Vuosipäivä
Mä yleensä muistan hyvin päivämäärät. Mutta nyt muistan vaan, että jossain vaiheessa viime vuoden marraskuun ihan lopussa tuntui, että maa jalkojeni alla murtui. Silloin kun huomasin facebookissa Laurin alkaneen parisuhteeseen Inkan kanssa. Se oli musta niin väärin sillon, kun ajattelin että meillä olisi jotain vakavampaa tulossa ja että hän teki tuolla tavalla ihan noin vain selvittämättä asioita ensin mun kanssa missä mennään. Muutenkin joskus tuolloin kun me ehkä alettiin hengaamaan enemmän niin hän oli sanonut mulle, ettei ole edes pitkään aikaan nähnyt Inkaa tai ollut sen kanssa mitenkään tekemisissä. Nähtävästi sillonkin sitten niillä oli ollut vain joku vaihe, en tiedä mikä riitavaihe, ja mihin mä sitten ehkä kelpasin joksikin väliajan seuralaiseksi. Ja jo silloin mut pystyi vain heivaamaan menemään. Jännä huomata miten tämä kaava toistui uudestaan. Olisi mun ehkä pitänyt siitä jo tajuta ja oppia olevani joku varavaihtoehto. Mutta ei.
Mähän olin silloin vasta alkanut pikkuhiljaa itse tajuta omia tunteitani. Olisinpa osannut jarruttaa ne siihen paikkaan. Mutta en osannut. Kun mä olin alkanut rakastumaan. Ja silloin Laurikin sanoi mulle, että kun hän ei tiennyt mun tunteista, niin siksi teki noin. Ja että aluksi olisinkin ollut varavaihtoehto juuri siksi kun musta ei saanut selvää, mutta että hän oli alkanut rakastua muhun. Musta tuntuu, että hän käytti liian löyhästi nyt tuollaista sanaa. Ei olisi sanonut niin jos ei olisi ollut tosissaan. Ei sitä sanaa saa sanoa jos ei tarkoita niin. Mähän olin jo kirjoittamassa hänelle kirjettä mun tunteista. Siis sillon kun meillä meni hyvin ennenkun hän seurusteli kummankaan kanssa. Mutta en ehtinyt antaa sitä kirjettä kun ihan yhtäkkiä ilman mitään ennakkovaroituksia näin heidän parisuhdeilmoituksensa.
Tosiaan, mun maailma romahti silloin ’ekan kerran’. Tuntui, että miten julma tämä universumi voi olla, kun juuri kun antaa mulle tunteet niin tekeekin noin. Että tosi reilu näpäytys. Mä silloin ajattelin, että tältäkö tuntuu kuin eroaa. Vaikkei oltu edes oltu yhdessä. Mutta se tuntui sitten vielä sata kertaa pahemmalta kun oikeasti tuli jätetyksi. Mutta mä olen varmaan tosi herkkä ja tunteellinen loppupeleissä. Se miltä musta tuntui vuosi sitten, niin olisi ehkä ollut normaali reaktio ja tunnetila näin lyhyen suhteen päättymisestä. Tämä olo mikä mulle tuli, vastaa varmaan normaalisti 20 vuoden pituisen suhteen päättymistä. Esimerkiksi tänään mulla on ollut jotenkin tosi kauhea päivä, en tiedä miksi. Valehtelematta olen koko päivän itkenyt vähän väliä, ja lähinnä ollut sulkeutuneena yksin huoneeseeni. Itseasiassa koko viikko on ollut jotenkin tosi vaikea. Vieläkin. Rehellisesti sanottuna, en tiedä ’paranenko’ tästä koskaan.
En mä tiedä, mutta heillä ehkä silloin meni alusta alkaen huonosti. Ja meillä meni ihan hyvin. Me nähtiin kavereina. Vaikka sanoin Laurille, että mä en ajattele sitä vaan kaverina, enkä haluu ajatella sen seurustelevan, että sitten en pystyis hengaa sen kanssa. Silloinkin aloin vaan sulkemaan koko ajatuksen siitä toisesta naisesta ulos. En mä voi ajatella kaverina enää sen jälkeen kun oon avautunut tunteistani. Ja sillon musta vaikutti että ne tunteet olisi olleet molemminpuoliset. En mä muuten olisi kituutellut ja hengaillut varatun miehen kanssa. Mutta tuntui niin pahalta kun haluaa jonkun ja luuli että sekin haluaa mut, mutta ettei voi olla yhdessä. Koska joku muu.
Mutta siis heillä olisi nyt vuosipäivä ihan pian koittamassa, ellei muhun olisi tuhlattu pieni hetki tässä välissä. En todellakaan onnittele sen kunniaksi. Mutta jos ajattelee ettei mua ollut, koska olin niin turha ja merkityksetön niin hyvin he voivat juhlia varsinaisen seurustelunsa ensimmäistä vuosipäivää.
Mä oon vähän vihainen koko universumille tästä kaikesta. Ehkä mä oon pikkuhiljaa vihdoin saamassa vihasta kiinni. Pitää vaan oppia kohdistamaan se oikein.
©Anni http://anninjorinat.blogspot.fi/ -blogista