Kuva by Anni (anninjorinat -blogista)

Tutustuminen

Se oli siis kesäkuu 2014 kun tapasimme bussissa. Kirjoittelimme neutraalisti somen välityksellä silloin tällöin. Aina välillä suunnittelimme, että tavattaisiin, hengailtaisiin joskus yhdessä. Mutta ei siitä oikein tullut mitään. Lauri on aika epäsosiaalinen, ja ehkä ujokin jollain tapaa. Ehkä hän ei kuitenkaan jotenkin uskaltanut tavata mua -tai saanut vain aikaiseksi. Mulla on muistikuva, että olisi jo monesti sovittu, mut jotenkin se sitten perui aina kaiken. Suunniteltiin että kävisimme lapsinemme puistossa tms. Eikä olisi ollut edes mitään välimatkaa rajoitteena, koska asuimme melkein viereisillä kaduilla.

Mun mielestä se meni aika ristiriidassa hänen kanssaan, kun hän aina puhui kuinka on yksinäinen, mutta ei tee mitään asian eteen, vaikka seuraa olisi tarjolla. Ja kyllä mäkin varmasti monesti kysyin itse, ettei se olisi vaatinnut häneltä edes aloitteen tekoa. Kai mä sitten loppupeleissä mietin, ettei sitä edes kiinnosta tavata, siis kaverinakaan. Inka-Marja oli silloin hänellä tiiviisti kuvioissa. Vaikka Lauri aina painotti etteivät he seurustele, niin ajattelin että silti siinä on jotain mihin kuvioon en tunge. Mutta olisin halunnut olla sellainen kaveri kenen kanssa voi hengata live-elämässäkin, ettei kaveruus rajoitu pelkkään chattailyyn. Mutta ehkä hänen sosiaaliseen elämään riitti pelkkä Inka, eikä hän tarvinnut muita. Edes kavereita.

Kun vihdoin tapasimme sovitusti ensimmäisen kerran, oli jo marraskuu. Meillä oli yhteinen kaveri kenen luo olimme yhdessä menossa viettämään Halloweenia. Se oli ihan normaali ilta. Tietysti oli kivaa nähdä vihdoin oikeasti. Oli kivaa, ehkä voidaan nähdä vielä. Lauri lähti sillon aiemmin pois eikä jatkanut meidän kanssa bileisiin. Sillä oli se Inka siellä kotonaan odottamassa. Musta oli outoa, ettei ne muka ole yhdessä, mutta silti tuntui kun se melkein asuisi siellä sen luona. No, jokainen tavallaan. 

Ei me todellakaan alettu usein näkemään. Samalla tavalla jatkettiin satunnaista kirjoittelukaveruutta, ja ehkä harvoin nähtiin. En oikein edes muista, kun kaikki oli niin mitäänsanomatonta, sellasta tylsähköä, koska se ei vaan saanu aikaseks mitään juuri ikinä. Jossain vaiheessa aloin huomaamaan Laurilla sellaisen tavan, että se kyllä haluaisi tavata ja mennä ja tehdä ja tykkäsi suunnitella ja sopia, mut joku sitten esti hänessä sen, ettei se vaan saanut mitään aikaiseksi. Musta olisi ollut kiva toteuttaa kaikki suunnitelmat, mut totuin siihen että aina tuli oharit, aina hän perui. Jos puhuin joillekin kavereilleni jotain, niinkun tietenkin ystäville asiostaan puhuu, niin Lauri oli jo saanut nimikkeen ’no se oharikundi’. Joskus tosi harvoin nähtiin pikaisesti lasten kanssa, tai jos hän tuli mun kanssa vaan yhdelle vapaailtana, niin silloin sillä oli Inka kotonaan odottamassa, ainakin uskoisin niin. Jännä ajatella niin, että on nainen kotona odottamassa ja käy tapaamassa toista naista, ja toinen jää sinne kotiinsa, vaikkei se asu siellä. Vaikka kyse ei ole tyttöystävistä tai mitään sellaista. Jokaisella tapansa. Mut siis jännä se tunne että joku hengailee 24/7 hänen luonaan vaikkei ole muka yhdessä. Ehkä se ei ollu ihan 24/7, mut musta se tuntu siltä. Ehkä se oli joka toine viikko 24/7. Ja vähän tuntui siltä että kaikki suunnitelmien peruuntumisetkin aina johtui siitä. Että sitten hän halusikin mieluummin hengailla kotonaan Inkan kanssa. Ainakin käsitin niin ettei ne juurikaan käyneet missään, tehneet mitään erikoista koskaan.

En muista missä vaiheessa, mutta jossain välissä alkoi tuntumaan, että Lauri olisi aina välillä jotenkin vihjaillut jotain kiinnostusta minuun. Mutta en mä ottanut niitä oikein kuuleviin korviini, ohitin vain, koska ajattelin, ettei hän ole tosissaan. Hänen käyttäytyminen ja ailahtelevaisuus kuitenkin puhui sillä tavalla puolestaan niin en voinut tietää mitä hän tarkoittaa ja mitä ei. Ehkä puhui vain lämpimikseen. Ja mistä mä sen tietäisin kuinka monelle se puhuu samalla tavalla. Mutta usein tuli esille, ettei hän oikeasti pidä Inkasta, että se on jäänyt siihen lähinnä vain jotenkin roikkumaan. Ja välillä tulisi olo, että Lauri kyllä haluaisi ja kaipaisi jotain muuta, mutta tottumuksesta ei tee mitään asian eteen. Että jollain tapaa on hyvä näin, niin miksi sitä muuttamaan ja ottamaan riskejä, jos ei onnistuisikaan. Kun tällä tavalla kuitenkin on ok ja saa mitä haluaa vaikkei sen suuremmin kolahdakaan. Se oli sille jo tuttua ja oli tottunut asioihin noin. Ja aika usein kun puhuttiin seurusteluista ja suhteista, niin tuntui ettei se edes halua sellaista vaan haluaa olla vapaa. Ja mäkin ehkä puhuin vahvasti sinkkuuden puolesta. Mutta en ollut ikinä kokenut muuta, tuntu etten osaisi, ettei musta olisi oikeisiin suhteisiin. Hänkin varmasti sai musta kuvan etten halua sitoutua, enkä edes etsi suhdetta.

Mutta me olimmekin vain kavereita.

Tapaaminen

Pidän tämän tarinan kannalta merkittävänä päivänä yhtä vuoden 2014 kesäkuun lopun torstaita, kun menin lasteni kanssa bussiin. Takapenkillä istui yksi mies lapsensa kanssa. Mä huomasin ne, ja lapsenikin välillä kuikuili taaksepäin. Huomasin, että tällä hänen muutaman vuoden ikäisellä lapsella oli mustaa kynsilakkaa. Se oli musta siistiä. Mäkin olin lakkaillut lasteni kynsiä (sukupuolesta riippumatta) mustaksi pienempänä. Se mies jäi mun mieleen, se oli ulkoisesti sopivalla tavalla tyyliltään erottuva, persoonallisen näköinen. Just mun tyyliä. Mutta ajattelin tietenkin että on varattu. Tämä väärä mielikuva tulee lapsellisista ihmisistä helposti, että olettaa niin, vaikkei siitä tietenkään pitäisi olettaa mitään. Ehkä mustakin oletetaan, eikä siks mua lähestytä? Kun lasten kanssa useimmiten liikun. He jäivät pois bussista aiemmin kuin me, ja katsoin ikkunasta niin pysäkillä oli vastassa nainen, lapsen äiti, niin oletin. Ja niin se olikin.

Seuraavana päivänä olin ylllättynyt kun sain häneltä facebookissa viestiä. ”Moi, oot söpö. T. Salainen ihailija & pieni lapsi”, ihana, viaton, suloinen pikkuviesti. Ääää, mitä mä vastaan, oli ensireaktio. Kunhan juteltiin, tutustuttiin. Mä olisin halunnu tavata jo heti, mulla oli harvinainen vapaailtakin. Mut hänellä oli jo jotain menoa. Mutta tää osui muutenkin niin sopivaan paikkaan, kaveri oli ollut mulle järkkäämässä treffejä erään entisen tuttuni kanssa, mistä halusin kieltäytyä mutten halunnut kertoa miksi, niin sain tästä nyt syyn, koska sanoin, että haluun katsoo yhen jutun kerrallaan ja nyt just tuli yks kiinnostava eteen.

Tämä mies oli jollain tapaa jotain tuttua ja turvallista, mihin olin tottunut, ja musta se oli iso plussa että silläkin oli lapsi. Mutta siinä oli myös jotain erilaista ja mystistä -ehkä se sitten kiinnosti mua. No, pitää ottaa pikkuhiljaa selvää. Hän ei ollut kovin sosiaalinen, ja tuntui viihtyvän yksin kotonaan. Useampia kertoja ehdotin näkemistä, ja vaikutti että hänkin olisi ollut kiinnostunut tapaamaan. Mutta aina oli jotain. Hänen erakoitunut luonne vaikutti ja jarrutti. Kuitenkin silloin tällöin chattailtiin, enemmän tai vähemmän. En muista missä vaiheessa hän mainitsi, että siinä on sillä jokin tyttö pyörinyt jo jonkin aikaa. Ja en muista miten otin sen silloin kun kuulin. En näemmä sen kummemmin, koska kyllä sen muistaisi jos maailma romahtaisi. Ehkä aluksi ajattelin, että häneen voisi tutustua tapailumielessä, mutta sitten siirtyikin heti alkuun jo friendzonelle. Mä en ollut sellainen, että tunkisin mihinkään väliin. Jos hän haluaisi musta mitään kaveruutta enempää niin kyllä hän sitten varmaan heivaisi pikkuhiljaa sitä toista pois elämästään. Eikä hän niin tehnyt, se oli koko ajan siinä pyörimässä. Vaikka hän sanoi aina ettei ne seurustele, eikä kovin nätisti ikinä puhunut siitä tytöstä. Tuli vähän sellainen mielikuva, että se pitää sitä siinä kun ei oo muutakaan. Ja ettei edes halua mitään vakavampaa. Että on tyytyväinen asiaan ja tilanteeseen tuollaisena. Mietin, että kyllähän se kertois mulle tai tekis jotain asian eteen, jos haluaisi muuttaa tilannetta, tai että jos edes harkitsis mua mitenkään siihen tilalle tai enempään. Tosi kauan olimme vain tuttavia, jonkin sortin kavereita. Ja silloin se oli ok.

Eri aaltopituudella

Hänellä oli jotenkin ylimaallinen, väärä, käsitys musta. Ainakin musta tuntui siltä useampaan kertaan. Jo silloin alussa hän puhui paljon niin että luokitteli itsensä gammaurokseksi ja mut alfanaaraaksi. Ja että voisin saada millaisen miehen tahansa, jonkun hyvän, suositun, komean ja rikkaan. Ja tuntui että hän mielsi itsensä vastakohdaksi tuollaiselle, ihmetteli miks mä niinsanotusti ylempitasoisena hengaisin hänen kanssaan. En ikinä ymmärtänyt miksi hän ajatteli meidät tuolla tavalla. Mä en todellakaan ole mitään ylempää tasoa. Hän kuvitteli, että olisin ollut koulussa aikoinaan niitä suosittuja tyttöjä, vaikken sitä ikinä ollut. Sanoinkin sen sille että mä oon ollu se oman tieni kulkija, erilainen, outo lintu. Mä olin erilainen kuin muut, enkä mitenkään cool, kun korkeintaan omasta mielestäni. Mun tyyli ei ikinä istunut yleiseen muottiin. Ja olin muutenkin kauan lapsi; kun muilla alkoi teinimeiningit niin mä vielä leikin barbeilla. Ja se ei ollut enää siinä iässä kyllä mitenkään siistiä muiden mielestä, paitsi korkeintaan mun itseni ja joidenkin mun kaverien. Mulla oli useampi hyvä ystävä, ketkä olivat mua muutamia vuosia nuorempia. Kun olin yläasteella, niin mulla oli ala-asteelaisiakin kavereita, ja kyllä mä olin niiden kanssa samalla tasolla enemmän kuin oman ikäisteni.

kuvitus: http://anninjorinat.blogspot.fi/ -blogin tekijälle kiitos piirroksesta!