Millaisen suhteen haluaisin? Tai pikemminkin millaisen miehen haluaisin. Kaikilla on jonkinlainen The Lista näistä asioista. 

Olen nyt, kokemuksista viisastuneena, entisestään pidentänyt listaani. 

Huom! Otetaan tämä nyt leikkimielisesti. Mä, jos kuka olen valmis kompromisseihin ja joustamaan. Ja todellakin keskityn enemmän hyviin kuin huonoihin puoliin, joten JOS vain tulee ’se tunne’, niin olen valmis vaikka hylkäämään koko listan. Tällä hetkellä ykkösenä on hyvät luonteenpiirteet, ja sitten vasta se, että ulkoisesti miellyttää mun silmää. Siihen on omat asiansa, niitä en ala tänne luetteloimaan, kuitenkin tyylin tulee olla persoonallinen ja sopia mun stailiin.

Mutta näistä nyt siis lähdetään.

Sellainen joka…

– on huomaavainen, mukava, ymmärtäväinen.

– on inhimillinen ja empatiakykyinen.

– on luotettava. Mä en haluu heti tutustuttaa lapsiani uusille miehille, ennenkuin itse luotan täysin ja tuntuu siltä. Tähän voi mennä nyt monia vuosia, koska ei huvita kuulla lasten mainitsevan mitenkään ex-poikaystävää.

– haluu nähdä mua ja viettää mun kaa aikaa lapsistani huolimatta niin paljon, että tulee myös käymään meillä, vaikka olis välimatkaa minkä joutuis kulkee esim. busseilla.
 
– kunnioittaa mua ja arvostaa mua sellasena kun oon, myös sisäisesti. 
 
– on avoimesti mun kanssa, vois kertoo vaikka koko maailmalle että me ollaan yhdessä. 
 
– joo, puhuu välillä mukavia, mutta että antaa puheilleen myös näyttöä.
 
– ajattelee asioita ja tekee asioita myös mua ajatellen, eikä haluu satuttaa tai pahoittaa mun mieltä teoillaan.
 
– haluaa mua ja himoitsee mua kaikella tapaa. Tietenkin mun täytyy olla hänen silmissään maailman kaunein ja seksikkäin.
 
– on tosissaan mun kanssa ja valmis sitoutumaan. Mä en jaksais enää vaan leikkiä. 
 
– kertoo mulle mitä on mielenpäällä, mihin tahansa asiat liittyykään, on sitten hyviä tai huonoja. Eikä jätä oleellisia asioita kertomatta, eikä salaa multa mitään.
 
– ilostuu nähdessään mut. Joku kuka ilostuu, eikä ahdistu, mun viesteistä ja soitoista ja haluaa vastaa mulle ja pitää yhteyttä päivittäin.
 
– haluaa kehittää mein suhdetta, elää arkee mun kanssa, ja myös mun lasten kanssa, ja on halukas myös spesiaalimpiin asioihin, keksii tekemistä mun kaa. 
 
– kertoo rehellisesti, jos tarvitsee välillä omaa tilaa ja aikaa, eikä tee ’katoamistemppuja’.
 
– ei takerru menneisyyteen, vaan elää tässä hetkessä ja haluaa luoda yhteistä hyvää tulevaisuutta.
 
– ei puhu tulevaisuudesta lupaillen ihania asioita, jos ei aio edes toteuttaa niitä. Antaa kaikille puheilleen myös näyttöä.
 
– on reilu, rehellinen ja avoin ja luotettava kaikella tapaa.
 
– kenelle mä riitän yksin, eikä se tarvii mun lisäksi mitään muita säätöjä, se keskittyy vaan ja ainoastaan muhun. Mun pitää olla sen prinsessa. Ei ympäriinsä flirttailuja tai mitään lirkutteluviestien lähettelyä kelle vaan. Meillä on oltava samat säännöt. Jos mä en saa puhua tuntemattoman miehen kanssa, jos sellainen tulee mulle juttelemaan, ilman jälkikäteen tulevaa draamaa, niin mies osaisi ajatella, ettei hänenkään ole sitten sallittua tehdä niin. (Mun mielestä normaalissa juttelussa ei ole mitään pahaa tietenkään.)
 
– myös kuuntelee mua ja sisäistää mun toiveet ja ajatukset ja ymmärtää mua ja auttaa ja tukee mua kaikessa.
 
– huomioi mua, laittaa hyvän yön viestejä ja ehkä jopa hyvät huomenetkin, ja muita söpöilyviestejä. Mä haluan olla yhteydessä lähes koko ajan, vaikkei näkisikään jatkuvasti.
 
– antaa mun olla sille tukena kaikessa, antaa mun olla sen lähellä kaikella tapaa. Ei sulje mua pois. 
 
– uskoo ja luottaa meihin, eikä luovuta. 
 
– mä en odota, että sillä olisi sama näkemys asioista kuin mulla, mutta hyväksyy mun tavat ja ajatukset.
 
– enkä odota mitään tiettyä luonteen ominaisuutta, olkoon vaikka miten ekstrovertti (kuten mä) tai miten introvertti, niin kunhan hyväksyy mut tällaisena, eikä yritä muuttaa ja pidätellä, ja kunhan osaa itsessään käyttää omia vahvuuksiaan niin, että ainakin yleensä tulee toimeen ihmisten kanssa omalla tavallaan. Ja olla mun kanssa myös mut, eikä pelkästään vain omat tarpeensa, huomioiden.
 
– asialliset, pelkästään lapsiasioihin kohdistuvat, välit lastensa äitiin -ei vihaa, katkeruutta, haukkumista, eikä etenkään enää sinnepäin haikailua. Ja muihin eksiin ei missään väleissä tai tekemisissä. Tietää mitä tarkoittaa sana ’entinen’. Eli näyttö siitä, että haluaa ja osaa keskittyä pelkästään muhun.
 
– no yhden pinnallisemman asian heitän tähän; koska olisi tietenkin kivaa myös pussailla, niin miehellä voisi olla terve suu ja hampaat. Valitettavasti tupakoivien henki saattaa haista ja pusut maistua pahalle, mutta tapauksesta riippuen joustan tarvittaessa tupakoinnin suhteen.
 
Tiivistettynä mä kaipaan pelkästään rakkautta, missä mä riitän yksin ja missä mua arvostetaan ja kohdellaan hyvin. Ollaan avoimia ja rehellisiä, eikä johdeta harhaan. Ja plussaa on jos miehelläkin on lapsi tai lapsia – ja sitä parempi mitä enemmän ne hänen luonaan asuu.
 
Taitaa olla vaaleanpunaisilla hattarapilvilinnoilla elelyä, jos odottaa tuollaista ihmistä (tai ihmettä). En tiedä sainko tuolta eksältä mitään näistä asioista. Ehkä sen jälkeen olisin tyytyväinen mieheen kuka täyttäisi edes yhden kohdan listastani. 
 
Mä tietenkin (luonnollisesti) antaisin myös miehelleni itsestäni tämän kaiken saman, ja enemmänkin. 
 

©Anni http://anninjorinat.blogspot.fi/ -blogista

Miksiköhän elämä tuo eteen asioita, mistä ei ole mitään iloa tai hyötyä. Mun ei pitäisi miettiä kaikkea ja kaikenlaista, mutta kun vain mietin. Mä kadun Lauria. Tai no oikeastaan kadun itseäni sen suhteen. Ja vähän syytän universumia. Aina jokapuolelta jo aikoinaan kuuli, että se oikea tulee kuin vähiten odottaa, eikä etsimällä ja ettei se ole välttämättä sellainen kuin mitä odottaa olevan. Aiemmat säädöt oli löytyneet ties mistä baarista tai netistä. En nyt tiedä onko mulla edes ollut haku päällä, mutta onhan sekin ’etsimistä’ jos luo nettideittiprofiilin. Ja olin ennen tutustunut luonteeltaan hyvinkin erilaisiin miehiin kuin Lauri. 

Varmaan tossa nyt loppujen lopuksi silloin kun aloin tajuta (tai kuvitella) mitään niin ajattelin, että sen kuuluukin mennä niin, että me oltaisiin yhdessä, senkin takia koska kaikki oli mennyt niin eri tavalla kuin ennen. Me ei tutustuttu missään netissä tai baarissa. Ja se oli musta vain tosi hyvä asia. Ajattelinkin, ettei sillä tavalla lähtöisin olevat jutut tule kestämään.

Mehän tavattiin bussissa. Mä ainakin ajattelen, että siitä kaikki lähti. Mikä on sinänsä aika koomista, että kaikki alkoi bussista, ja kaikki päättyi busseihin. Voisi luulla, että olisin enemmänkin pettynyt ja vihainen busseille kuin universumille.

Ja koko juttu eteni hyvin hitaasti, toisin kuin kaikki aiemmat. Senkin piti olla merkki. Ja vaikka osittain ehkä meissä oli jotain samaakin, mutta olimme paljon myös kuin yö ja päivä -siinäkin yksi klisee, että vastakohdat täydentäisi toisiaan. Ja kun ekaa kertaa ikinä aloin edes mihinkään enempään, niin oletin tietenkin että nyt se on jotain suurempaa, merkittävää ja todellista. Erilaista kun mikään ennen. Mutta loppupeleissä ihan samalla tavalla kuin aina tulin vedätetyksi. Nyt en sitten tiedä mistään mitään, kun mikään tapa ei toimi mulla. Miten tahansa toimisi, niin mistään ei tule mitään. Ja virheistä oppii. Virhe. Se tuntuu niin pahalta vieläkin. Olla jollekin toiselle vain virhe. Mä itse en harrasta virheitä. Ja mullehan jäi tästä suhteesta käteen pelkästään yksi asia -torjunnan myötä tullut häpeä. Mutta opin jotain kuitenkin. Nimittäin sen, että jos enää ikinä tapaan ketään kenen kanssa voisin haluta enemmän, niin en halua tavata hänen perhettään. En ennenkuin voisin olla vähintään 200% varma hänen tunteistaan muhun. Mutta entä jos ehtii tutustua ennenkuin tietää itsekään haluavansa enemmän? En tiedä, olisiko mullakin ollut tämä helpompaa, jos en olisi tutustunut hänen lapseen ja lemmikkiin. Mulla kun on välillä kova ikävä niitäkin. 

Vuoden ensimmäinen hyvä asia on kuitenkin tapahtunut -sain töitä. Olen kyllä tosi iloinen siitä ja niin innoissani menossa taas sinne. Mä kyllä odotan töiden aloittamista senkin takia, että saan jotain muutakin ajateltavaa välillä. Ehkä mun kirjoittelukin sitten vähän harvenee. Ja unirytmi normalisoituu. Toivottavasti tästä nyt jotenkin alkaa hyvä putki, eikä taas niinkuin yleensä, että yhtä hyvää asiaa seuraa useampi huono asia. Viimeksi kun sain töitä, niin viikon sisällä töiden aloittamisesta Lauri jätti mut ja kuukausi siitä mun mummo kuoli. Elämä on tainnut opettaa mut nytten vähän pessimistiksi… Olen välillä miettinyt, että onneksi todellakin olin viime vuonna toukokuussa töissä eron aikaan. Ja, että pahin aika, ensimmäiset kuukaudet ’shokista’ sain muutakin ajateltavaa. Ties mihin olisin joutunut silloin työttömänä sen hetkisen mielentilani kanssa. Nyttenkin mulle tekee hyvää päästä teeskentelemään tekopirteää ja keskittyä muihin ihmisiin ja töihin, eikä pelkästään itseeni ja aivojeni tuotoksiin. Ehkä mun sisällä asustaa vielä se oikeakin pirteä luonne, mikä vain odottaa taas esille pääsyä.