Usein sanotaan, että netissä ihmiset ovat kovempia suustaan. Välillä miettii, että sanoisivatko he saman asian, jos livenä tapaisivat. Kun vaikka olisi kaupan jonossa peräkkäin, niin alkaisiko noin vaan kommentoimaan negatiivisesti toisen ulkonäköä, tai mitä vaan. Harvemmin.

Mä olen kuitenkin aina ollut jostain syystä (en oikein tiedä mistä syystä) sellaista ihmisluokkaa, että mua on aina arvosteltu kovaan ääneen oikeassa elämässäkin. Selän takana, ”selän takana” niin että mä varmasti kuulen, ohikulkiessa ja tullen suoraan sanomaan asiasta mulle. 

Aiemmin tällä viikolla joku juoppo mies olevinaan jutteli mukavasti (en yleensä etenkään lasteni vieressä ollessa halua sen kummempia heille vastailla), kunnes sitten kun lähdin, niin arvosteli asuani, tiedän kyllä mihin osaan se sillä viittasi, vaikka musta se oli täysin normaalia. Niin, hän huikkasi siinä että ”Vappu meni jo”. Jes, hauska vitsi. 

Mulla on munlainen tyyli, joissain isommissa kaupungeissa mun tyyli olisi ehkä normaalimpaa. Mutta olen aina pukeutunut niinkuin itse haluan, ja minkä itse näen kauniina ja mulle sopivana. Itseasiassa täällä on kyllä ainakin yksi, kuka on selkeästi joissain asioissa jäljitellyt mun pukeutumistyyliä, etenkin hameissa, ja samoja koruja ja toppejakin olen bongannut häneltä (sen jälkeen en itse ole pystynyt niitä enää käyttää, koska oksettaa ajatuskin…) Ja varmasti hän on tehnyt niin siis miehen takia. Koska meillä on sama eksä, ja hän kyllä tiesi sen pitävän mun ulkonäöstä ja vaatteistani. Joten onhan siitä hyvä sitten vähän ottaa mallia. En sitten tiedä saako hän samalla tavalla kuulla pukeutumisesta kuin minä. Toki mulla ne on arkivaatteinakin, en tiedä onko hänellä vain silloin kun erityisemmin laittautuu. Jotenkin se tavis-hommeli vain paistaa mulle vahvasti läpi. Ja vaikka pukeutuisimme täsmälleen samoihin vaatteisiin, niin olemukset ja persoonat vaikuttaa ja tekisi hänestä silti seinäkukkasen ja mä veisin huomion. Joten mulle on helpompi myös kohdistaa arvostelut. Tämä nyt kuulostaa siltä, että valitan toisen vaatteista, mutta joo, kyllä mua ärsyttää se kun selkeästi huomaan, että hän on ottanut munlaisia vaatteita käyttöönsä, ja kun ei hän ollut aiemmin niin pukeutunut.

Lauri on mulle useamman kerran sanonutkin, ettei se ollut aluksi tuollainen, vaan on muuttanut pukeutumistaan hänen takiaan, eikä ollut edes ensimmäinen nainen kuka niin teki. Mä olin kuitenkin jo valmiiksi tällainen. Itseasiassa mullakinhan on osunut kohdalla sellaisia miehiä, ketkä yrittävät mielistellä mua ja mun takia alkavat vaikka käyttämään mustaa kynsilakkaa ja kajalia. Itse en kyllä sellaista vaadi, enkä halua. Haluan tykästyä ihmisiin omina itsenään, joten heidän tulisi jo valmiiksi olla sellaisia mua kiinnostavia. Silloin tietäisi että he tekisivät asiat omasta tahdostaan. 

Mä en ole ikinä kelvannut muille ihmisille. Joku mun ulkonäössä tai tyylissä on aina ollut lähes kaikkia vastaan. Mä en oikeasti ole mielestäni edes liian överi, mutta täällä kai riittää olla vähänkin erilainen. 

Mä en itse mene sanomaan lökäpöksyisille hopparirentuille tai kellekään, mikä ei mua miellytä, että ”hah hah ootko naamiaisiin menossa?”. Annan heidän olla. Jätän huomiotta.  Mutta he kokevat oikeudekseen tulla arvostelemaan mua. Joskus teininä pukeuduin muka-liikaa johonkin väriin -ei kelvannut. Nyt käytän sitä väriä aika vähän, yhdistettynä mustaan. Sekään ei kelpaa. Mustan luulisi olevan aika perusväri. Ei se ehkä ole. Pitäisi kai olla siniset farkut, valkoinen toppi ja harmaa huppari/neule/tms. Pitäisi olla mahdollisimman huomaamaton.

Mun hiukset on väärät, mun kengät on väärät, kaikki mun vaatteet on väärät. Mun puheet ja ilmeet ja olemuskin on väärät -jos suurimmalta osalta kysytään. Mutta kun mä olen siihen tottunut koko elämäni ajalta, niin oppii olemaan välittämättä. Välitän vain niiden ihmisten mielipiteistä mua kohtaan, ketkä ovat mulle tärkeitä. En silti nauti siitä, että lapseni kuulevat random-juoppojen aukovan päätään mulle. Toki on se toinen osa random-juoppoja, ketkä kehuvat hirveästi ja haluavat naimisiin mun kanssa jne. Sitäkään ei tarvitsisi mun lasten kuulla.

Mutta tällaisissa tapauksissa on usein myös vähän hyvääkin. Kun on kuullut 99 mollausta/haukkumista/kyseenalaistamista, niin sen jälkeen joku tulee kehumaan kuinka on ihaillen katsonut kun uskallan olla oma itseni, tai että hänestä mulla on aivan mahtava tyyli. Se tuntuu sitten hyvältä. Useammin ihmisten on vain helpompi haukkua kuin kehua toisia. Kun on erilainen kuin muut, niin tottuu siihen, että miellyttää vain yhtä prosenttia. Ja vain sillä yhdellä prosentilla on väliä.