Toistoa erosta

Koska Lauri oli nyt levitellyt musta valheellista tietoa, niin mulla tuli tarve yrittää korjata sitä. Hän varmaan oikeasti ajattelee asian olevan niin, että hän heivasi mut pihalle, koska olisin haukkunut hänen tyyliään. Kumpikaan tuosta ei ole totta. Sitten hän kirjoittaa siellä mun olevan kisun rasittava idiootti ja juntti. 

Niin, se syy miksi mä erosin Laurista oli, että hän kehtaa aina riidellessä haukkua ja nimitellä mua.

Totuus on, että ’pihalleheitto’ tällä kertaa oli mun tekemä, ei hänen. Vaikka hän on tosi monesti niin aiemmin tehnyt. Ei mulla ollut silloin kun hän jätti mut, niin mikään tarve kääntää asiaa niin, että olisin itse heittänyt hänet pihalle. Käytin usein sanamuotoa ’erottiin’. Ja täsmennyksenä että se jätti mut. Ja, aika usein vielä perään silloin, etten olisi edes halunnut itse erota ja en tajua eron syitä. Koska se oli niin. Mä en kääntänyt asioita niin, että mä olisin heivannut hänet pihalle, vaan olin ja pysyin totuudessa.
Joten nyt myös pysyn totuudessa, että mä jätin hänet. Vaikka nyt hän puhuu muuta. Hän silloin sanoi antavansa vielä mahdollisuuden suhteelle. Mitä mä en enää ottanut vastaan.

Mä en haukkunut, enkä aio haukkua Laurin ulkonäköä tai tyyliä. Se oli tärkeä asia miksi edes ihastuin häneen alunperin. Ja mä oon ulkonäön haukkumista vastaan, koska tiedän kuinka inhottavaa se on. Kaiken lisäksi hän oli mun tyyliä. Kaikki sen tiesi, että tykkään just sen tyylisistä kun mitä hän oli.

Musta tuntuu kuitenkin, etten itse oikeasti ollut hänen tyyliä, vaan aika kaukana siitä. Tai sitten osuin siihen merkityksettömään ’kaikki käy’ -kategoriaan.

Mä olisin halunnu maailman eniten olla Laurin kanssa happily ever after. Ja me yritettiin kyllä, tosi tosi kovasti, ja tarpeeksi kauan. Yritettiin saada kaikki toimimaan. Ja käytiin kahteen otteeseen, kahdessa eri, pariterapiassakin.

Meidän suhteessa oli useampi asia mikä oli meille ongelma. Joku asia mulle ongelma hänessä, joku asia hänelle ongelma mussa. Jotkut ongelmat tiedostettiin selkeästi itsekin. Ja luulin silloin ainakin, että olisi ollut halu yrittää, parantaa ja korjata virheitä. Jotkut ongelmat oli yhteisiä.

Mun mielestä suurin ongelma, ja ilman tätä ongelmaa, uskoisin ainakin omasta puolestani, että oltaisiin voitu saada toimimaan. Se isoin ongelma oli riitely.

Me ei osattu riidellä oikein. Molemmat ehkä luki toisia väärin välillä. Ja terapiassakin puhuttiin riitelyistä ja keinoista riidellä fiksummin. Silti ei opittu. Meidän olisi pitänyt oppia riitelemään vain asioista, eikä mennä henkilökohtaisuuksiin. Eikä olisi pitänyt vain olettaa. Vaan uskoa, mitä toinen sanoo.

Mä en kestänyt niitä riitoja, ja tiesin, että aina tullaan riitelemään usein. Yleensä niin turhista pienistä asioista, etten aina edes tiennyt, että miksi nyt riidellään. Ja mä en sietänyt mykkäkouluja. Lauri edelleen teki niitä, vaikka oli luvannut, ettei enää tee mulle niin. Sitten mulla tuli tarve kostaa hänelle. ”Olit kolme päivää mykkäkoulussa, joten nyt mä en vastaa sulle kolmeen päivään.” Niissä oli vaan se ero, että hän aloitti ne riidassa ja mua nimittelemällä ja muilla naisilla uhkailemalla, joten luulin, että on ero. Hyvä esimerkki on se, kun sanoo ”hyvästi ylimielinen horo, lataan tinderin”. Ja ei kuulu kolmeen päivään. Mun kolmen päivän kostossa ei ollut enää riita päällä, ja hän tiesi, että palaan kolmen päivän kuluttua, enkä nimitellyt ja uhkaillut muilla.

Tuo oli meillä arkea. Vähintään kerran kuussa.

Lauri oli monesti luvannut, ettei enää hauku ja nimittelee mua. Edes riidellessä. Ja mä olin päättänyt, etten kuuntele enää yhtään nimittelyä. Tuossa riidassa, eli reilu 6 viikkoa sitten, edelleen nimitteli, joten se on SYY MIKSI MÄ JÄTIN HÄNET.

Mä halusin onnistua. Yritimme ja epäonnistuimme.

En tiedä halusiko hän onnistua, ainakaan just mun kanssa. En tiedä olinko hänelle yhtä tyhjän kanssa, että ihan sama kenen kanssa oli, kunhan jonkun. Olisiko hänelle ollut aivan sama olisiko ollut tuon kolme (ja puoli) vuotta mun vai jonkun muun lirkun kanssa. Nopeat etenemiset ja välinpitämättömyys ja haukkuminen tuo tunteen, että olin merkityksetön ja helposti samantien korvattavissa.

Mulle hän oli aina ainoa. Ja en missään vaiheessa olisi voinut kuvitella olevani jonkun muun kanssa. Mulle hän ei ollut kuka tahansa ja ihan sama. Mulle hän on mun elämän ainoa (mennyt ja tuleva) parisuhde. Ainoa kenestä olin kiinnostunut, ainoa kenestä oikeasti ja aidosti välitin. Ainoa kenen kanssa halusin olla, eikä ikinä ollut hänen perässä jonoa varavaihtoehdoista. Hän oli ainoa kenet näin.

Häneltä sain elämäni ainoan parisuhdekokemuksen. Ja huonojen hetkien lisäksi tietysti myös hyvät hetket. Tottakai oli paljon hyvääkin, miksi muuten olisin edes ollut hänen kanssa. Halusin hyvää niin paljon, niin kauan yritin sulkea kaikki huonot pois.

Eniten oli ne tunteet. Mulle todellakin hän oli se mun ihminen. Mulle hän oli merkittävä. Vaikka hänen mielestä en välttämättä osannut tunnejuttuja hyvin, niin mun mielestä meidän välinen tunne yhteys oli vahva. Vaikka näemmä sitten se olikin varmaan valheellinen tai kuvitteellinen. Opin itse paljon tunnejuttuja, verrattuna ihan alkuaikaan. Ja opin läheisyyttä, mikä mulla tosiaan oli todella hakusessa. Opin sitä häneltä. Vaikka hän sanoo mussa tuonkin asian virheeksi myös tämän mun kasvun jälkeen. Jännä, että ne missä ite koen isoimman kasvun, niin ne asiat hän todennäköisesti pitää mussa tosi virheinä.

Mä luulen tietäväni, että miksi ei onnistuttu. Karma. Koko juttu alko häneltä pettäen toista. Ei silloin voi onnistua. Ja itse olin naiivi ja kokematon. Mä en saanut luoton menetyksen jälkeen ikinä enää luottoa kasvamaan takaisin normaaliksi. Niin monesti menetin luoton häneen. Halusin kyllä unohtaa ja antaa anteeksi. Mutta en osannut. Koko ajan varjosti se pelko, että taas tulisi jotain. Koko ajan pelkäsin, että sekunnissa mun paikalle otetaan uusi tai entinen nainen. Alkuaikojen naistenvaihtelu ja kaikki ympäriinsä lirkuttelut oli jäänyt mun päähän pysyväksi peloksi.

En ymmärrä kaikkea hänessä. Enkä ymmärrä kaikkea itsessäni.
Mutta tietysti on myös osa mitä ymmärrän. Ja ymmärrän myös jotkut asiat mitä hän olisi mussa halunnut muuttuvan parempaan. En tosiaan väitä itsekään olevani täydellinen. Olen silti aito ja rehellinen. Mä odotin omille parannuksilleni kauan uskallusta ja oikeaa paikkaa. Niin kauan, etten edes ehtinyt päästä päämääriin.

Mun tunteet ei ikinä ollut kuitenkaan valetta.

Tuntuu silti pahalta, että jos nyt loppuelämä menee vain haukkuessa, nimitellessä, ja nälviessä. Kummankaan.
Mielestäni itse yritän kirjoittaa asiat myös ymmärtävän näkökulmasta. Etten ainakaan niin, että sanoisin mikä idiootti tyhmä kakkapää. En someissa, tai täällä blogissani.
Olen miettinyt hänen kohdallaan, että miksi AINA pitää erota huonosti ja olla haukkuva koko loppuelämän? Jokainen hänen eksänsä on monien vuosien päästäkin aina edelleen haukuttavina, pettäjähuorina tai muina.

Se ketä Lauri nyt deittailee, niin hän on sanonut sitäkin mummoksi ja siltä, että näyttää ikäistään 10 vuotta vanhemmalta. Ettei kovin nätisti hänestä puhunut. Hänelle se varmaan nyt kehuu, koska saa siltä huomion ja materian hyödyn. (En väitä tuota totuudeksi, se on mun luulo asiaan.)
Mutta ikinä ei tiedä kumpi on totta, kehut vai haukut. Kai jokainen saa sen kohdallaan itse päättää kumpaa uskoo.

Osaan sanoa asian niin, että se on vain mun mielipide, enkä puhu mun oletettua asiaa varmana totuutena. Mutta, mä osaan myös sanoa, jos oon tehnyt virheen, voin myöntää virheeni, ja osaan pyytää sitä anteeksi. Tiedän, etten ole itsekään täydellinen. Mutta tiedän, etten todellakaan haukkunut hänen tyyliään. En sanoilla, en rivien välissä, en ajatuksenkaan tasolla.

suhteet parisuhde rakkaus oma-elama
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *