Väärinkäsityksiä ja harhaanjohtamista

Syksyllä 2016 kävi pari kertaa niin, että meinasin ehkä käsittää väärin. No mä tunsin tietenkin jo Laurin, joten suuri varaus oli kaikkeen. Muut ulkopuoliset, mun kaverit esimerkiksi, olisivat jo luulleet niistä viesteistä, että olisi alettu seurustelemaan. Itse kyllä olin koko ajan, että mitähän tää nyt on, onko hän tosissaan, ja ehkä hän taas peruu kaiken.

Se oli ehkä elokuu. Tapailin silloin salaa sitä yhtä toista Kingdom Palacen soittajaa silloin tällöin. Mutta olin yhteydessä Lauriinkin. Lauri yritti taas sopia meille jotain, että nähtäisiin. Yritin ehkä jutella sille syvällisempiä, loppujen lopuksi hän oli mulle koko ajan se ykkösvaihtoehto, ja kyselin mistä hän Inkassa tykkää, miksi hän on sen kanssa noin vaikkei muka seurustele, että miksei sitten seurustelisikin kun kuitenkin on jokatapauksessa koko ajan sen kanssa. Ei hän edelleenkään sanonut siitä mitään hyvää, kaikkee vaan mikä siinä mättää, ja ettei heidän juttu ole mitään oikeeta. Se on vain ’orjana’. Että Inka on tosi kaukana siitä ’ihastustunteesta’, mitä aikoinaan on kokenut, ja että mä olisin aika lähellä sitä tunnetta. Silloin taisin sanoa hänelle vähän enemmän sitä mitä oon ajatellut ja halunnut. Oli ollut pitkälti se frendi-linja aiemmin, lukuunottamatta joitain pusuja ja leikkikertoja. Mutta kun eihän noilla millään ollut ollut mitään syvempää merkitystä.

Mähän olin jäänyt hänen mieleen jo vuosia aiemmin. Hän oli nähnyt mut ehkä jo kauan sitten ja miettinyt mikähän mä olen. Mutta vuonna 2012 kun molemmat oltiin muutettu tänne, niin nähnyt mut jossain kadulla ja ’olit niin nätti ja katoit mua silmiin ja sydän suli’ ja muuta pliipaplaaaa, mitä hänellä oli välillä tapana laitella. Mutta ettei sillon ollut rohkeutta ottaa kontaktia muhun. Vaikka myöhemmin hän sai selville, että olin hänen kaverinsa kaveri. Olisi siis ollut helppo saada yhteys muhun. Meni se pari vuotta tästä, kunnes nähtiin siellä bussissa ja hän laittoi viestin (mihin mun ei ehkä olisi ikinä kannattanut vastata). Mä itse en muista tavanneeni häntä tolla tavalla, kunnes vasta silloin bussissa. Joskus kaupan luona näin (luulen nyt, että he olivat he) Laurin ja Inkan kävelevän yhdessä, niin mietin että ’kiva, tonkin näkönen tyttö saa tollasen miehen, eikä mulla oo ikinä ketään’. Kai ne käveli käsikädessä niin oletin, että ne on pari. Ja varmaan kyllähän ne sit jollain tavalla on koko ajan ollutkin, vaikkei muka seurustellut.

”Haluisitko yrittää vielä?”

Mutta joo, sanoin Laurille että kun tavattiin ja tutustuttiin, niin olin aluksi ajatellut, että voisin tutustua häneen siinä mielessä, että meistä voisi tulla jotakin. Että jos sen tsekkais. Mutta hän oli niin vaikee ja hidas kaikessa toiminnassa. Että kyllä siinä meni se jokin ja sit luovutin että ei sitten väkisin. Että jos hän olisi halunnut mun kanssa mitään kummempaa, niin olis se pikkuhiljaa muhun tutustuessa jättänyt sitä Inkaa pois kuvioista ja lopulta ihan kokonaan. Sitten Lauri kysyi että haluaisinko mä vielä yrittää. Että hän haluaa perheen, eikä sekoilla. Että voitais yrittää olla, yrittää käyttäytyä. Kun ollaan suht saman ikäsiä ja molemmilla on lapsia ja halutaan jotain kunnollista. Sanoin et voitais kyllä. Muuten ehkä haluaisin yrittää, mutten yritä yhtään mitään kenenkään kanssa niin kauan kun joku muukin pyörii kuvioissa. Tarkoitin Inkaa.
Mä olin luullut ettei hän edes halua muuta elämää, että sille on ok vaan leikkiä kaikkien kanssa, kun välillä puhuikin niin, ettei haluu ketään riesakseen eikä seurustella. Mutta ehkä toi ’haluutko yrittää vielä’ saattaisi kuulostaa vähän seurusteluehdotukselta.

Mulla ei ole hirveästi (tai yhtään) ollut mitään vastaavia tilanteita aikaisemmin, niin en itsekään tiennyt miten toimitaan ja missä mennään, ja onko normaalia vain höpötellä tollaisia vain lämpimikseen, vai tarkoittaako hän oikeasti jotakin. Ihan hyvä vaan, etten silloin vielä ottanut tosissani. Tai mistä mä tiedän, jos vaikka kaikki miehet aina höpöttelisi tuollaisia. Tai sitten tämä on vain kaikinpuolin spesiaalitapaus.

Kun me tavattiin ehkä parin päivän päästä, niin ei puhuttu mitään tosta keskustelusta, tai yleensäkään meistä. Ehkä kumpikaan meistä ei jotenkin uskaltanut puhua syvällisempiä. Vaikka kyllä mä nautin sen seurasta, ja luulen, että ehkä silläkin oli kivaa mun kanssa, mutta jotenkin tuntui, että hän tavalllaan perui kaikki suunnitelmat ja puheensa meidän yrittämisestä. Joten annoin olla ja jatkettiin normaalisti. Hän muuten osti silloin kirppikseltä mulle yhden korun. Olisin sen muuten itse ostanut, mut hän halusi ostaa sen mulle. On mulla se vieläkin tietenkin, ehkä voisin käyttää taas joskus, on hieno mun tyylinen ruusukaulakoru.

Seuraavalla kerralla kun kyselin tavattaisko, niin hän vastas jotain että ”no pitää kattoo onks mitään menoa”. Olin jo aika kyllästynyt sen jahkailuihin. Mulla oli vapaata ehkä kerran kuussa, ja mä olisin halunnu nähdä häntä vapaillani, hän oli mun ensimmäinen vaihtoehto vapaa-aikana ajanviettoseuraksi (vaikka sillon olikin juttua sen yhden toisen kanssa). Mua ärsytti sen huono vastaus, kun että ainako tää on tällaista ja sanoin että näemmä kun ei hirveesti kiinnosta niin ei sit tarvii, antaa olla, ei mein tarvii nähä sit ikinä, kun on sille niin äärettömän hankalaa. Ettei nähtävästi juttuja voi suunnitella niin, että mun kanssa tekis jotain, vaan niinku mä olisin niinku joku varavaihtoehto, jos ei satu sillon muuta olemaan ja olis tylsää yksin. Siinä vaiheessa tuntu tosiaan et annan olla, ei meistä ikinä voi tulla tätä menoa mitään. Se on aina samanlainen vaikea. Niin hankala, ja negatiivinen ihminen ei tekis mulle hyvää. Välttelin häntä ja en muista vastasinko viesteihin, ehkä hänkään ei sit enää niitä mulle laitellut, mutta meillä oli vajaa pari kuukautta täydellistä hiljaiseloa.

Lokakuussa otin Lauriin yhteyttä, että ollaanko taas kavereita. Tuntui ainakin, että hän olisi ollut iloinen mun yhteydenotosta, ja sanoi että onkin ollut ikävä mua. Me nähtiin ja oli kivaa. Mutta mä kyllä luulin, että on se Inka edelleen kuvioissa. (Myöhemmin kertoi, ettei ollut hetkeen sitä nähnyt tai mitään, ja ettei enää ees kiinnostaisi ottaa sitä takaisin siihen pyörimään, vaikka se kuulemma vinku siihen perään.)

Sitten joku kerta näimme taas. Menin sen luo, kuten yleensä aina. Hänellä oli, ja on, jokin ihmeellinen ongelma liikkua meille tai että mentäisiin jonnekin.
Silloin musta tuntui hyvältä olla sen kanssa, mietin kyllä että voiko mistään tulla mitään ikinä, että onko kaikki samanlaista kun on tähänkin asti ollut. Mutta tiesin, että itse haluisin yrittää jotain enempää. Hänen kanssaan oli helppo ja hyvä olla ja tykkäsin siitä miten hän huomioi mua, tuntu ihanalta että jonkun mielestä tosiaan ehkä olisin maailman kaunein ja ihanin (liioittelua), mut sillä hetkellä tuntui, että hän olisi ollut tosissaan sanoessaan niin. Unohdin laturini Laurille, joten kävin sen seuraavana päivänä hakemassa sieltä. Silloin hän antoi mulle askartelemansa pienen sydänviestin. Siinä luki ’kiitos kun oot olemassa’. Aaawww <3 No hei, se oli todella paljon. Se sydän pääsi silloin mun jääkaapin oveen.

’Kaikki’ olis halunnu meistä parin. Puolitututkin laitteli aina fb-sivuille jotain kannustusviestejä että ”tossahan se on, ota toi, sovitte niin hyvin yhteen”. No ehkä me ulkoisesti näytettiin hyvältä yhdessä. En sit tiiä, että perustuiko loppujen lopuksi kaikki hänen osaltaan vaan siihen. Vaikka sanoikin näkevänsä mua pintaa syvemmälle. Mutta ehkä muu kuin mun pinta olikin sitten huonoa ja ärsyttävää.

Hetken päästä siinä taas ’sovittiin’ jotain. Ainakin hän sanoi, että haluaa mut, ja perheen, ja että kokeillaan. Että hän opettaa mua seurustelemaan. Kunhan mä yrittäisin. Että olisi vain hän ja mä. Että hän keskittyy nyt muhun, ei ole muita. Loppuun sanottiin vielä että ”no sit se on sovittu”. Ja, että hän olisi vihdoin tosiaan myös heivannut sen Inkan menemään. 

Mä olisin kyllä ollut tosissaan, poistin itseni kaikista tindereistä ja muista, eikä mulla ollut mitään kiinnostusta mihinkään sekoiluihin tai muihin. Mutta, edelleenkään en uskonut että tässä mitään on, ennenkun kuin puhuttaisiin samat asiat kasvotusten. Oli epävarma olo tuleeko tästä taaskaan mitään, ehkä Lauri taas peruu kaiken. Ja kyllähän se peruikin. Se jumitti meidän näkemistä, vaikka oltiin sovittu että mennään mun lähellä asuvan meidän kaverin bileisiin ja että hän tulis meillekin sillon vihdoin ekaa kertaa, niin taas se perui kaiken. Olin miettinyt, että silloin jutellaan ollaanko vai eikö olla, mutta sit hän laittoi viestin, että kun hän ei oikein olekaan varma. Tai jotain vastaavaa, en muista, mutta epäröinti paistoi viestissä. Mä menin kuitenkin bileiden jälkeen hänen luo, ja muistaakseni vietin koko viikonlopun hänen kanssaan. Meillä oli kivaa ja kyllä hän sit kävikin ekaa kertaa mun luona kylässäkin. Lauri sitten sanoi, että hänellä oli kivoin viikonloppu ikinä, tai sinä vuonna, tai jotain muuta vastaavaa. Ehkä mä ajattelin, että taas alotetaan alusta hiljalleen, ehkä me jonkin ajan päästä nyt sitten sovittaisiin oikeasti jotakin oikeaa.

Perumisia

Tämän kolmen vuoden aikana meidän piti Laurin kanssa tavata aina välillä, luonnollisestikin. Melkein yhtä usein tuli perumisia kuin näkemisen sopimisiakin. Tai no varmaan ainakin joku 50 prosenttia. Joskus oltiin sovittu jotain, ja hän perui, koska hänen piti pelata. Joskus ehdotin näkemistä, niin ei käynyt, koska hän ei jaksanut laittaa itseään, eikä voinut laittamattomana näyttäytyä mun seurassa. Että hänelle tulee junttifiilis itselleen, jos näkee mua taviksena. Hän piti mua jotenkin  niin ’täydellisenä’, että kaiken pitää olla sillon täydellisesti kun näkis mua. En ymmärrä, mut jotain tollasta hän välillä selitti. Liekö sitten totuudenkaltainen asia vai tekosyy. Mulle sillä ei olisi tietenkään ollut mitään väliä, miten hänen hiukset tai muut on silloin kun hengailtaisiin. Yleisin syy ehkä oli ettei hän jaksa. Joko liikkua, tai nähdä ihmisiä, tai sitten laittautua ihmisen näköiseksi.

Oli kyllä jo fiilis, ettei hänen kanssaan voi ikinä tulla mitään mistään, koska jollain tapaa hän aina jumitti, laiskotti tai jotain muuta. Mietin kylä, että siinä on yksi hankalimpia ihmisiä kenet olen tavannut. Olisi siitä pitänyt jo näistä tajuta, että ehkä se kaikki oli siksi, kun ei vaan kiinnosta hengaa mun kanssa. Mutta se mitä hän välillä puhui, tai suunnitteli, niin näytti sitten toista. Jotenkin hän ei vain saanut aikaiseksi juuri mitään.

Muiden tapailuja

Luonnollisesti silloin voi tavata muita kun ei ole sitoutunut keneenkään, lupautunut kenellekään. Ja olihan hänelläkin koko ajan ollut se Inka siinä. Suurimman osan deittailuhommistani jätän tämän ulkopuolelle kun ei ne liity tähän mitenkään. Mutta mulla on ollut aika paljon huonojakin treffikokemuksia.

Joku kerta hänen yksi kaveri otti muhun yhteyttä ja halusi tavata mut, mä tavallaan kysyin Laurilta luvan et saanko sen tavata eikä Laurilla ollut mitään sitä vastaan. Eihän mun oikeestaan olis ees kuulunu ottaa huomioon Laurin mielipidettä asiasta, mut olisin ehkä kuitenkin ottanut, jos se olisi kieltänyt. En mäkään missään välissä olisi tykännyt ajatuksesta, että hän olisi alkanut deittailemaan jotain mun kaveria.

Meille ei ikinä tullut mitään sen Laurin kaverin kanssa. En mitään kaveruutta kummempaa tuntenut, enkä tunne, sitä kohtaan, mutta tavattiin kyllä muutaman kerran. Hyvähän se on kokeilla ja antaa mahdollisuuksia, jos ei muutakaan vakavampaa ole sillä hetkellä meneillään. En sitten tiedä ärsyttikö Lauria kuitenkin se, kun olin tavannut tätä toista, välillä puhui mulle vähän vitsillä siitä ’no entä sunpoikaystäväs’. Kyseli välillä meistä, jotenkin luuli kai että alkaisin olemaan sen kanssa suhteessa. Kun sanoin, ettei sen kanssa ole yhtään mitään, niin sanoi, että sitten hänellä on vielä mahdollisuus olla mun kanssa ja pitää hauskaa. Ja välillä puhui niin, että häntä kaduttaa hetket mitä ei olla vietetty yhessä. Ehkä kaikki tollainen on ollut siltä aina vain puhelua lämpimikseen ilman totuuden häivääkään. Ja nyt kun mietin, niin hyvä vaan, että pääsen eroon turhasta lepertelystä, millä ei ole tarkoitusta mihinkään. Aina välillä hän kuitenkin puhui sellaista, että mitä jos oltaisiin yhessä. Vaikka tuolloin ajattelin, ettei meillä voisi ikinä tulla kummempaa, jotenkin hän välillä silti puheillaan hämmensi mua. Hän aina puhui vain, eikä koskaan antanut puheilleen mitään näyttöä. Kyllä mä mietin, että vitsit kun se on sopivan ikäinen, ja sopivan tyylinen, ja sillä on lapsikin, niin miksi ihmeesäs sen pitää olla niin vaikee ja idiootti välillä.

Mutta olinhan mäkin hankala. En todellakaan itsekään ole ollut täydellinen. Jos Lauri sano mulle tykkäävänsä musta, niin sanoin jotain, että ”mäkin tykkään susta, mähän tykkään kaikista”. Jos sanoi jotain, että olis ihastunu, sanoin että ”älä viitsi, etkä ole”. No, mutta ehkä mikään ei olisi ollut eri tavalla, vaikka olisin oppinut aiemmin ottaa tollaiset jutut kunnolla eikä leikillä. Mä ehkä helposti annoin itsestäni kuvan ettei mua kiinnosta, just kun torjuin tykkäämispuheet ja sellaset.

Noihin aikoihin myös vähän niinkun tapailin yhtä muuta hänen tuttuaan. Kuulostaa varmaan aika epämääräiseltä, mutta ehkä tän kokoisessa kaupungissa moni tuntee toisensa. Kaikki noi kolme soitti silloin samassa bändissä. Tämän yhden tapailun pidin kuitenkin salassa kaikilta. Myöhemmin kuitenkin selvisi, (silloin kun koko juttu oli jo kokonaan ohi,) että ainakin joku niiden bändistä tiesi, joten ajattelin sit, että kerron itse Laurille, ennen kuin kuulee muualta. Vaikkei sillä varmaan olisi mitään merkitystä, koska silloin hän seurusteli Inkan kanssa. No, myöhemmin hän kuitenkin sanoi, että kaikista mun jutuista ja säädöistä etenkin tämä häiritsi häntä paljon, tämä mun ja toisen soittajan mennyt ’suhde’, vaikka sanoin ettei sillä ollu mulle missään vaiheessa mitään merkitystä. Eikä sillä ollutkaan. Lauri on ollut ainoa kenen kanssa olen ollut tosissani, ainoa kuka on merkinnyt mulle mitään. Lauri kuitenkin itse otti usein asian esille tästä. Ehkä mun olisi pitänyt hänen kanssaan käydä tämä asia kokonaan perusteellisesti läpi, ettei se häntä olisi vaivannut. Mutta mennyt on mennyttä, eikä muakaan kiinnostanu hänen menneet juttunsa.