Le Ciel de Paris

La Tour Montparnasse’n huipulla 56. kerroksessa ja 210 metrin korkeudessa tekee ravintolasta Le Ciel de Paris Euroopan korkeimmalla olevan ravintolan. Panoraamanäkymät Pariisin länsipuolen yli Eiffel-tornin suuntaan ovat huikeat. Kirkkaalla säällä on mahdollista nähdä jopa 40 kilometrin päähän. Illallisen kruunasi oranssi auringonlasku taivaanrantaan sekä lopuksi varttitunnin ajan säkenöivä Eiffel.

cieldeparis.jpg

p1030894.jpg

Ruoka on hyvää joskin ylihinnoiteltua. Kolmen ruokalajin illallismenun saa 65 eurolla. Lasillinen viiniä maksaa 8e ja halvimmat viinipullot maksaat 30-40 euroa, mutta suurin osa viinipulloista maksaa satoja tai tuhansia euroja. Lasillinen shamppanjaa on hieman yli 20 euroa. Litran San Pellegrino on 6 euroa.

Alkupalaksi söimme hummerikeittoa, joka oli taivaallista ja illallisen paras osa. Pääruoaksi söimme vasikkaa ja jälkiruoaksi söin crème brûléen raparperihillokkeella. Jälkiruoka oli minulle kyllä pettymys, normaalisti nautin paljon enemmän pariisilaisesta paahtovanukkaasta. Ruuan kanssa tarjoillut sämpylänkokoiset minipatongit olivat hyviä ja sympaattisia.

Palvelu on erittäin ystävällistä, osaavaa ja huomioonottavaista. Kuitenkin keittiöllä on kova tahti ruokkia vieraansa: jälkiruoka on tilattava samanaikaisesti muiden ruokien kanssa, alkuruoan päätettyäsi pääruoka saapuu heti pöytään, jälkiruokaakaan ei tarvitse odottaa. Edes laskua ei tarvitse pyytää, sillä se tuodaan automaattisesti jälkiruoan jälkeen, mikä on pariisilaisessa kulttuurissa erittäin epäkohteliasta, sillä hidas palvelu josta me tapaamme suomalaisina valittaa tarkoittaa täällä vieraanvaraisuutta ja lupaa viihtyä ravintolassa pitkään.

Kaikesta huolimatta näkymät ovat niin taivaallisen upeat, että kokemus on vertaansa vailla, vaikka hyvä ravintola ei muuten olisikaan ihan napakymppi.

p1030889.jpg

p1030885.jpg

p1030899.jpg

p1030886.jpg

p1030897.jpg

p1030906.jpg

p1030915.jpg

p1030931.jpg

p1030935.jpg

Eli kannatti tuohon naapuriin pistäytyä 🙂 Onneksi kotimatka oli lyhyt, sillä illalisen jälkeen joutui kyllä pyörimään ja kierimään takaisin kotiin – ei ollut mitään tsäänssejä lähteä suoraan illalliselta lasillisille!

Bisous, C

Koti Ruoka ja juoma Matkat

Kello yhden chanson

Pariisissa yöllisen hiljaisuuden keskeyttää Edith Piaf. Ei enempää eikä vähempää kuin Pariisin varpunen itse.

piaf7.jpg

Yritän parhaani mukaan saada unta, kunnes sisäpihalta alkaa kuulua musiikkia. Vaikka ikkuna on kiinni, kuulen Piafin Milordin yhtä hyvin kuin jos kuuntelisin sitä omassa huoneessani. Tästä lienee vastuussa holtiton teatteriväki, jota luultavasti pitää teatterin takaovea auki sisäpihalle.

Missään muussa kaupungissa kyseeseen ei tulisi Edith Piaf. Täällä minua ei estä nukkumasta mikään tämän päivän hittimusiikki, vaan Pariisin varpunen. En millään lakkaa ihmettelemästä tätä Pariisin olemusta. Miten voi olla niin, että joissain asioissa Pariisi tuntuu olevan ihan samanlainen kuin vuosikymmeniä aiemminkin? Miten voi kaupunki pysyä olemukseltaan niin muuttumattomana? Vaikka kaikki muuttuu jatkuvasti, silti jotkin asiat eivät muutu, ja niinpä tunnelma on täällä samankaltainen vuosikymmenestä toiseen. Käsittämätöntä.

Edith Piafin haudalla voi halutessaan vierailla Pariisissa Père Lachaise’n hautausmaalla.

Bisous, C

Kulttuuri Matkat