Pieni sivulause vain

Mä en tiedä miksi mä mietin aina uudelleen ja uudelleen ja kaipaan jatkuvasti. Mitä mä hänessä edes kaipaan? Onko edes mitään syytä, vai vaan koska se nyt sattui olemaan mun ensimmäinen?

Ystäväni Savanna sanoi mulle joskus, että kun löytää sielunkumppanin tai muun sellaisen, niin sen kyllä tuntee. Mä en ollut ikinä ennen tuntenut niin, joten luulin, että se olisi ollut hän. Savannakin oli silloin varma että on, vaikkei sitä tuntenutkaan, ja sanoi, että jos meidän kuuluu olla yhdessä niin se tapahtuu. Ja hetken päästä tapahtuikin. Mutta sitten kun kaikki muutti suuntansa, niin oliko senkin määrä tapahtua? Edelleen hän sanoo, että asiat tapahtuu niinkuin niiden kuuluu tapahtua, ja ne tapahtuu sitten niin ettei mun tarvitse tehdä mitään asioiden eteen. Että vieläkin voi tapahtua mitä vaan. En sitten tiedä, edellyttääkö se sitä, että mun pitäisi elää ’Herran hengessä’.

Kun mietin, että mä en ole, enkä ole ollut, hänelle mitään. Tuntuu, että kaikki oli hänelle yhtä tyhjän kanssa. Ettei hän varmaan edes laske mua millään tavalla menneeksi osaksi elämäänsä. Se tuntuu pahalta. Koska hän oli mulle niin päinvastoin. Mä ajattelen, että hän oli mun elämässä kolme vuotta, mihin sisältyi lyhyt seurustelusuhde. Tuntuu vain, että hänelle koko suhdetta ei edes ollut. Se oli niin mitätön verrattuna aiempiin pidempiin suhteisiin, ettei sitä tarvitse edes huomioida. Että yhtäkkiä mun entinenkin olemassaolo hänelle onkin vain kuin ei olisi ollut. Kuin mua ei olisi ollut. Kuin ei olisi ikinä edes tunnettu, tai tavattukaan koskaan.

Onko elämässä nämä asiat suhteellista, ja niin verrattavissa menneisyyteen? Mulle hän oli ja on niin paljon, koska mun historia oli täynnä vain tyhjiä sivuja. Hän taas oli jollain tapaa luonut elämää jo ehkä kolmen kanssa, joten hänellä oli jo kolme lukua, tai jopa kirja ja kaksi jatko-osaa. Ja juttu mun kanssa olisi vain korkeintaan pieni ohimenevä maininta sivulauseessa. Ehkä vielä negatiivisena merkintänä. Siksi tuntuu, etten mä merkitse tässä mitään, hänelle olen muihin verrattuna ilmaa, mutta hän itse jätti mut siihen tilaan. Me mennään ihan eri linjoilla, ja tuntuu niin epäreilulta. Eikä hän edes yrittänyt saada lukua (tai etenkään kirjaa) mun kanssa täyteen. Vaikka kyllä mä olisin tuonut siihen paljonkin sisältöä, jos olisi annettu mahdollisuus. 

Ehkä mun on aika oppia suhteiden perusasia, että kun juttu on ohi, niin sitten vain ei ole mitään. Sitten koko luku menee vain suoraan silppuriin. Ja niinhän sen munkin mielestä kuuluu mennäkin. Että eksät on eksiä ja totaalista unohdettua merkityksetöntä historiaa. Omalla kohdalla harmittaa, kun se kävi vasta mun kohdalla, muttei muiden aiempien eksien kohdalla. Koska niinhän olisi pitänyt käydä myös ennen mua. Mutta siis pitäisi ajatella positiivisesti, että edes tämä asia mun kohdalla meni niinkuin kuuluu yleisesti mennä.