©Anni http://anninjorinat.blogspot.fi/ -blogista

Iso paha sohva

No, seurustelu ei ollut yhtään sellaista kuin odotin. Enkä tiedä mitä edes odotin, koska mulla ei ollut aikaisempaa kokemusta. Meillä oli useemman kerran kriisejä. Ja mun mielestä jos joku mättää, niin sanon siitä; avaudun ja itken. Mutta mä haluan selvittää asiat niin, ettei mikään jää vaivaamaan. Lauri joku kerta tuli mustasukkaiseksi siitä kun niiden treeniksellä nojasin sohvaan. Istuin itse lattialla ja nojasin sohvaan, millä istui yksi heidän bändin jäsen. En koskenut siihen, enkä ollut hänen vieressä, eikä mun katsekaan ollut sen suuntaan. Laurin mielestä mä nojailin siihen soittajaan ja flirttailin sille. Nojailin ’sillä tavalla’. Välillä näissä riidoissa Lauri veti lapsensa äidin, Patrician, mukaan niin että vertasi mua siihen. Kuulemma Patriciakin ’nojaili’ ja mitä siitä sitten kävi. Ja joistain jutuista mitä puhuin niin sanoi että ’Patriciakin sanoi noin, mutta..’ En sitten tiedä, että jos mä olen jollain tapaa muistuttanut Laurin mielestä lapsensa äitiä, niin jotenkin tullut mun kautta sitten huonot muistot mieleen. Mutta me ollaan eri ihmisiä ja nämä on eri suhteet ja mä en ollut pettämässä tai mitään. Ja mä olin kuulemma vielä ’pahempi’, koska mä nojailen ja puhun vaistomaisesti mitään tarkoittamatta. Että koska en tee niitä edes tahallaan, niin en pysty niitä lopettamaan, koska se on luonnollista mua. Tämä outo selitys on jotenkin jäänyt mun päähän, en ollut ikinä kuullut mitään vastaavaa. Eli jotta olisin toiminut oikein, niin mun olisi pitänyt lopettaa olemasta oma itseni. Enkä mä edes osaa flirttailla. Hän kuitenkin siis möksähti sohvaan nojailustakin ihan ilman syytä. Kyllä mä sen jälkeen opin, että se oli sohva johon ei voi nojata. Mun mielestä moni tällainen vastaavanlainen pikkuasia aiheutti liian suuren haloon. Mutta toisille toki pienet asiat on isoja asioita. Onhan mullekin, mutta erilaiset asiat.

En nyt halua, että tässä jäisi huonoa kuvaa Patriciasta. Mä en ole kuullut heidän melkein kymmenen vuoden pituisen suhteensa eroon kuin vain Laurin kannan asiasta jotenkin ympäripyöreästi. Joten, en todellakaan ajattele häntä huonona ’pettäjänaisena’. Siihen on varmasti ollut hyvät syyt, mikä on ajanut tuohon seuraukseen. Itseasiassa olen itsekin tutustunut Patriciaan ja mun mielestä hän vaikuttaa kaikin tavoin hyvältä tyypiltä. Mä kyllä tulen hänen kanssaan hyvin juttuun.

Ensimmäinen kerta kun alan seurustelemaan, ja otan ainoaksi poikaystäväkseni ikinä, sellaisen kenen kanssa ei ole normaalista seurustelusta tietoakaan. Mä en normaalia edes odottanut. En ajattele, että kumpikaan meistä olisi kovin normaaleita ihmisiä. Ja vaikken ensikertalaisena parisuhdehommista tiedäkään mitään muuta kuin sen epätodellisen puolen mitä elokuvat ja tv-sarjat näyttää, niin en mä tällaista odottanut. Jo viikon seurustelun jälkeen puhuin kavereilleni, että tiedän, että sitten jos joskus kahdenkymmenen vuoden päästä erotaan (pidin lapsellisesti kuitenkin kiinni tuosta sovitusta kahdestakymmenestä vuodesta) niin joudun aloittaa terapiat sen takia kun se tuhoo ja pidättää mua niin paljon. Ja etten enää ikinä pysty tätäkään vähää luottamaan itseeni ja sitten enää muihinkaan. 

Ja missä nyt sitten olenkaan? Juuri tässä tilanteessa, mutta paljon paljon odotettua aikaisemmin. Eikös tuoreen parisuhteen pitäisi olla vain happyhappyjoyjoy -elämää?  Mä en todellakaan voinut sanoa olevani onnellinen. Hänen käytökset ja kohtelua mua kohtaan ja epävarmuuden näkyvyys vaikutti mun mieleen koko ajan, niin että jatkuvasti mietin ja vaivasin sillä päätäni. En kyllä saanut tietää mitä on se suhteen alkuhuuma, mistä ihmiset yleensä puhuvat. Meillä oli vain alkukriisit.

Mä mietin, että pystynkö elämään sen mustasukkaisuuden kanssa, kun mä en itse edes tee yhtään mitään väärää, ja se kahlehtii mua liikaa, kun mietin, että voinko edes vastata mitään kenellekään miespuoliselle. Ja sitten kun Lauri luulee, että mä toimin väärin, niin hän ’kostaa’ sen mulle. Kuten sohvaan nojaamisen puristelemalla siskoni tissejä ja peppua. Mutta, että kun mä nyt aloin tähän, niin annan kaikkeni, enkä luovuta. Mä en todellakaan luovuttaisi, ennenkuin kaikki mitä asian eteen voi tehdä, on tehty. 

Ajattelin myös, että ehkä sillä on jokin syy, etten ole ollut ennen parisuhteissa. Ehkä mua ei ole tarkoitettu parisuhteisiin. Vaikka olen kyllä sitoutunut ja luotettava ja ihan kaikkea mitä pitää olla, mutta Laurin mielikuvitus ja liiallinen mustasukkaisuus pilaa kaiken. Meillä piti olla vaan kivaa ja ihanaa ja täydellistä yhdessä -niinkuin aiemmin. Laurin piti olla mulle se The One. Niin miksi tämä sitten on tällaista? Oppiiko hän ikinä luottamaan muhun? Ja niin, että hänkin antaisi meidän suhteelle jotain muutakin kuin vainoharhaisuutta ja aihetta riitoihin.

Nämä siis ovat oikeasti ajatuksiani jo viikon seurustelun jälkeen. Olin näitä kirjannut ylös, ja lunttasin nyt sieltä.

Tietysti meillä oli jotain hyvääkin, en mä muuten olisi pitänyt toivoa suhteen tulevaisuudelle yllä. Mä todellakin näin enemmän hyvät kuin huonot asiat, ja keskityin hyviin asioihin. Ne merkitsi mulle enemmän, niin siksi huonoista huolimatta olisin jaksanut ja yrittänyt -ehkä ikuisuuden.

Meillä alkoi alamäki oikeastaan heti kun alettiin seurustelemaan. Jos se edes oli seurustelua. Mä itse kyllä ajattelin sen niin, mutta en enää ole varma mitä mikäkin Laurin mielestä on ollut. Jos loppupeleissä kaikki oli turhaa ja merkityksetöntä hänen puoleltaan, niin ei sitä sitten seurusteluksi lasketa. Ehkä mä seurustelin yksinäni koko ajan. Tosiaan, mä en kelvannut edes facebook-parisuhteeseen (toinen kelpasi siihen aina heti), eikä hän varmaan kertonut kellekään, että me oltiin yhdessä. No, mutta kerron asiat muutenkin omasta näkökulmastani.

Meillä oli ongelmia. Luottamus-, sitoutumis- ja mustasukkaisuusongelmat ainakin.

Oltiin ehkä molemmat oltu aika sitoutumiskammoisia ja siinä tietenkin se, kun ei oikein saatu selvää toisistamme. Ei oikein helposti ilmaistu sitä mitä haluttais toisistamme. Molemmat kauan puhui niin ettei edes halua mitään vakavampaa. Itse en kyllä ollut edes omista haluistani selvillä pitkään aikaan. Mutta hänkin puhui välillä toista ja välillä toista niin vaikea ottaa selvää. Kun ensin puhuu, että haluu sitoutua ja yrittää ja seuraavana päivänä on kuin mitään sellaista ei olisi keskusteltu, ja jatkaa sinkkuuspuheitaan.

Hän ei selvästikään luottanut muhun. Ehkä hän pelkäsi, että leikkisin muiden miesten kanssa. Hyvin kyllä osoitin mielestäni olevani luottamuksen arvoinen, täysin luotettava. Koska mä en oikeasti tehnyt tai sanonut mitään siihen viittaavaa, ettei muhun voisi luottaa. Hänellä ehkä vaikutti mun menneisyys, kun on ollut miehiä ilman varsinaisia suhteita, mutta tälleen suhteessa ollessani omistautuneena vain yhdelle, ei tuota mulle kyllä mitään ongelmia. Ja menneisyys on menneisyyttä, millä ei pitäisi olla väliä.

Ja mä en luottanut Lauriin. Yritin kyllä ja halusin. Mutta hän nyt ei hirveästi antanut näyttöä siihen, että voisin luottaa. Kun yritti flirttailla munkin nähden muille, ja kirjoitteli ties kenen kanssa, etenkin eksänsä. Vaikka sanoin, etten mä siitä pidä, eikä se ole musta normaalia. Eikä hän missään vaiheessa selittänyt mulle, miksi hänelle olis niin tärkeää olla siihen yhteydessä. Ehkä mä olisin antanut luvan siihen, jos olisi selittänyt jotain että ’ainoa ystävä’ tai muuta liibalaabaa, muttei hän mulle mitään selitellyt, vaan kirjoitteli ns. selän takana. Ja mistä mä voin tietää mitä eksien kanssa kirjoitellaan, tai miksi niitä tavataan. En mä tiedä mitään eksä-jutuista enkä osaa lukea ajatuksia, joten kyllä odotan että mulle puhuttaisiin. Mä olin kyllä ajatellut, ettei hän ole pettäjätyyppiä. Ja tiesin, kuinka rikki hän oli siitä mennyt kun häntä oli petetty. Niin että miksi kukaan tekisi niin toiselle sitten. No, mutta ei pettäminenkään ollut enää poissuljettu asia, koska niin hän teki silloinkin mun kanssa kun oli Inkan kanssa. Ja musta pettäminen on monimuotoinen asia, se on laajempi asia kuin pelkkä seksi. Toisaalta mikään ei vakuuttanut, ettei hän voisi tehdä niin mullekin. Ja olihan hän ties kuin kauan jollain tapaa säätänyt kuitenkin meidän molempien kanssa yhtäaikaisesti (no silloin kun kaikki olleet sinkkuja, niin ehkä siinä ei silloin ollut mitään väärää). Välillä hän kuitenki puhui keskittyvänsä muhun ja halusin luottaa siihen.

Mustasukkaisuus oli ollut aina ongelmana. Ehkä se on tietyssä määrin ihan tervettäkin. Mutta kyllä musta tuntu, että Lauri oli ihan tosi mustasukkainen koko ajan kun ollaan tunnettu. Vaikkei meillä olisi mitään kummempaa ollutkaan. Jos mä juttelin jollekin tuntemattomalle (en flirttimielessä, olen vain sosiaalinen), niin ne oli heti Laurin mielestä mun ’poikaystäviä’, ja joistain mun facebook-julkaisuista, jos kerroin niissä joistain miehistä (vaikka julkkiksesta), tai jos joku mies kommentoi mun julkaisua ym. En kyllä tiedä miksi hän olisi ollut mistään mustasukkainen, jos mulla ei oikeasti ollut hänelle ikinä mitään merkitystä. Luulisi että vähät sillä on mitään väliä sitten mitä mä tai muut sanoo tai tekee. Ymmärrän kyllä mustasukkaisuuden siinä kohtaa kun mulla oli pientä historiaa hänen jonkun aiemman bändikaverinsa kanssa, mutta sekin oli ennen kuin meidän välillä oli mitään muuta kuin kaveruutta, epäselvyyttä ja pientä säätämistä. Minkä tietenkin kuvitteli olevan merkityksetöntä. Kuitenkaan mikään Laurin kanssa ei ollut mulle merkityksetöntä, mutta kaikkien muiden kanssa oli. Luulen, että eniten Lauria vaivasi se hänen bändikaveri, kun jossain vaiheessa hän itse veti sen moneen asiaan. Kyllä hän sitten mulle sanoikin, ettei olisi ikinä mua sille antanut. Mutta lopulta lopetti siitä jauhamisen, niin ehkä Lauri sitten uskoi että se oli merkityksetön juttu, eikä enää yhtään mitään. Kuitenkin mun ’menneisyys’ vaikutti ja vaikeutti ehkä hänen suhtautumistaan muhun koko suhteen ajan. Myös aikaisempi menneisyys, mitä mulla oli ollut ennekuin edes tunsimme, mutta hän oli kuullut siitä multa, tai mun kavereilta. Hän piti mua niin likaisena, että kuulemma auranikin hehkui vain likaisuutta. Ja kaikki tämä tietysti vaikutti mustasukkaisuuteen. 

Olin mäkin hänestä mustasukkainen, mutta hän antoi siihen aihetta, eikä juurikaan yrittänyt vakuutella ettei tarvitsisi olla. Vaikka tiesin ettei hän mihinkään alkaisi, koska hän oli vahvasti irtosuhteitakin vastaan. Mutta kyllä mua häiritsi muille lirkuttelu ja kirjoittelu. Kun voisi keskittyä vain muhun, niin miksi niin ei tee. Etenkin kun hän sanoi, että olisin parasta mitä voi olla ja kaunein tyttö koko kaupungissa, tai muuta vastaavaa. Mikä ei tietysti pidä paikkaansa, mutta onhan se välillä kiva kuulla sellaisia ylistyssanoja. Aikaisemminkin kyllä tunsin mustasukkaisuutta, mutten sanonut siitä mitään, kun olin ajatellut, ettei mulla ole oikeutta sellaiseen. Mutta sitten kun mielestäni alettiin seurustelemaan, niin kerroin kyllä mitä mieltä olen ja että niin ei kuulu käyttäytyä, ja etten sellaista sulata. Tuntui, ettei meillä olisi ollenkaan yhteiset pelisäännöt, vaan molemmilla omat. Mä en saisi tehdä mitään, edes luonnollista juttelua, mutta mun pitäisi hyväksyä hänelle muut naiset. Mutta ajattelin, että ajan myötä hän oppisi rajoittamaan tuota tapaansa, ja että mustasukkaisuutemmekin neutralisoituisivat.