Vuodenvaihde

Näihin aikoihin vuodesta yleensä kai kuuluu tehdä jokin tiivistelmä omasta kuluneesta vuodestaan. 

Tämä blogi tiivistää mun vuoden aika hyvin.

Mulla oli vaikein, kamalin, tunteellisin vuosi ikinä. Mun läheisiäkin on kuollut, mutta silti päällimmäisenä on kipu sydämessä rakkaudesta. Mä rakastuin (no en tänä vuonna ehkä, mutta viime vuoden lopulla, tai ainakin vahvasti ihastuin silloin), ja sain kokea ensimmäisen parisuhteeni. Oli millainen suhde oli, niin kyllä se silti oli mulle mun eka oikea suhde. Ja ensimmäisen eron. Se on kyllä tähän astisen elämäni hirvein kokemus. En tiennyt, että tällaista kipua ja surua voi edes tuntea. Tämä vuosi on mennyt siis vahvasti tuntien. 

Vaikka tosiaan jokaisen ihmissuhteen pitäisi jotenkin kasvattaa tai opettaa, niin mä en tiedä oliko tässä nyt muuta kuin yksi virhe lisää. Ainoa hyvä asia kyllä on se, että Laurin kautta tutustuin Vanessaan, Markkuun ja muihin hyviin tyyppeihin. Mutta oliko sekään sen ansiota. En  ehkä halua antaa hänelle nyt kunniaa mistään. Olisin ehkä tutustunut näihin kaikkiin muutenkin, jos mun kuului tavata ne. Kuitenkin ekan kerrankin olin treenejäkin kuuntelemassa jonkun toisen mukana, eikä Lauri ollut siellä silloin ollenkaan. Ehkä nämä muut asiat olisi sitten jostain maailmankaikkeuden tahdosta tullut muulla tapaa vastaan mun kohdalle. Nyt kuitenkin ehkä vietän muutenkin hiljaiseloa, etten tule missään törmäämään Lauriin tai kuulemaan siitä. Tietenkin mä haluaisin kuulla siitä joka päivä, ja nähdä vaikka joka päivä, mutta tiedän nyt sen, ettei se tekisi mulle todellakaan hyvää. Ja nyt kun mä itsekin vihdoin suljen kaiken pois niin alan näkemään selkeämmin Laurin huonot puolet ja ärsyttävät piirteet. Vaikka niitä on aina ollut, kaikilla on, niin niitä ei ole niin huomioinut ja ne on hyväksynyt, siksi koska haluaa olla toisen kanssa ja keskittyä hyvään.

Muistan hyvin mitä kirjoitin viime vuodenvaihteessa oman facebookkini tilapäivityksessä. Kuinka mä silloin jo kärvistelin rakkaudentunteissa ja kuinka tuntui, että kärsin kun rakkauden kohteeni oli jonkun muun kuin mun kanssa. Kuitenkin niin, että kuvittelin hänen silloin oikeasti haluavan olla mun kanssa. Yritin silti tsempata itseäni ja aloittaa vuoden kunnialla. Mutta mä olen lähinnä itkenyt koko vuoden. Ehkä kuukauden tai kaksi kuvittelin asioiden olevan hyvin. Nähtävästi kuvittelen kaikenlaista.  

Tuntuu, että tänä vuonna mä olen pelkästään menettänyt. Mitkään saamiset ei tunnu kummoisilta, kun on sitten hetken päästä menettänyt vielä enemmän. Ei ne vaikuta, kun on menettänyt useampia ihmisiä, eri tavoin.

Jo kaksi vuotta sitten tarot-kortit kertoi mulle melkein joka kerta jostain kolmiodraamasta… Ehkä mä nyt tiedän mitä ne silloin sillä tarkoitti. En ole aikoihin enää tulkinnut tarotteja itselleni, tai kenellekään. Mutta tuolloin tämä harrastus oli mulla melko aktiivisena, ja jatkui ehkä vuoden. Ja jos ne oli oikeassa, niin nousen tästä loppujen lopuksi entistä vahvempana. Tiedä sitten sitä.

En aio tehdä uudenvuodenlupauksia. Yleensä olen kyllä tehnyt jotain uudenvuodentavoitteita, mutta jostain syystä ne ei ehkä koskaan ole toteutunut. Pitäisi vaan saada taas positiivisempi vaihde elämään. En tiedä miten siinä onnistun. Toivon tietysti, että löytäisin työpaikan, jotta saisin jotain sisältöä elämääni. Mulla olisi tilaa ja aikaa poikaystävällekin, mutten usko että olen sydämestäni vielä valmis. En halua toista ihmistä korjaamaan toisen aiheuttamia oloja, vaan jos mun elämään joskus tulee joku kuka haluaa oikeasti olla mun kanssa, joku kuka on ylpeä siitä että on mun kanssa, kertoo sen avoimesti kaikille eikä häpeile mua, kuka ei halua ketään muuta kuin mut, niin sellainen tulee silloin kun olen jo valmiiksi ehjä. Jossain joskus on vielä joku kenelle mä kelpaan. Se, etten kelvannut jollekin, ei voi tarkoittaa etten kelpaisi kenellekään. Mutta sitten senkin pitäisi kelvata mulle… En sitten tiedä, jos se tapahtuu vasta joskus jossain hoitolaitoksessa vanhuksena. Joskus muuten Laurin kanssa vitsailtiin, että ehkä meillä on aina tällaista samanlaista pelleilyä ja sitten vihdoin joskus tosi vanhoina vanhainkodissa uskalletaan jotain yrittää oikeasti. Ehkä on parempi että kaikki on ohi jo tässä vaiheessa. 

Mulla oli alunperin ideana pitää tätä blogia itselleni terapiablogina erosta ylipääsemisen vaiheessa. Ja mulla oli se aikaraja vuoden loppuun. Tiedän kyllä, ettei tällaisten asioiden aikoja voi ennalta määrätä, enkä koe päässeni ylikään. Oli siis tarkoitus, että lopettaisin tämän kirjoittelun, kun olen kaikki asiat saanut puitua läpi. Kuitenkin mä pidän tämän blogini edelleen, ja samalla nimellä. Tämä blogi on kuitenkin jo osa mua. Ja tarvitsen jonkun tällaisen mihin voin purkaa tuntojani. Mutta aion kirjoittaa laajemmin muustakin. Ihan mistä vaan. Jos mun elämään tulee mitään enää sydänsurujen lisäksi. Mutta särkyneen sydämen käsittelyn, tosi rakkaudesta pakotetun eron kärsimysblogin, jälkeen tästä jatkuu ehkä lähinnä sinkkublogi/miesvihablogi. Ehkä tästä on muutenkin ollut jo tulossa sellainen.

Toivotan meille kaikille parempaa Uutta Vuotta <3

Aloitan seuraavan vuoteni tutustumalla tämän kirjan sisältöön:
Lisa Marie Bobby – exäholisti

Luin vasta ensimmäisen luvun, ja tuntuu jo kuin tämä kirja tietäisi kaiken miltä musta tuntuu.