Kuvio

 

kuvio4.jpg

 

Sade ropisee ikkunaan ja nuha on tarttunut viime viikon purjehdustapahtumasta. Ei viitsi lähteä urheilemaan eikä oikeastaan puistoonkaan. Päätin suunnata tapaamaan ystävää kaupungille ja kiertämään muutamassa kaupassa. 

Kaupoissa on mukava vihdoin kierrellä, koska alennusmyynnit alkavat vihdoin taittumaan taaksepäin ja rekeissä alkaa olla uutta mallistoa. Tällä hetkellä ei juuri tarvitse mitään vaatekaappiin, mutta aina voi ostaa hieman koruja. Mukaan tarttuivat kolmiokoristeiset korvakorut. 

Graafiset kuviot ovat vaivihkaa hiipineet minunkin vaatekaappiini. Tajusin tämän vasta korvakorut ostaessani, että samanhenkisiähän tuotteita minulta löytyy jo useampia kappaleita. En ole mitenkään suuri yksittäisten graafisten kuvioiden ystävä ja esimerkiksi printtipaidat ja kuviot ovat vähentyneet enimmäkseen kangaskasseihin, mutta tälläinen toistuva koko kankaan kuvio onkin toinen juttu.

Kuviomekko tarttui mukaan keväällä Lontoosta..

kuvio1.jpg

Hellesäiden shortseissa..

kuvio2.jpg

Uusimpana korvakorut.

kuvio3.jpg

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *