Tatuointia ja korvareikää

©Anni http://anninjorinat.blogspot.fi/ -blogista
 

Mulla on melkein huono omatunto itseni puolesta kun en ole ehtinyt tänne purkaa ajatuksiani nyt entiseen tahtiin. 

Mä olen ollut töissä, ja lasten kanssa, sekä kavereiden kanssa. Lapsilla on ollut loma koulusta, joten en ole pienintäkään vienyt päiväkotiin vaan vienyt töitteni ajaksi kaikki lapset vanhemmilleni. Eli he ovat saaneet olla siellä nyt paljon. Yksi lapsi (ainut kenellä jollain tapaa on isä), kävi isänsä luona muutaman päivän reissun. Itse olen saanut uudet ripset, uudet kynnet ja uuden tatuoinnin. Johonkin näihin on ollut haasteellista löytää aikaa. Kun lapset on jo töiden takia hoidossa tai yksin, niin tulee huono äiti-fiilis, jos sen lisäksi järkkää hoitoa vielä tällaisen itselle tärkeän asian takia. 

Jos mulla ei olisi vielä yhtään tatuointia, niin en edes ottaisi. (Paitsi kestopigmentointi’meikkejä’.) Mun mielestä puhdas iho on kaunis. Kaunein. Mutta nyt kun niitä on, niin on sama ottaa lisääkin. Mun eksä ei tykännyt tatuoinneista. Mutta eipä mun tarvitse tässä miettiä sen, tai kenenkään muunkaan, mielipiteitä. Mulla ei ole isoja tatuointeja, vain muutamia pienehköjä, millä on mulle joku merkitys. Tai no sekin on riittänyt, että olen itse vain tykännyt ideasta. Yksi tatuointini kaduttaa, se on tuntunut väärältä varmaan koko ajan, ehkä näkyvän paikan takia, niin sen haluan joskus korjauttaa, kunhan tulee tarpeeksi hyvä peiteidea ja löydän jonkun kuka osaa sen haluamallani tavalla toteuttaa. Viime vuonna yhden jo peitin, hyvin pienen tatuoinnin hyvin pienellä uudella kuvalla, enemmän munlaisella, ja uudella merkityksellä.

Nykyään taitaa olla harvinaisempaa olla tatuoimaton kuin tatuoitu. Ja vielä harvinaisempaa on olla jollain uniikilla kuvalla. Toki esimerkiksi jokaisen lapsen kädenjälki on yksilöllinen, mutta ideat yleensä eivät ole niinkään ainutlaatuisia. Kuten itsellänikään. Yritän välttää niitä kuvia ’mitä kaikilla on’, mutta kuitenkin olen päätynyt kuviin millaisia vastaavia on muillakin. Tällainen uusin tatuointini on hyvin peruskamaa, vaikka tietenkin siitä tehtiin mun näköinen. Mutta samalla se on valitettavasti myös monen muun näköinen.

Tästä pääseekin kätevästi toiseen pinnalliseen ulkonäköasiaan mikä mulla tuli muutama päivä sitten mieleen.

Kävin korukaupassa lahjaostoksilla. Päädyin liikkeeseen missä olin käynyt viimeksi reilu vuosi sitten. Olin silloin käynyt ex-poikaystäväni kanssa ottamassa korvareiät. Silloin emme kyllä seurustelleet, vaan ehkä lähinnä tapailimme tai vastaavaa. Nyttenkin siinä oli sama myyjä, se rei’ittäjämme. Silloin korviamme rei’ittäessään hän puhui meistä niin että ”oottepa ihania” jne. Varmaan siihen viitaten, kun olemme perusmassasta poikkeavia. Hän puhui myös musta nyt siihen tapaan, ja että on kiva aina katsoa kun kuljen siitä ohi. Olin jäänyt hänen mieleen. Ja vaikkei pitäisi tällaisia asioita pähkäillä, niin mietin silti, että hän varmaan muistaa korvisepisodimmekin, siitäkin kun tuli vähän show. Joten muistaa tämän eksänikin varmasti. Olemme molemmat ehkä monille sellaisia helposti hyvin mieleenpainuvia. Niin ajattelin, että miettiiköhän hän mikä meille tuli, ja jos hän on nähnyt siellä kaupassa, tai ohi kulkevan, sen eksäni nykyisensä kanssa, niin miettiikö hän heistä samalla tavalla kuin meistä. Ovatko he ’ihania’?

Me saatiin kyllä huomiota yleensä kaikkialla. Silloin kysyinkin eksältäni, että reagoivatko ihmiset häneen silloisen eksänsä/nykyisen tyttöystävänsä kanssa heihin samallai, kun mitä meihin. Ei kuulemma. Ja musta vaikutti, että vaikka hän hyvin introvertti onkin, niin hän tykkäsi mun kanssa liikkuessaan saamasta huomiosta. Että jokin osa hänestä kaipasi ihmeksyntää ja sekoiluakin. Mulle hän välillä mainitsikin, ettei sen toisen kanssa voinut tehdä typeriä juttuja ja sekoilla, kun se olisi sitten hävennyt. Voi tietenkin olla, että samaa huomiota tulee muutenkin, mutta mun ekstroverttius tuo sitä helpostilähestyttävyyttä ja näin ollen saimme myös kuulla muiden ajatuksia, olimme erikoisia kiinnostavia ihmisiä. Kun taas toisen ’möksistelijän’ kanssa olisivat lähinnä ’mörköjä’, ketkä on parempi vain sivuuttaa. Mutta todennäköisesti loppujen lopuksi nysväily, masistelu ja negatiivisuus on enemmän hänen juttunsa, koska hän valitsi kuitenkin sen toisen. En sitten tiedä, olisiko hän tavallaan halunnut olla enemmän munlainen, ja luullut että mun kanssa saisi itsestään enemmän irti, mutta kun ei sitten pystynytkään siihen tai kokenutkaan sitä niin omaksi jutukseen, niin sitten meni näin. Nämä on taas näitä mun mietintöjä ja havaintoja, en väitä tämän olevan välttämättä yhtään lähellä totuutta. 

Mä mietin kyllä jatkuvasti, että olenko ollut hänelle vain yksi suuri virhe. Tai mikä pahempaa; vain pieni mitätön harha-askel. Joku kokeilu, missä hän testaa itseään, että miten hän on valmis astumaan omalta mukavuusalueeltaan (ei ollut). Kun en todellakaan olisi halunnut olla pelkkä epävakava kokeilu. Kyllä ajatus tästä ottaa jo valmiiksi huonon itsetunnon päälle. Tiedän, ettei tälle ajatukselle kuuluisi antaa yhtään tilaa, kun eihän muiden ajatuksia voi tietää. Mä en ikinä voi tietää mitä muut ajattelee musta, mitä mä heille olen (ollut). Etenkään hänelle. Kun en ikinä päässyt hänen päänsä sisälle, eikä hän koskaan ollut tarpeeksi avoin mulle. Mun ei tietenkään pitäisi vaivata tällä päätäni, koska mä en voi näille asioille mitään. Mutta koska mä olen mä, niin mä vatvon näitä asioita siihen saakka kunnes voin täysin ymmärtää.

Korjaus: Tarkoitin kuitenkin ehkä enemmänkin korvisreikää kuin korvareikää.