Mielikuva = todellisuus ?
Millainen kuva Pariisista annetaan elokuvissa, kirjallisuudessa, mediassa? Eiffeltorni. Seine siltoineen. Kultasina hohtavat rakennukset pimeällä. Romanttinen. Kauniit kadut kauniine rakennuksineen ja lyhtypylväineen. Ruokaa, viiniä, ravintoloita ja kahviloita. Ihmisiä patonki kainalossa. Tietynlaista musiikkia, sellaista ”Pariisi-musiikkia”. Menneen ajan nostalgiaa.
Pariisi omasta näkökulmastani?
Pimeällä kaikki loistaa kultaisena, jolloin vanhojen rakennusten upea arkkitehtuuri korostuu entisestään. Eiffeltorni sädehtii. Seinen sillat ovat luonnossa kauniimpia kuin kuvissa, paljon häkellyttävämpiä. Ravintoloita on joka kadun kulmassa. Boulangerie on vähintään joka korttelissa, ja sieltä ostetaan pääasiassa patonkia. Patonki myydään paperipusseissa, joista kuitenkin kolmasosa patongista jää näkyviin. Katusoittajia on kaikkialla: metroissa, idyllisissä kadunkulmissa ja silloilla. Musiikki on juuri sellaista kuin kuvittelet, sellaista kuin Améliessa tai Midnight in Paris –elokuvassa.
Täällä olen monta kertaa ajatellut: ”Tietääkö kukaan miten hienoa täällä on oikeasti?” Totta kai tietää, eihän Pariisi muuten olisi täynnä ulkomaalaisia. Silti tuntuu, ettei kaikki tiedä. Ei Pariisi ole ainoastaan Mona Lisassa, Riemukaaressa, Eiffelin tornissa ja Sacre Coeur’ssä. Se on niillä pienillä kävelykaduilla ja idyllisissä kortteleissa, jotka löytyvät sattumalta. Se on ravintoloiden ja kahviloiden terassilla, niillä terasseilla jotka ovat joko lähimpänä asuinpaikkaasi tai siinä idyllisessä yllättäen löytyneessä korttelissa. Pariisin tunnelma on tallatuissa mukulakivissä ja ikivanhoissa kivisissä porrasaskelmissa, jotka ovat vuosien mittaan antaneet periksi. Ja tietysti, se on siellä kun näet kuuluisan nähtävyyden ja se sillä hetkellä koskettaa sinua. Minullekin siis Eiffel on näyttäytynyt upeana, mutta silloin kun yllättäen huomasin katselevani sitä erinomaisesta kuvakulmasta tai kun huomasin miten iso se onkaan. Notre Dame oli upein silloin kun tajusin yhtäkkiä seisovani sen vieressä sen ollessa vain matkan varrella paikasta A paikkaan B. Vanha neuvo ”kävele niin näet enemmän” pitää paikkaansa, ja itse suosin vielä kävelemistä ilman ennalta päätettyä reittiä tai määränpäätä ja ilman karttaa.
Kuvat eivät nyt ole riittävän hyviä antamaan arvoistaan käsitystä, mutta tätä tekstiä ei vain voi jättää kuvittamatta.
Se salainen passage, joka löytyi yllättäen keskeltä mitä ihaninta korttelia.
Ihana pieni ravintola, joka vain löytyi edellisen kuvan miljööstä. Juuri sellainen ravintola, joka näytti ulkopuolelta juuri sellaiselta kuin elokuvissa pienet ja romanttiset ravintolat näyttävät.
Kun ruoka on yksinkertaisista raaka-aineista mutta ah niin hyvin tehtyä ja hyvää…
Tunne, kun näkee Eiffelin semmoisesta kohdasta, missä ei ole 50 turistia kuvaamassa sitä.
Eräs iltapäivä Ile St. Louis’n ja Ile de la Cité’n välisellä kävelysillalla.
Eräs sunnuntaipäivä Porte de Vanves’n kirpputorilla.
Pariisilaiset talot, talojen katot, ikkunat, ranskalaiset parvekkeet ja savupiiput. Ihan kuin Aristokateissa.
Bisous, C