Pieniä suuria iloja arjessani
Pass Navigo eli Pariisin julkisen liikenteen kausikortti
Metron portit. Turisti tai muu vierailija työntää paperilapun koneen läpi päästäkseen metroon. Yksi hyppää puomien yli. Paikallinen, vaikkakin vain edes sen pienen hetken, lämäisee salamannopeasti Pass Navigonsa kortinlukijakoneen päälle hidastamatta erittäin nopeaa kävelyvauhtiaan, ja siinä silmänräpäyksessä hän katoaa metron portista toiselle puolelle.
Joka aamu ja joka iltapäivä sadat ja sadat pariisilaiset kokoontuvat yhteen. He kävelevät nopeasti ja määrätietoisesti, mutta kuitenkin yhtenä suurena hiljaisena joukkona. Porteilla kuuluu jatkuvasti ”plim” ja kolahdus, yhä uudelleen ja uudelleen. Kaikki tapahtuu rituaalinomaisesti ja joka päivä samalla tavalla. Lopuksi metrossa ja lähijunassa istutaan yhtä hiljaa mutta kuitenkin yhdessä, kuten sinne saapuessakin. Mikä ykseys tuntemattomien ihmisten välillä vallitseekaan tuona hetkenä.
Pass Navigo yhdistää Pariisin työmatkalaiset pieneksi hetkeksi yhteen. Nämä kaupunkilaiset yhdistää muovinen kortti, joka mahdollistaa yhtä nopean ja määrätietoisen kävelyn silloinkin, kun edessä on este.
Pass Navigo on meille Pariisissa väliaikaisesti asuville ulkomaalaisille suuri ilonaihe (kyllä, olemme keskustelleet tästä), sillä se yhdistää meidät pieneksi hetkeksi aitoihin pariisilaisiin, niihin jotka asuvat täällä toistaiseksi. Kukaan ei tiedä eroa välillämmme silloin. Olemme kaikki samanarvoisia ja yhtä.
Pass Navigon käyttäminen on ehkä yksi suurimpia nautintoja Pariisissa asumisessa. Jokapäiväinen nautinto nautitaan vähintään neljästi, siis Pass Navigo ja aukenevat metron portit.
Voi sitä ilonhetkeä, kun kaksi samanikäistä turistia katsoi minuun matkalaukkuineen kuin en olisi oikeasti ollut samanlainen kuin he. Kuljin nopeasti, määrätietoisesti ja aitojen pariisilaisten työmatkalaisten joukossa, Pass Navigo taskussani. Sillä hetkellä minut täytti suunnaton ilo. Asun todellakin täällä.
Bisous, C