Uni

Näin viime yönä unta, että oli joku ihme rakennus, missä oli bileet tai joku tilaisuus. Se rakennus oli vanhan rämän ison vähintään kaksikertoksisen omakotitalon tyylinen. Siellä oli myös yhden yhtyeen jäsenet mitä olen menossa katsomaan ensi kuussa. Ja Lauri. En tiedä, olinko tavallaan sen kanssa siellä bileissä. Mä siellä juttelin ja hengasin Laurin kanssa, mutta en kuitenkaan sillä tavalla kuin luulisi. Olin Lauria kohtaan suht välinpitämätön. Jossain vaiheessa lähdin kiertelee tai hakee jotain, niin jäin juttelemaan yhden sen bändin jäsenen kanssa. Sen kanssa oli kiva höpötellä. Sitten Lauri meni ohi ja näki meidät ja näytti vihaiselta. Ja kun palasin sen luo niin alko syyttelee mua taas. ”Säkin tuolla jotain flirttailit sen niiden soittajan kaa, sä oot just tollanen etkä pysty ikinä lopettaa!” Ja mä sanoin et ”joo mä yleensä juttelen ihmisille. Ja sitä paitsi jos me ei olla yhessä, niin mitä sil on sulle väliä?” En tiiä olettiko se siinä unessa niin, ettei mulla silti saisi olla ketään muutakaan. Enkä edes flirttaillut, juttelin vain. 

Mutta nyt kun mietin, niin tollasta se olisi ollut jos me olisimme yhessä. Lauri olisi suuttunut jokaisesta kundista kenen kanssa juttelisin, edes viattomasti tarkoittamatta mitään muuta. Ja siinä unessa mä aloin näkee Laurin jotenkin rumempanakin. Että en mä tuntenut siihen mitään vetoa, pikemminkin ärsytti siinä kaikki. Tohon oloon mun pitäis päästä oikeessa elämässäkin. Ja siis vaikkei Lauri nyt enää suhtautuisi noin muhun tai mitä mä teen, koska mulla ei ole enää mitään merkitystä hänelle, mutta kyllä se ennen toimi noin. Ei välttämättä suoraan ilmaissut suuttumustaan mutta mökötti ja sanoi sitten myöhemmin miksi mökötti. 

Oikeasti jos meidän suhde olisi jatkunut pidemmälle, niin mä olisin varmaan yrittänyt vältellä tollaisia tilanteita. Olisin kyllä laittanut ’uusille miehille’ juttelun minimiin ihan sen takia koska se olisi häirinnyt sitä.

Tämä oli ensimmäinen uni, missä mulla oli tuollainen olo ja suhtautuminen Lauriin. Ehkä mä edistyn? Siellä missä unet edellä, niin tulen itse perässä.

Suhteet Oma elämä Rakkaus