Vain yksi kyynel valuu poskeani pitkin. 

Ei enempää. 

Et ansaitse enempää. 

Kaikki kyyneleet on käytetty jo aikaisemmin. 

Tämä oli jo kolmas kerta. Se kerta, mitä ei enää ikinä pitänyt tapahtua.
Kaiken piti nyt olla lopullista. Niin luvattiin. Ettei enää ikinä työnnetä pois. 

Sain tilalle muurin.
Tuntui kuin välillämme olisi muuri, mikä auttaisi pitämään asiat minimissä. 

Mä en halunnut minimiä. Mä en halunnut muuria.

Vain yksi kyynel. 

Se valui ihan huomaamatta. 

Ilman draamaa.

Kun olen sisäistänyt asian, ettei oikeasti enää tavata. Me ei olla enää me.

Olin kai jo valmiiksi niin rikki.

Valmiiksi jo epäilin ja pelkäsin ja valmistauduin.

Mitä mä nyt teen? 

Sulkeudun. Niin täytyy tehdä.
Kukaan ei enää jaksa kuunnella samoja asioita uudestaan. Ja uudestaan.

Ehkä sallin sen itselleni. Yhden kyyneleen silloin tällöin.

Muuten näyttelen. Jos en voi olla mitä olen tai tehdä mitä haluan.
Vaihdoin vain näytelmää. Uusi näytelmä ei vain ole yhtään sen parempi.

Ero on ero, vaikkei edes olisi seurustellut.

Minä en riitä.

Sain vain tämän biisin: