Yhdessäolosta ja r-sanasta

Mulla on mennyt hyvin.

Sen huomaa siitä että

a) en ole kirjoitellut tänne (olen huomannut, että kirjoitan enemmän huonosta olosta, se on tapani purkaa asioita)

b) en ole juurikaan shoppaillut nukkeja (surullisena lohduttaa itseään enemmän niillä)

Tuli fiilis vilkaista tätä jo ’vanhaa’ blogiani. Kaikki kipeät asiat mistä olen kirjoitellut, en nyt jäänyt lueskelemaan ja tuomaan muistoja pintaan, mutta muistan kyllä kaiken ja välillä ne tuleekin mieleen. Olen silti antanut anteeksi, vaikken pysty suoranaisesti unohtamaan. Pystyn silti elämään jo niin, etten enää anna niiden vaikuttaa ja luottokin kasvaa. Luoton uudistuminen on iso prosessi, mutta tähän asti se on sujunut hyvin – paremmin kuin odotin. Tottakai on ollut mutkia matkassa. Kellä ei olisi, etenkään tällä historialla. Mutta niistä on selvitty. Välillä tuntuu, että nyt voimme selvitä mistä vain.

Mä en enää epäile motiiveja ja tahtotilaa, tai yhtään mitään. Ajattelen, että jos jotain käy missä historia nostaisi päätään, niin sitten niin kuuluisi mennä, eikä sitten mun kuuluisi olla tässä, jatkaa tätä. Sitten mä tietäisin. Ja asialle ei voisi mitään.

Mutta, ollaan seurusteltu yli 3kk, ilman häiriötekijöitä. Hengailut sitä ennen päälle, niin on jo selkeä yhdessäolon ennätys. Tuntuu oikealta, tuntuu varmalta, tuntuu ettei tästä ole enää kuin suunta eteenpäin. Vaikka se eteenpäin saa junnata tässä samassa vaikka ikuisuuden. Nyt on hyvä näin. Toki on yksi asia, missä haluaisin parantaa jo nyt vaikka heti. Se on lapset. Emme tunnu oikein osaavaan liittää perheitämme yhteen, niin tuntuu hyvin erillään elämiseltä. Enkä tarkoita isoja asioita, kun vain enemmän kokonaisilla perheillä yhdessä ajan viettämistä.

Meinasin tässä alkaa kirjoittaa huonosta mielestäni, mitä on hetken tässä ollut, liittyen vapaa-ajan puutteeseeni, mutten menekään siihen enempää. Koska me selvitään tästäkin. Ei se haittaa.

Haluan keskittyä positiiviseen.

En tiedä, koska uskallan sanoa taas r-sanaa. Vaikkei tunteeni ole missään vaiheessa kuolleet, tai ottaneet älyttömästi takapakkia siinä välissäkään. Siinä mulla on eniten historia vastassa. Kun ennen jos annoin itsestäni enemmän, avauduin tunteista, niin heti sen jälkeen alkoi mun kauemmas työntäminen. Enkä taas halua sitä. Haluan välttää sen, vaikka sitten niin etten ehkä ikinä sano sitä ääneen.