Viikonloppuvapaa

Mulla on kerran kuussa vapaata perjantai-illasta sunnuntaiaamupäivään. Jos seurustelisi, niin näemmä se olisi liian vähän, koska sillon ei muka voi nähdä tarpeeksi. Mutta tällaiselle kuin minä, kenellä ei ole mitään elämää, tai enää juurikaan edes mielenkiintoa mihinkään, niin se on ehkä jo liikaakin. Mutta eihän tällaisesta kyllä olekaan yhtään kilpailemaan vuoroviikkoäidin tai lapsettoman naisen ajankäytön kanssa. Ehkä mulle nykyään riittäisi pari iltaa vuodessa? On tosi haasteellista löytää seuraa. Ja ei, en halua olla yksin ja nauttia kaikesta rauhasta yksinään. Olen jo yksin lasten kanssa, ja yksin missä tahansa ja kaikkialla. Siis niin, että tuntuu kuin olisin yksin. Ja usein olenkin (lasten kanssa yksin).

Mulle tuollaiset vapaa-ajan mahdollisuuden on harvinaista luksusta ja ekstraa, ja nimenomaan aikaa mikä täytyy käyttää muualla kuin kotona, ja muualla kuin yksin. Tilaisuus lähteä kotoa ilman aikatauluja, ja ilman vastuuta muista kuin itsestään, ihmisten, aikuisten ihmisten, seuraan.

Se on kuitenkin tosi haastavaa löytää seuraa. Kavereilla on omat elämänsä, ja usein kaikkien elämässä on enemmän sisältöä kuin mun elämässä näinä päivinä. Seurustelevat tekevät jotain ’kultsujensa’ kanssa, meillä lapsellisilla ei vain satu vapaat yleensä samoille ajoille, ja, no parilta mun ystävältä Jumala vie hyvin paljon aikaa. Kaikki tuntuu elävän eri maailmoissa, ja samoja elämäntilanteita ja samoja kiinnostuksen kohteita ym, ei välttämättä juurikaan ole. Eli jos haluaa tehdä asiaa X tai mennä paikkaan Y, muttei haluaisi sitä yksin, niin vaikka jos löytyisi joku kuka olisi valmis liikkumaan vapaalle, niin hän ei halua sitä X:ää tai Y:tä. Joten joutuu joko olemaan yksin, tai mennä sitten vaikka sinne seurakuntaan mukaan. No mä olen avoin ihminen ja monella tapaa suvaitsevainen, mutten itselleni koe oikeaksi antautua tuollaisiin asioihin kokonaan. Voin mä silti välillä mennä muiden mukana sinne mikä ei olisi niin mun juttu.

Perjantaina oli jotkut sinkkubileet. Ajattelin meneväni sinne. En saanut ketään mun mukaan. Kävin paikan päällä, mutta se oli jotenkin huomaamattomasti järjestetty, niin meni multa ohi. Ja tulin aikaisin kotiin. No, mä ajattelin, ettei mun edes kuulunut sitten mennä sellaiseen. Sitten se olisi tehty mulle luonnollisesti ja helposti onnistumaan, jos se olisi ollut nyt mua varten. Ei ole vielä mun aika. Niinkuin itse hyvin tiedänkin, etten ole valmis. En kyllä olisi mitään seuraa ollut hakemassakaan, olisin vain halunnut kokeilla kokemuksen kannalta.

Lauantaina mulla oli onneksi ohjelmaa heti alkupäivästä, kävin kaverini lapsen synttäreillä, ja laittamassa kynnet, ja siitä vielä siskollani, ennen tuttavani synttäreitä illalla baarissa. Nämä illan synttärit nytten liittyivät jotain kautta Laurin bändiin, mutta olin varma, että voisin sinne mennä ihan ’turvallisesti’, koska, no olen edelleen perillä hänen lapsiviikoistaan, ja vapaistaan, niin tietenkin ajattelin hänen olevansa lapsiviikollaan lapsensa kanssa, jos hänellä ei ole silloin töitä. No, mä olin väärässä. Luulin, että voisin edes yrittää viettää hauskaa iltaa, mutta kyllä mun ilta pilaantui heti kun näin hänen tulevan sinne. Yritin kyllä olla siellä synttäreillä, mutta en mä pystynyt. Vaikkei Lauri ollut siinä synttäriseurueessa (ainakaan alkuillasta kun mä olin, en tiedä miten loppuilta on mennyt), vaan muussa pöydässä siellä baarissa, niin kyllä sen läsnäolo häiritsi mua. Niin, ja mun oli melkein pakko puhua sille, pyytää soittamaan, koska olin unohtanut kännykkäni ja olisi pitänyt ilmoittaa kaverilleni missä olen. Sellaiselle kaverille keneen olen Laurin kautta tutustunut. Eikä siellä silloin vielä ollut ketään muita mun tuttuja, eikä muita ketkä tuntisi sen kaverini. Universumi suunnitteli tämänkin tilanteen tosi huonosti.

Mä en haluaisi olla tällainen idiootti, että nämä asiat vaikuttaa muhun, mutta ne vaikuttaa. Paljon. Ja en mä ollut edes kännissä, niin silti alkaa kaikki tunteet ja kyyneleet tulemaan hallitsemattomasti, joten päätin että mun on parempi lähteä. Toisin vaan ihan väärää fiilistä sinne, kun synttäreillä on kuitenkin tarkoitus pitää hauskaa. Oli mullakin alunperin tarkoitus yrittää pitää hauskaa. Mutta ehkä sekin oli joku tarkoitus. Tarkoitus, ettei mun oo aika vielä pitää hauskaa (miten voi olla tarkoituksena kärvistellä näissä oloissa ikuisuus?!?). Harmi vain, että vapaailtani loppui taas niin lyhyeen.

Mä en ehkä ikinä voi luottaa, että voisin turvallisin mielin käydä missään, niin etten tulisi törmäämään Lauriin. Ihan sama. Pysytellään sitten kotona. Siitä nyt oon ihan varma, ettei se tänne tuu.

Välillä on vaan olo, että koko vuosi on jo pilalla, koko elämä on pilalla. Sekin ilta meni ihan pilalle. Joo, kunnon masistelufiilikset taas. Ja tiedän, että tällainen superkakkaolo on mulla nyt taas varmaan viikon.

Niin, että piti olla hauskaa. Ei ollut.

©Anni http://anninjorinat.blogspot.fi/ -blogista