Tässä selasin tinderiä nuorimman lapseni maatessa vieressäni. Mun lapset tietää mikä on tinder, mutta se on kuin olisi vain yksi kännykkäpeli, se poikaystäväpeli. 

Laitoin kaikille ruksia. Lapseni sanoi että ”sä et tykkää kenestäkään”, mihin vastasin että ”niin, ei oikein ole olemassa mun tyylisiä miehiä”. Lapsi sanoi että ”on Lauri”. Okei, no mitä luulette, toiko toi mut paremmalle mielelle vai päinvastoin? Mä niin odotan, että kaikki tällainen loppuu. Samanlaisia letkautuksia en kuule pelkästään omilta lapsiltani, vaan myös kaverini lapselta. En sitten tiedä miksi, koska hän ei ikinä sitä ole edes tavannut. Joku kerta kaverini sanoi että voisi tulla meille lapsenvahdiksi jos haluaisin mennä vaikka leffaan (kuinka ystävällinen tarjous onkaan!) niin sanoin siihen että kenen kanssa mä sinne menisin. Kaverini lapsi sanoi siihen iloisesti että ”tietenkin Laurin kanssa”. Lapset näemmä kuulevat ja tietävät yllättäviä juttuja. Ei se lapsi edes ollut siinä samassa huoneessa kuuntelemassa meidän juttuja.

Ei se tietenkään väärin ole, että lapsillenikin oli selvää, että pidin hänestä, että välitin. Mutta ei lapset ehkä osaa samalla tavalla lopettaa juttua. Heille tulee aina välillä jostain jotain mieleen, ja he sanovat sen. Voisin tietenkin käskeä lopettaa ja olen sen sanonutkin ettei tarvitse enää mainita häntä. Mutta että sana menisi perille, niin pitäisi ehkä sanoa kovasti ja samalla puhua pahaa hänestä että miksi. Siihen mä en ole alkanut, enkä ala.

Mutta siis, monesta ehkä tinder pitäisi pitää pois lasten silmistä. Olen kyllä samaa mieltä, mutta jotenkin välillä selaan sitä tylsyyttäni vaikka lapsi näkisi. Eikä tästä ole kai mitään pahaa koitunut. En kuitenkaan tapaa miehiä lasten kanssa. En todellakaan. Mä luulen, että sellaisella saisin lapseni ajattelemaan, että miehet vain tulevat ja menevät, kun joka kerta tapaisi aina eri miehen. Ne olisi jotenkin kertakäyttökamaa. Muutenkin yritän nyt, ettei lasteni tarvitse tutustua, tai edes nähdä ketään miestä ehkä ikinä, siis siinä mielessä että mies olisi mun joku mahdollinen kumppani. 

Eräs ystäväni on käynyt todella usein treffeillä (jopa ensitreffeillä, ja ainoiksi jääneillä treffeillä) niin että on ottanut lapsen mukaan. Ja kyseessä on ymmärtävä lapsi eikä vauva. Kaverini näkemys todennäköisesti on joku sellainen että ihmisiä pystyy tavata, miehiä yhtälailla kuin naisiakin, että ainakin lapsen silmissä ihan vain kavereinakin. Ja että voi olla avoin lapselle kertomaan kaikesta ja näyttämään kaikkea. Ettei lapsen näkemysmaailmalle tee pahaa kahvitella jatkuvasti eri miesten kanssa. En mä sano, että tämäkään väärin on, mutta itse en kuitenkaan uskaltaisi etenkään ensitapaamisella ottaa lasta mukaan ihan jo senkin takia kun ei tiedä millainen sekopää toinen on. 

Tosin jos tuntuu vaikealta saada järjestettyä tapaamista, jos ei saa lasta hoitoon, niin joillekin lapsen mukaan ottaminen on ainoa tapa. Järkevintä mun mielestä sitten olis tavata molempien lasten kanssa vaikka leikkipuistossa, missä on sinällään lapsellisten luonnollista alkaa juttelemaan muiden tuntemattomienkin aikuisten kanssa. Mutta olisin mä, tai varmaan moni muukin, voinut hoitaa sitä kaverini lasta joillakin treffeillä. Mä itse en edes haluaisi enää tavata miehen lasta, ennenkuin tulevaisuus on lähes satavarmaa, koska kiinnyn tosi helposti niihin muiden lapsiin.

Mutta mäkin olen avoin. Jokaisella on omat tapamme, niin en tuomitse tässä mitään. Toinen tapa sopii toiselle, vaikkei toiselle sopisikaan.