Ladataan...
ByJenni

Heiiiipat vaan pienen tauon jälkeen! Todellisuudessa on ollut aika paljon asioita ja tapahtumia elämässä viime kuukausina ja kirjoitusinto on suuntautunut hetkellisesti muualle.  Osittain olen myös ollut "ei mitään sanottavaa" moodissa pidemmän aikaa. Tai ainahan on sanottavaa, joskus liikaakin, mutta sanotaanko että, mitään asiaa tänne. 
Mulla on ollut aina enemmän tai vähemmän ongelmana kamppailu itseni kanssa siitä, kuinka paljon tuon todellista minääni esille teksin kautta, tai vaikka somessa.
Siis julkisesti. Kirjoittaminen on se väylä jolla kyllä muuten osaan ilmaista itseäni parhaiten. Joskus mietin tuonko jopa liikaa itseäni kirjoittamalla peliin ja sitten saatan alitajuisestikin siivota ulosantiani sillä seurauksella että ehkä se paras kärki taittuu pois.
 
Puhun nyt  siis instagramista, sillä se on tällä hetkellä mun ainoa julkinen somekanava, jossa jaan ajatuksia tai kuvia omasta elämästä. Facebookin puolella tulee oltua hieman passiivisempi, tosin siellä kyllä jaan silloin tällöin myös lapsiini liittyen enemmän juttuja, koska kaverit on pääasiassa oikeassakin elämässä tuttuja. Instatilini puolestaan on julkinen (paitsi on mulla myös "henkilökohtainen" ig, jota seuraa vain tutut, josta sitten jaan yleensä sinne facebookkiinkin...)  Julkiseen instatiliini en ole tuonut paljonkaan lapsistani  kuvia. Ainakaan siinä määrin että, olisivat kuvista tunnistettavissa.  Ihan siksi että, saavat sitten itse aikanaan päättää ovatko somessa omilla kasvoillaan vai eivät.
 Postasin samasta aiheesta juuri instaan ja sen innoittamana tulikin fiilis jatkaa tämän aiheen parissa spekulointia vielä vähän lisää.
---
https://www.instagram.com/p/Btxied5BrHp/?utm_source=ig_web_button_share_sheet
 


 
Kun avasin julkisen tilini instaan 2016, muistan pohtineeni hetken, muuttaisinko henkilökohtaisen tilin julkiseksi ja poistaisin vain kuvat esim lapsistani... vai teenkö kokonaan uuden. Päädyin avaamaan uuden, joka keskittyy työminääni ja urheiluaiheisiin. Alkuun postailin hyvin harvakseltaan ja pääasiassa kirjaani ja sen aiheisiin liittyviin teemoihin. 
Aikaa kului ja aloin tuoda hieman muutakin ammattipersoonaani esille. Oikeestaan melko pikkuhiljaa olen tuonut enemmän ja enemmän muutakin kuin vain noita tiettyjä aihetta. Toki voi olla että, joku seuraaja on jo kyllästynyt ja lopettanut seuraamiseni koska aiheet on muuttuneet paljonkin, mutta samaan aikaan luulen että useampaa seuraajaa kiinnostaa nähdä hiukan pintaa syvemmälle. Loppujen lopuksi mulla ei kuitenkaan ole kovin paljon arkielämän juttuja siellä näytillä, ehkä enemmänkin jos tapahtuu jotain vähän spesiaalimpaa tai on joku ajatus tai kuva jonka just haluan jakaa.
 
Olin pari viikkoa sitten eräällä työkeikalla, jossa  käyty keskustelu aiheesta työparini kanssa, sai pohtimaan tätä  asiaa tarkemmin. Totta, miksen voisi tuoda hieman enemmän omaa persoonaani myös somessa esille. Miksen voisi aivan hyvin kirjoittaa blogiin enemmän omia ajatuksiani, miettimättä liikaa sitä mitä muut ajattelee. Kuitenkaan kaikki ei ajattele samoin, ja jonkun mielestä mun ajatukset on varmasti aivan perseestä (hups)  Jossain vaiheessa joku sanoo jotain negatiivista minusta tai vaikka mun ulkonäöstä, tekstistä,kuvista... mistä vain. Se sallittakoon hänelle joka kokee tarpeelliseksi. Mitenkään ei voi kaikkia miellyttää.
Toisaalta joku suodatin olisi hyvä olla siinä mitä julkaisee. Itse en koe ollenkaan tarpeelliseksi kuvata jokaista askelta, kauppareissua, ja syömääni ateriaa.
Elämässä on paljon juttuja joita haluaa pitää itsellään. Esim se perhe, parisuhde ym. Ne on olemassa täällä oikeassa elämässäni, vakken niitä somessa tykitäkkään kovin aktiivisesti, jos ollenkaan.
Voi tietysti miettiä onko itsestään kuvien postailu joku narsismin muoto (well, socialmedia narcissism..) Mutta toisaalta; siitä lienee pitkälti kysekin koko somessa. Halutaan seurata tai ehkä jopa vähän vakoilla muiden ihmisten elämää ja toisaalta näyttää itsestään tiettyjä juttuja muulle maailmalle, pitäen toiset  vain itsellään. Joskus tulee pohdiskeltua millainen tyyppi kyseinen henkilö mahtaakaan olla oikeassa elämässä, jota seuraa somessa. Useammin kuin kerran tullut eteen tilanne jossa huomaan henkilön olevan livenä aivan eri tyyppi kuin somessa. Joskus positiivisesti yllättyen, joskus jotain muuta..
Musta on ihana katsella sisustuskuvia ja ideoita esim instasta tai pinterestistä, mutta en silti kuvittele että kenenkään koti siltä näyttää 247. Ei ainakaan omani (ehkä ennemminkin 1/24h) Tavallaanhan se somen viehätys perustuu siihenkin että näemme kuvia ja samalla alitajuisesti mietimme onko tää koko totuus mitä näen. Jokainen on varmaan törmännyt esim instassa niihin kuvapareihin, joissa sama ihminen kuvattuna eri valaistuksessa, asennossa ja kuvakulmassa. Vaikka se takapuoli. Kuinka toisessa kuvassa näkyy muhkuraa ja toisessa ollaan kuin fotarin läpi vedettyinä (voihan sekin olla mahdollista) Siinähän se somen juttu oikeastaan onkin. Oikea elämä on se muhkurainen pakara ja some on se filtterillä vedetty siloteltu kankku. Kuinka yksinkertaista ja koukuttavaa!
 
 
Mä päätin nyt hieman skarpata somepersoonani kanssa. Oon oikeesti hieman hassu tyyppi ja puhunkin toisinaan mitä sattuu. Hengailen eripari sukissani ja oon kaiketi hieman räiskyvämpi luonteeltani kuin someminäni on halunnut paljastaa. Niinpä yritän nyt sujautella sinnetänne enemmän mua, ja vähemmän "kiiltokuvia".
Ja jos pääsisin yli mun kameralle puhumis fobiasta, voisin kuvata joskus ig storyyn videoitakin. Yleisesti ottaen en kestä kuunnella itseäni videolta, enkä esim ole kyennyt katsomaan kaikkia (no siis niitä paria/muutamaa) tv esiintymistänikään ikinä ihan kokonaan, koska kuulostan niin kamalalta mielestäni niissä.
Perus settiä siis.
 
Nyt pakko lähteä vähän ulkoilemaan kun aurinko näyttäytyy!
 

Ladataan...
ByJenni

Instaan tipauttelin jo pari kuvaa, mutta nyt vielä muutama sananen niiden kuvien takaa. Tosiaan jokunen viikko takaperin kuvattiin lahjakkaan kuvaajan Eeva Rootsin kanssa uusia promokuvia. Kuville on muukin käyttötarkoituksensa tulossa, mutta pientä sneak peakia tänne blogiinkin.

Kuvauspäiväksi sattui varmasti tän syksyn kylmin ja tuulisin päivä. +3c ja se jäätävä tuuli joka vastasi pakkasta! Onneksemme saatiin sentään aurinko tilattua paikalle, ja kuvista ei hyytävä kylmyys hyppää silmille. 

 

Ja kyllä, olen tosi tyytyväinen lopputulokseen! 

Olen kerennyt elämäni aikana käydä kameran edessä useammankin kerran kuvattavana erilaisissa yhteyksissä, ja tiedostan hyvin erään faktan. Musta kyllä voi saada ihan kivoja kuvia, mutta ei mitenkään kovin ilmaiseksi :D

Eevan kanssa tää hoituikin melko ällistyttävän ihmeellisen helposti. Toki se kylmyys motivoi meitä (mua) kummasti ripeyteen, joten kuvat tuli aika nopeasti myös otettua.

Ihan muutamankin kerran olen eri kuvaajien kanssa nauranut mun ilmeille, silmien pyörittelyille, ja esim sille että 9:n kuvaan kymmenestä mulla osuu yleensä silmät kiinni. Muutamia lausahduksia liittyen näihin erilaisiin kuvauscaseihin on jäänyt erityisesti mieleeni.

Yhden kenties omaan mieleen parhaiten jääneistä heitti kirjani kustantaja (Nina K that's U!) "Oot kuin Peura ajovaloissa...tarvittais nyt vähän luontevampaa.."  tää peura on se mun perus kuvailme, kun yritän pitää ne silmät auki. I know, that's me.

Tai kuvaaja Tapsa (hitto vie, samaa kirjaa)

"Kyllä susta saa niitä hyviäkin kuvia, mutta kaks tuntia kolmesta menee siihen kun silmät on kiinni..."

Tosi on.

"Voisitko sä hiihtää silleen luonnollisesti... Et näytä oikein hiihtäjältä..no koitetaan jotain muuta." (V.V- edelleen samaa kirjaa.. jännä juttu muuten ettei ne hiihtokuvat ikinä päätyneet kirjaan asti. Ja kaikesta (minusta) huolimatta kirjassa on tosi hienoja kuvia!)

Juuri Eevan kanssa juteltiin siitä kuinka toiset ihniset on vaan luonnostaan ihan super fotogeenisiä. 

Joista saa aina onnistuneita kuvia, mistä vain kulmasta. Koska vaan ja missä vaan. Kaikki tietää jonkun sellaisen tyypin.

Ja mä kuulun just siihen toiseen porukkaan. Niihin joiden silmät on kiinni tai liian auki. Suu on oudosti vinossa tai nenä muuten vaan väärässä asennossa. Alan puhumaan ihan väärään aikaan tai en tajua puhua silloin kun pitäis. Se hyvä kuva syntyy joko ihan puoli vahingossa tai sitten noin viidensadan epäonnistuneen jälkeen. Mutta oon toki iloinen että, niitä onnistuneita on kuitenkin syntynyt kun tarve on ollut.

(Ja toki mun puhelimen kamera on aina ihan tukossa kun yritän saada sen yhden onnistuneen selfien... Ehkäpä teen näistä vielä oman postauksensa kera todistusaineiston!)

Tästä kuvauksesta tuli siis prosentuaalisesti aika priimaa lopputulosta siihem nähden että yleensä mun epä-fotogeenisyydestä johtuen sitä yhtä kuvaa koitetaan ottaa se tunti.

Oon aika super iloinen että kohtasimme Eevan kanssa! Hän on ihan pro.

Ihanaa sunnuntaita just sulle!

 

- Jenni

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ladataan...

Ladataan...
ByJenni

 

Vierumäki viikonloppu saa nyt ihan oman postauksensa. Kun 18 naista pakkasi kimpsut ja kampsut ja suuntasi luisteluleirille pariksi päiväksi.

Tarkoitus oli saada kisaohjelma leirin aikana pakettiin. Ja niinhän se tulikin sitten. Noin niinku ainakin teoriassa. Hiukan on hienosäätöä vaille vielä.  (ainakin allekirjoittaneen on syytä tehdä kotiläksynä askelten harjoittelua, sen verran on teflonia korvien väli, ettei ihan muutamassa tunnissa tartu sinne mikään)

Aivan tosi jännittävää miettiä kisoja, kun tuntuu että vastahan tein tän henkilökohtaisen luistelu "comebackini", ja yritän monen vuoden tauon jälkeen palautella niitä perusasioita mieleen,ja siitä huolimatta jo marraskuussa pitäis tosiaan kisata! Tää oli todellinen all in - aloitus, kun heti ekoissa treeneissä alettiin tekemään tota ohjelmaa valmiiksi.

Lauantaina ennen puolta päivää startattiin leiri. Heti alkuunsa 1,5h oheisia ja sen perään tunti jäällä. Illemmalla uusiks sama setti. Jäällä 1,5h ja oheisia tunti. (Oheiset on siis "oheisharjoittelua" jota tehdään jään ulkopuolella. Leirillä pääasiassa opeteltiin oheisissakin ohjelman askeleita. Joskus normitreeneissä voi olla lihaskuntotreeniä, hölkkää, tai muuta lajia tukevaa juttua  ne oheiset)

Jotenkin tää mun loossi pukkarissa näyttää niin kotoisasti räjähtäneen, jo ennen kun leiri on edes kunnolla alkanut. Hups.

 

Meillä on ihan huippu kiva porukka joukkueessa, ja leirin aikana pääsi tutustumaan tietty vielä paremmin kaikkiin. Jotenkin niin  mahtavaa että pääsee vielä tälleen aikuisella iällä mukaan tämmöisiin "jengijuttuihin" :D muistuu niin hyvin mieleen kaikki lapsuuden ja nuoruuden harrastukset ja joukkueet joissa on saanut olla mukana. Siinä syntyy joku ihan erityinen "me - juttu".  How cool is that!

Ekana iltana alkoi jalat tuntua jo hiukan raskaalta. Onneks olin ennalta viisas (harvinaista kyllä) ja suunnittelin hieman edeltävän viikon muita treenejä sen mukaan että jaksaisi leirin täysillä. En esim treenannut jalkoja salilla koko viikolla, vaan pääasissa yläkroppaa ja kerran kävin rangella lyömässä palloja. Jalkojen säästely taktikointi toimi, ja leirin jaksoi aikas hyvin. Saunan lämpö, venyttely ja magnesiumit hiukan myös saattoi auttaa ekan illan jälkeen sillä seuraavan aamun jää meni kuitenkin vielä yllättävän kevyesti.

Vikalle jäälle menossa....

 

Ohjelma tosiaan tuli kuin tulikin valmiiksi! Ihana Anni valkkumme jaksoi takoa askeleita meille päähän koko viikonlopun, ja hyvällä draivilla painettiin loppuun saakka. Aika paljon jäi vielä kotiläksyjä.. askelten treenaamista siis tiedossa.

Ehkä se siitä jossain kohtaa juurtuu päähän. Ainakin eilen vaikutti lupaavalta, kun salilla radiosta alkoi kuulua ohjelman musa, niin oli pakko siellä olkapäätreenin lomassa steppailla muutamat "nopee-nopee-hidas-sirklaus-potku" askellukset väliin. 

Sunnuntai iltana vihdoin omalla sohvalla, jalat painoi enemmän kuin ehkä ihan hetkeen. Kumma kyllä, maanantaina oli kuitenkin melko normaalin tuntuista jo. Palautuminen siis toimi tässä kohtaa aika optimisti. Mitä lie sitten tein oikein.  Piti vähän käydä kävelemässä maanantaina, jottei aivan jämähdä paikoilleen, joten 9 reikää golfia sopi siihen kohtaan just hienosti!

Ihanan erilaista ja muutenkin hyvää vastapainona arjelle oli toi leiri, kun mielessä pyöri vain  kisa-asujen paljetteja ja kuka tilaa sukkahousut ja mistä. Heh. Mahtavan täydellinen nollaus arjen keskelle. Sellaista pientä glitteriä tähän syksyyn!

 

Ja hei! Torstaina tapahtuu jotain kivaa ja erilaista. Kirjoittelen siitä myöhemmin lisää! Stay tuned ;-)

 

 

 

 

Ladataan...

Pages