Tämä nyt ehkä on vanhojen kaivelua, mitkä pitäisi vain unohtaa. Ja paljon olen anteeksi antanutkin.

Edelleen mulla tulee usein mieleen kaikki huono mitä Lauri on mua kohtaan tehnyt. On myös usein päiviä, etten ajattele niitä vaan keskityn hyvään tai en ajattele mitään. Mutta ehkä jotkut asiat voi jollain tapaa kaivertaa kauan tai jopa ikuisesti. Joskus vain miettii kaikkia mua loukkaavia asioita edelleen, että miksi muka ansaitsin sellaista. Etenkin se yksi studiokeissi, mistä olen jossain alkupään postauksessa kirjoittanut. En vain pääse siitä yli, että kun seurustelimme, niin hän oli ottanut eksän mukaansa studiolle ja salasi sen multa. Sitä hän ei ikinä pyytänyt anteeksi tai näyttänyt katuvan. Se on ehkä yksi mulle merkittävimpänä asiana jäänyt mieleen mitä olisi kuulunut edes pahoitella, että anteeksi kun tein näin sua kohtaan. Ymmärrän, että se olisi pitänyt toimia reilummin.

Anteeksipyynnöllä on ISO merkitys. Sillä että näkee että toinen aidosti katuu ja on pahoillaan. Silloin kun hän viime kesänä jakoi bändilleen meidän yksityisten hetkien kuvia. Se on ollut monien mielestä anteeksiantamatonta, eikä he itse olisi sitä sulattaneet. Mutta mä olen sen antanut anteeksi ja olen ok sen asian kanssa. Varmasti sen takia koska hän on näyttänyt katumusta sitä kohtaan ja pyytänyt useamman kerran anteeksi. Se on ehkä ainoa ’yksittäinen paha teko’ mihin olen saanut anteeksipyynnön. Moni ehkä pienempi asia on jäänyt mieleen ja vaivaamaan siksi kun tuntuu ettei hän ole ollut teoistaan pahoillaan. 

Onhan mulla edelleen jatkuvasti olo etten kelpaa. En ole hyvä enkä riittävä. Koska en kelvannut Laurille suhteeseen, niin että mussa on pakko olla jotain vikaa. Vaikka TIEDÄN että joillekin muille kyllä varmasti kelpaisin ja riittäisin. Edelleen kun tapaan uuden miehen, niin jos hän kehuu mua, osoittaa hyvää huomiota, niin mä en usko hänen sanojaan. Mielessä pyörii samantien lauseet ”Ei toikaan ole tosissaan”, ”Miksi se muka oikeasti haluis tutustuu muhun?” ja ”Ei se tarkoita oikeesti sitä mitä sanoo”. Se on vain se kuinka yksikin ihminen saa vain tuhottua toista. Jättää ne paljon puhutut traumat. 

Ja valitettavasti mulla on tunne, etten itsekään enää ikinä voisi olla tosissaan kenenkään kanssa.  Mietin, että voisin ottaa jonkun miehen säälistä. Ja tiedän, ettei se olisi oikein. Mutta mä haluaisin vain rakkautta ja läheisyyttä. Ja kun itse ei voi sitä saada sieltä minne itse voisi sitä antaa, niin ehkä sen pitäisi riittää, että joku tuntisi niin mua kohtaan. Ehkä. Laitan tämän harkinnan alle, ja palaan tähän vielä myöhemmin. Varmasti useaan otteeseen. 

Tuossa olisi se plussa, että kun mä en välittäisi siitä ihmisestä, niin hän ei pystyisi satuttamaan mua. Muhun ei koskisi sen teot, jos se lirkuttelisi joka toiselle naiselle mun selän takana, koska mulla ei olis tunteita niin en siitä välittäisi. Kuulostan tässä nyt kyllä ihan kakkapäältä. Satutetulta traumatisoituneelta sellaiselta. 

Tuo tietty suhde (suhteet) Laurin kanssa. Ja ehkä muutkin miehet, ketkä eivät ole osanneet kohdella mua hyvin ja reilusti, rikkoi mut. Just nämä jutut tekee mulle entistä huonomman itsetunnon. Kun he saavat mut tuntemaan mun olleen vain moka, eikä mulla oikeasti ole ollut mitään merkitystä. Kaikkien pitäisi saada suhteissaan tuntea olevansa ihanin, kaunein ja haluttavin. Eikä kaduttavin.

Yhdessä jutussa, minkä luin sanottiin, että rakkaus ei ole yksisuuntaista, eikä sitä että toinen tuhoaa onnen. Vaan, että voi jakaa kaiken hyvän ja pahankin toisen kanssa, ja molemmat yrittää saada asiat toimimaan, ja että tunnet olevasi merkityksellinen. 

Ja musta suhteen ei kuulu olla ylimaallisen hankalaa (vaikkei aina helppoakaan). Mutta että ei vain jahkailla edestakas. Pitää olla selvä peli. Myöskään ei pidä kummallekaan tulla tunnetta, että pitäisi mitenkään kilpailla kenenkään kanssa. Mulla ei ole tuollaista ollut. Vaikka itse siihen pyrkinyt, mutta toisella osapuolella on jotain esteitä ollu toimimaan noin. 

Olen tässä miettinyt, että mikään ei ole mulla hyvin Laurin kanssa. En ole voinut hyvin silloin jos ei ole oltu missään väleissä. En ole voinut hyvin nyt näinkään kun ’ei olla yhtään mitään’, mutta ollaan tekemisissä. Koska siinä silti on häiritsevä epävarmuus kaikesta ja historia, missä mennytkin osin kaivertaa. Eikä ollut yhdessä ollessakaan kaikki hyvin, koska koko ajan piti olla varpaillaan, eikä voinut luottaa.