vaatii suklaata sekä Kaunotarta ja Hirviötä. Vaikka olen nyt yrittänyt välttää noita tollaisia lihottavia asioita.

”… Mutta ruusu, jonka hän oli prinssille antanut, oli lumottu. Jos prinssi oppisi rakastamaan toista ja saisi vastarakkautta ennen kuin sen viimeinen terälehti putoaisi, loitsu murtuisi. Jos niin ei tapahtuisi, hän jäisi hirviöksi ikuisiksi ajoiksi.”