Olen ollut kova jahkailemaan sen kanssa, että käytänkö Tinderiä vai en. 

Mä en oo monen vuoden aikana saanut sieltä kuin vain yhdet hyvät treffit ja miljoonat huonot. Joten ei se taida olla mun paikka. Katsotaan pystynkö nyt olla lataamatta sitä enää ikinä. (Ikinä ei pitäisi käyttää sanaa ’ikinä’.)

Viikonlopuksi yritin kovasti saada seuraa. Tinderin kautta, kavereita järkkäämään mulle treffejä, ja kyselin kaikkia puolituttuja tai jopa sellaisia keitä ei kuuluisi pyytää. Mulle järkättiin mies, kuka halusi tavata silloin, mutta sivuutin sen. Siellä se odotti, että vastaisin yhteydenottoihin, mutta unohdin ja muutenkin annoin olla. Mulla oli silloin muuta asiaa ’häiriötekijänä’, mihin mielenkiintoni ohjaantui. Ja tuli vielä jokin treffien päällekkäinbuukkaus, mutten tavannut sitäkään. Mies oli jopa tullut sinne baariin, mutta mä en vastaillut viesteihin enkä muutenkaan olisi huomannut ketään. Ja kun mun meininki oli mitä oli -en tiedä näkikö se mies mua, vai oliko vain eri kerroksessa, missä munkin olisi pitänyt olla- niin jos hän olisi mut huomannut, niin ei siihen kyllä olisi päässyt mun huomiolle mitenkään. Olin kyllä kokonaan unohtanut sen miehen, että en yhtään kyllä muistanut että olisi pitänyt tavata ketään.

Ihanaa, että mulla oli tavallaan treffejä, mutta itse tein nyt ohareita. Mutta, jos ei kiinnosta niin se on vähän niin, että onko sitten edes järkeä tavata. Sanoin herroille myöhemmin asian, etten mä taida olla valmis tapaamaan ketään. Pitää olla rehellinen, eikä johdattaa muita harhaan, niin että he voisivat luulla jotain. Mä en tule ottamaan ketään säälistä tai huvikseen siksi että pitäisi vain joku olla. Kyllä odotan niitä isoja tunteita. 

Vaikkei pitäisi tinderiä, niin kyllä silti aina tulee randomeja häiriöksi. Nyttenkin joku ei meinaa instassa ollenkaan lopettaa vaikka olen kerran sanonut ettei kiinnosta. Kerta pitäisi riittää, muuten hän luulee, että alan vastailemaan. Enkä ole muuten vastannut ollenkaan, mutta ihmeellistä miten kauan jotkut jaksaa vetää monologia ja kutsua itsensä kylään ym. Onneksi ei tiedä missä asun. Jotkut käy joskus vähän ahdistaviksi. Juuri joku nainenkin pyysi mua viestillä ulos -se on vähän erikoista, en tietääkseni anna mitään sen suuntaisia viboja.

Lauri on monesti sanonut, että saisin kenet vaan, että miksi juuri hän on se keneen mä jäin noin kiinni. No, en nyt usko, että ketä tahansa edes saisin, mutta suurin osa vain ei ole ollenkaan mun makuun. Että mielummin sitten tosiaan on yksin. Jos mä muka saisin kenet vaan, niin miksen sitten olisi nyttenkin hänen kanssaan.

Mä aion nyt vain märehtiä yksinään neljän seinän sisällä ilman mitään suhdeviritelmiä, tai edes tapailuyrityksiä. Eikä mun tietenkään tarvitse edes vastata kenenkään randomien viesteihin. En kyllä yleensä ole vastaillutkaan. Selviän hyvin ilman mitään deittisovelluksia. 🙂

Ja oikeastaan lähinnä se mitä mistään miehistä jään kaipaamaan, on hengailu, hauskanpito ja, no tykkäisin tietenkin halia ja pussailla ja joskus nukkuakin vierekkäin. Mutta kaverit saa luvan hoitaa noi ensimmäiset, ja pikkuiseni noi viimeisimmät.