Raudanpuutettako?

*Yhteistyössä puhti.fi ja rautalääkäri Ilona Ritola*

Olen melko vähän tehnyt yhteistyöpostauksia. Lähinnä siksi, että haluan seistä 100% asian takana joista puhun.  Kyseisen yhteistyön tarve on lähtenyt itsestäni. Siispä tarve tutkimukselle oli jo olemassa. Joten kerron siitä mielelläni nyt lisää.

Mutta palataanpa hetkeksi kesään 2011. Odotan esikoistani, raskaus on noin puolivälissä. Seison pankissa jonottamassa tiskille. Huimaa ja heikottaa. Yritän sinnitellä, kunnes tajuan, että jos en heti istu, pökerryn lattialle. Ihmeen kaupalla selviän penkille ja olo alkaa hetken päästä palata paremmaksi. 

Tämän tyyppiset heikotukset jatkuivat pitkin raskautta ja paikallaan seisominen missä tahansa oli silkkaa painajaista. Heti alkoi pyörryttää. Verenpaineet huiteli ennätys alhaalla, vaikka ovat aina olleet muutenkin matalalla.Olo oli kuin kahdeksan kuukauden krapulassa vuoren huipulla. Happi loppuu ja heikottaa. (Yhdeksättä kuukautta ei tullutkaan, koska esikoinen päätti syntyä vkolla 35.)

Hemoglobiini kävi melko alhaalla. 110 oli matalin mitattu arvo (ja toisessa raskaudessa reilun vuoden kuluttua arvot kävi vielä hieman alempana) Kummassakin raskaudessa käytin suun kautta nestemäistä rautalisää, jolla lukema kyllä hitaasti saatiin nousuun. Mitään jälkikontrollointia ei tehty, saati pohdittu rautavarastojen riittävyyttä. Lapset on syntyneet 15kk ikäerolla, joten tuossa välissä ei palautumista ole juuri mihinkään suuntaan kerennyt tapahtua. Ei suuremmin siis edes rauta-arvojen suhteen. Peräkkäiset raskaudet ja synnytykset voivat vaikuttaa rautavarastojen tilanteeseen pidemmälläkin tähtäimellä. Hemoglobiini voi myös olla ihan ok lukemissa, vaikka ferritiiniarvo olisi jo päässyt laskemaan. Ferritiini on se elimistön pääasiallinen raudan varastoija. Matala ferritiiniarvo on yleisesti merkki raudan puutteesta.

Raskaus kuluttaa rautaa

Raskausaikana naisen elimistö tuottaa punasoluja myös sikiön tarpeisiin. Joten rautaakin tarvitaan enemmän. Äidin rautavarastot voivat tästä syystä siis huveta. Veren määrä puolestaan lisääntyy jopa 40% raskauden aikana, mutta veri ikäänkuin laimenee, sillä veriplasman määrä lisääntyy punasolujen määrää enemmän. Punasolujen lisääntynyt tuotanto puolestaan vaatii enemmän rautaa. Varsinkin loppuraskaudesta myös sikiön punasolutuotantoon tarvitaan lisää rautaa. Ei siis ihme, mikäli tasot alkaa tippua,etenkin jos olivat ennestään jo matalalla.

Alhainen hemoglobiini, punasolujen pieni koko ja plasman pienentynyt ferritiinipitoisuus viittaavat yleensä raudanpuutteeseen. Raudanpuutteesta voi kärsiä, vaikka ei olisi varsinaista raudanpuuteanemiaa vielä kehittynytkään.

Raudanpuuteanemia voi aiheuttaa monenlaisia fyysisiä oireita,kuten voimakasta väsymystä, ahdistuneisuutta ja esimerkiksi kipuja tai suolistoongelmia.

Omien oireiden pohdintaa

Miksi sitten raudanpuutteen mahdollisuus alkoi näyttäytyä mielessäni vasta näin reilu 7vuotta viimeisen raskauden jälkeen jälkeen?

Syy on yksinkertaisesti se, etten tiennyt raudanpuutteen mahdollisuudesta raskausaikana. Oletin kaiken olevan kunnossa, sillä hemoglobiini oli ihan ok raskauden jälkeen. Sen lisäksi raudanpuutteen oireista lukemani tieto herätti pohtimaan aihetta omalla kohdalla. Useita vuosia jatkuneet oireilut, joille ei varsinaista selitystä ole mistään muusta löytynyt (suurin osa oireista on ilmennyt vasta raskauksien jälkeen) Toki niihin on myös vuosien saatossa tottunut ja alkanut pitää itselle ”normaaleina” juttuina. Vaikka ei olisi raudanpuuteanemiaa, onko arvot silti liian matalat, kun oireita voi ilmetä jo ennen varsinaista anemiaa. Näihin kysymyksiin mm. toivon saavani vastauksia kokeiden myötä.

Kun jaksaminen alkoi loppua

Melko hyväkuntoisena ja paljon urheilevana, tietyt seikat on mietityttäneet pidemmän aikaa. Muunmuassa korkeahko syke ja nopa hengästyminen. Rytmihäiriöt,muljahtelut ja muut tykyttelyt joille ei tutkimuksista huolimatta koskaan löytynyt varsinaista syytä. (selitykseksi jäi uupumus ja ylikunto 2016)

Myöskään aerobisen- ja kestävyyskunnon nostaminen ei ole käynyt kovin vaivattomasti viime vuosina. Ei vaikka liikunnan ammattilaisena tiedän faktat, kuinka tämä pitäisi tapahtua. Lepo, ravinto ja treenimäärät ovat kunnossa, silti kehitys on ollut suhteellisen hidasta ja palautumisessa on ollut ajoittain myös haasteita. Monen asian summa siis. Raudanpuutteen mahdollisuus tuntui nyt järkevältä viimein selvittää, jotta se on ainakin poissuljettu vaihtoehto.

Oma oireiluni on ollut pääasiassa siis seuraavanlaista:

  • Ajoittainen voimakaskin väsymys, nukkumisesta huolimatta (n.7-8h yöunia viimeiset pari kolme vuotta)
  • Toisinaan iskevä yhtäkkinen heikotus (vaikka verensokerit hyvät)
  • Päänsäryt (on erikseen myös migreeniä, mutta hyvin harvoin)
  • Herkästi huimaava ja pyörryttävä olo
  • Keskittymis- ja tarkkaavaisuusvaikeudet
  • Kuntoon nähden korkea syke ja hengästyn melko helposti
  • Unihäiriöitä  (ja ahdistusta)
  • Suolisto-oireita (vatsakipuja ym)
  • Sydämen rytmihäiriöitä
  • Yksi diagnosoitu uupumus/ylikunto

Mahdollisia syitä raudanpuutteen syntymiselle

Raudanpuute voi ilman muuta syntyä liittymättä mitenkään raskauteen. Omalla kohdallani se on varmasti ollut yhtenä vaikuttajana, siksi puhun tässä postauksessa raskauden ja raudanpuutteen yhteydestä.Uskon, että se koskee myös monia muita naisia.

Riskiryhmään voi kuulua, jos käy luovuttamassa usein verta, syitä voi olla myös runsaat kuukautiset, liian yksipuolinen ravinto, jos on kasvissyöjä tai harrastaa kovatehoista urheilua. Voi siis koskea monilta osin myös miehiä.

Kun omaa hemglobiiniarvoani on mitattu myöhemmin muissa yhteyksissä, se on aina pysytellyt viitearvojen sisäpuolella, enkä ole onnistunut saamaan lääkäriltä lähetettä ferritiinimittaukseen. Niinpä tämä puhdin laaja raudanpuutepaketti vaikutti todella hyvältä vaihtoehdolta, sillä saan tähän tarkoitukseen räätälöidyt mittaukset puhtilabista (synlabin toimipisteestä) ja tulosten tarkemman analysoinnin yhteistyössä rautalääkäri Ilona Ritolan kanssa. Ilonasta ja raudanpuuteasioista voit lukea lisää www.raudanpuute.fi

Kerron tuloksista, niiden valmistuttua ja myös siitä kuinka edetään jatkon suhteen. Jos seuraat instagramiani, voit kurkata aiheesta myös sieltä www.instagram.com/tuokkojenni

Hieman vielä faktaa:

  •  Raudanpuuteanemia on  maailman yleisin ravintoainepuutos.
  • Noin 25–40 %:lla naisista on arvioitu olevan jossain vaiheessa elämäänsä raudanpuuteanemia.
  • Sen yleisiä oireita ovat voimakas väsyminen ja hengästyminen.
  • Raudanpuutetta on syytä epäillä, jos ferritiiniarvo on alle 30 µg/l. Oireita saattaa kuitenkin esiintyä jopa korkeammilla arvoilla. 

Jos haluat lukea lisää ferritiinistä ja sen tehtävistä sekä raudanpuuteanemiasta , kurkkaa puhti.fi

Palaan tänne uuden postauksen kanssa kun tulokset on tulleet! Mukavaa Maaliskuuta!

lähteet: puhti.fi ja raudanpuute.fi

yhteistyössä Puhti

kuvat www.unsplash.com

Hyvinvointi Hyvä olo Terveys Suosittelen

Eläimestä luopuminen

Aihe joka koskettaa omaa elämää tällä hetkellä varsin paljon. Luopuminen on vaikea paikka, vaikka siihen osaisi jollain tasolla valmistautuakin. Silti se tulee yllättäen. Ja kuitenkin jokainen luopuminen tuntuu erilaiselta.

Tän viikon maanantaina perheemme kolmesta koirasta vanhin (kahden muun äiti) jouduttiin lopettamaan. Banze kerkesi täyttää viime syksynä 12 vuotta.

Banzen virtsarakosta löytyi viime lokakuussa ultratessa jotain poikkeavaa. Eläinlääkäri arvioi sen olevan kasvain. Sovittiin että tilannetta seuraillaan, sillä koiran vointi oli muuten kaikin puolin hyvä.

Tietysti tässä yhteydessä tiedostin, että näin iäkäs koira jolla on ennestään sydämen vajaatoiminta (lääkityksellä) ei todennäköisesti tulisi selviämään minkäänlaisista leikkauksista nukutuksineen.Niinpä vaihtoehdoksi jäi seurailla tilannetta ja käydä kontrollissa.

Luopumista oli tehty jollain tasolla jo pitkän aikaa, sillä sydänvaivojen ilmaannuttua 2017, alkoi ns. jatkoaika. Siitä hetkestä eteenpäin ajattelin, että kaikki aika on plussaa jota sen kanssa vielä saadaan.

Tämän viikon maanantaina huomasin, että Banze kävelee oudosti, selkä kyyryssä. Tajusin, että sehän yrittää pissata mutta mitään ei tule ulos. Ei muuta kuin soitto Tammiston evidensiaan ja samantien päivystykseen.

Siinä odotellessamme vastaanotolle pääsyä, mietin mahdollisia vaihtoehtoja. Jokaisella lääkärikäynnillä se vaihtoehto kolkutteli takaraivossa, että viimeinen kerta voi olla käsillä. Silti sitä aina toivoo kuitenkin parasta.

Lääkärin arvio tilanteesta tuli nopeasti ja oli se mitä osasin pelätäkin. Ultrassa oli selvinnyt, että kasvain on nyt niin suuri, että estää todennäköisesti virtsaamisen. Mahdollisuuksia sen poistamiseen ei juurikaan olisi, sillä sydän ei todennäköisesti kestäisi enää anestesiaa. Ja kasvaimen aivan tarkkaa sijaintia ja laajuutta ei voitu ultralla nähdä; ulottuisiko se muuallekin kuin virtsarakkoon. Oli nopeiden päätösten aika.

Ymmärsin, että vaihtoehdot ja kaikki mahdollinen lisäaika oli nyt käytetty. Nyt oli se hetki jota olin pelännyt.

Raskain mielin jouduin hyvästellä elämäni koiran.Vaikka olin osannut varautua tähän lopputulokseen ja tiennyt sen ennen pitkää olevan edessä, olin aivan rikki.

Sillä hetkellä yrittää epätoivoisesti hallita aikaa. Pysäyttää kelloa. Saada vielä pienen hetken lisää. Yrittää löytää sanoja, joita kuiskailla ystävän korvaan…

”Kiitos. Anteeksi. Mamma rakastaa sua. Kiitos kaikesta. Kohta ei satu enää..”

Tuolla hetkellä se tuntuu niin väärältä, että joudut päättämään toisen elämästä. Ja samaan aikaan kuitenkin ymmärtää, että se on tehtävä, ettei toinen kärsi enempää. Oon sen tälle pienelle koiralle velkaa.

Niin hirveä paikka.

Kiitän tässä samalla Evidensian henkilökuntaa ja lääkäriä joka hoiti Banzen viimeiset hetket tuona yönä. Se myötätunto ja ammattitaito joka heillä on, merkitsee valtavan paljon siinä tilanteessa.Kiitos <3

Nyt on kulunut muutama päivä. Meidän kaksi muuta koiraa Hani ja Bella tulivat mun luokse muutamaksi päiväksi terapioimaan ja etsimään äitiään.  Yleensä he siis kulkevat lasten mukana, eli vaihtavat kotia viikko-viikko kuten lapsetkin. Nyt tehtiin poikkeus (Banze sen sijaan asui kokoajan mun kanssa viimeisen vuoden) Lapset oli toivoneet, että nää kaksi muuta tulee tänne lohduttajaksi. Ihanat!

Kyllähän sen tietää, että elämä jatkuu. Näin se menee. Silti se ei vähennä sitä ikävää ja tuskaa yhtään. Ensimmäiset päivät menee siihen, kun yrität opetella hyväksymään asian. Ymmärtämään, että ruokaa laitetaankin vain kahteen kuppiin, kukaan ei hauku kun tulet kotiin (nää kaksi muuta kun ei hauku) eikä kukaan kävele joka askeleella perässä kuin varjo.

Mutta tiedän myös sen, että tulee päivä, kun voin muistella tätä pientä koiraa ihan kuivin silmin. Kyllä se tulee.

Chihuahua

Perhe Ajattelin tänään