Eletään vuotta 1985. Elämä on 14-vuotiaalla tytöllä ihan kivaa. Huoneen seiniä koristaa suosikkibändin julisteet ja musiikkia tule kuunneltua paljon. Isämme oli ollut ensimmäisellä ulkomaan matkallaan. Tuliaiseksi sain pandakarhupehmolelun, joka on minulla vielä tänäkin päivänä.

Jouluaattona oltiin olohuoneessa joulusaunomisen ja ruokailun jälkeen. Pian alettaisiin jakaa lahjoja. Availin pakettejani. Yhdessä paketissa oli korvalappustereot. Avasin paketin, olin aivan tyrmistynyt, sillä ne olivat punaiset, samanlaiset kuin Simonilla on A View To A Kill videolla. Mikäli ette ole nähneet videota, se löytyy sieltä, mistä voi katsoa kaikenmoisia videoita.

Olin siis onneni kukkuloilla saatuani ne. Kun avasin paketin, etsin tietysti suomenkielistä käyttö-ohjetta. Sellaista ei ollut. Näin laskin yhteen isän Saksan matkan ja korvalappustereot. Sponttaani reaktio oli halata isää ja kiittää kovasti. Isän ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, sillä kovin useasti en isääni halannut.

Lahjojen jaon jälkeen menin omaan huoneeseeni. Ensimmäinen kasetti, jonka laitoin Walkmaneihin oli Duran Duranin Seven And The Ragged Tiger. Olin aiemmin jo ostanut kasetin, sehän ilmestyi jo vuonna 1983, mikäli muistissani ei ole väärää vuosilukua (Päivi edit: Ei ole, oikeaan osui :)).

Nuo korvalappustereot olivat aarre ja ne kulkivat joka paikkaan mukanani ja kuulokkeita meni kyllä monet hajalle. Paristoja kului ihan kiitettävästi. Nuo korvalappustereot oikeasti kulutin loppuun. Ne vain lakkasivat yhtenä päivänä toimimasta, mikä oli minulle kova paikka.

Jonain päivänä kerron teille matkasta ja toisista korvalappustereoista…

And the same in English…. (translation by Päivi)

It’s the year 1985. Life as a 14 years old girl is simple and nice walls covered by my fav band and time is spend a lot for just listening music. Our dad had just arrived from his first trip aboard. As a souvenir he gave me a panda plushie which I still have.

Soon came the Christmas Eve. We were all gathered in our living room after Christmas sauna and supper. It was time for sharing the Christmas presents. I started to open my own. One special present I got that year was walkman. I was shocked when first opening this present as the walkman were exactly the same as Simon had in A View To A Kill video. I am sure you have all seen the video and you know what I mean. If not, please check it out.

Practically speaking, I was head over heels after opening the present. As I could not find Finnish instructions from the package I was sure the walkman was related to my dad’s trip to Germany. My spontaneous react was to hug my dad and you should have seen his face. You know, I did not hug my father very often.

Anyhow, after sharing and opening all the presents I went to my room and put a first cassette ever to my brand new walkman. It was of course Duran Durab’s Seventh and The Ragged Tiger. I had bought it earlier as it was released already in 1983.

The walkman was my treasure and it travelled with me wherever I went. I was using up lot of batteries. I really used the walkman as soon as they were completelt done. One day it just stopped working and it was difficult to face.

One day I will tell you about one trip and another walkman…

Päiväuni teinivuosilta…

By Maiju

Oli loppukesä, silloin kun olin 17-vuotias. Olin karannut kotoa, olin kyllästynyt siskoihini, kouluun ja kaikkeen muuhunkin. Olin suunnannut matkani Kreikan saaristoon, koska mytologia ja tarinat kiehtoivat. Siellä sitten kiertelin ja katselin kiinnostavia kohteita liittyen historiaan.

Olin mennyt satamaan taas yhdellä saarella, olin hyvissä ajoin satamassa odottamassa seuraavalle saarelle pääsyä. Istuin kahvilassa ja join kahvia. Katselin satama-aluetta ja ihmisiä sielä. Silmiini osui jotain ja mietin, näenkö oikein. Olen utelias, mutta toivottoman ujo. Lähden kahvilasta ja kävelen lähemmäksi purjevenettä, se voisi olla ihan mikä tahansa purjevene. Eräs ihminen kiinnitti huomion ja oli mentävä katsomaan tarkemmin.

Kävelin lähemmäksi…jäin katsomaan ihmisiä, jotka puuhastelivat veneen luona. Voi ei…en ollut väärässä. Sielä oli se mies, joka kavereineen koristaa kotona huonettani. Simon Le Bon, salainen päiväunien kohde…Olivat selvästikin lähdössä pois saarelta.Ujoon ja pidättyväiseen tapaani seisoskelin sielä ja katselin ihmisiä. Olin vaipunut omiin ajatuksiin ilmeisesti ja unohtanut mitä katselin, en tosin miksi.

Pian kuulin rykäisyn ja minulta kysyttiin: ”Mitäs sinä täällä teet tuijottelemassa?”Apua…Simon kysyy minulta tuollaista. Pyydän anteeksi ja punasena sanon vaipuneeni ajatuksiini ja, että tarkoitus ei ole tuijotella. Seuraava toteamus oli, että et ole englantilainen, koska korostus on väärä etkä puhu eteläeurooppalaisittain, siis mistä olet? Kerroin olevani Suomesta ja karanneeni kotoa. Väri kasvoilla oli varmasti jo syvän punainen, halusin vain vajota maan alle. Seuraava kysymys oli minne matka? Vastasin, että seuraavalle saarelle. Seuraava repliikki sai melkein pyörtymään: ”Lähde mukaan”. Meinasin sanoa jotain, mutta en kerennyt, kun minua ohjattiin jo veneeseen.

Veneessä minulle osoitettiin paikka, jossa voin istua. Kävin kuuliaisesti istumaan. Jäin hetkeksi itsekseni ja paikaltani katselin venettä. Kaikki oli siistiä. Hetken päästä Simon tulee ja pyytää minua kertomaan itsestäni. Kerroin ikäni, perheestä ja harrastuksista. Yksi harrastukseni kiinnosti, partio. Siitä tuli lisäkysymyksiä ja kuinka ollakaan sain käsiini köyttä, kehoituksen tehdä solmuja ja näyttää ne. Tein työtä käskettyä. Seuraavaksi minut ohjattiin veneen keittiöön ja sain käskyn keittää kahvia ja teetä. Keitin sitten molempia. Valmistin samalla voileipiä, kun löysin tarvikkeet.

Näin oli ”työhaastattelu” ohi. Sinä aikana kun keitin teetä ja kahvia, oli vene irroitettu laiturista. Näin ollen olin siis veneessä ja idolini kanssa. Tosin sielä oli muitakin, joita en niinkään tuntenut. Tiesin, ettei pelättävää ole ja kaikki menee hyvin, kunhan olen järkevä. No, en päässyt seuraavalle saarelle. Päädyttiin lopulta Ateenaan ja sain kehoituksen mennä lentokentälle ja matkustaa kotiin.

Lentäessä kotiin tajusin, ettei kukaan koskaan saa tietää, että olen ollut Simonin kanssa purjeveneessä. En ottanut yhtäään kuvaa enkä ”matkamuistoa” Useasti kuitenkin käy niin, että ne muistot on parempia. Etenkin se, että sain ottaa osaa myös kannella tapahtuviin purjehdukseen liittyviin töihin.

Tämä on siis osastoa päiväuni…eli tässä ei ole totta kuin murunen…

Tänään tämän päiväunen kohde täyttää 62 vuotta!

Hyvää Syntymäpäivää Simon John Charles Le Bon!

And the same in English by Päivi:

A teenage dream from 80s by Maiju

It was a late summer and I was seventeen. Runaway from home, fed up with my sisters, school and everything else I had travelled to Greece islands. Greece was an easy choice for a girl deeply interested in Greek mythology and myths. I checked out fascinating history related places and looked around.

One day I was again well in time as always at the harbour waiting for my ferry to get over the sea to the next island. I sat in the cafe drinking good coffee. While I was watching people passing me by I saw something unexpected and I was like oh my god! Did I see what I think I just saw?

I am keen but desperately shy. I left the cafe walking closer to the sailboat which would be whatever boat. I had to find out what did I saw. I watched people fuss around the boat, and soon it came clear that I was not wrong. I saw that man again, the same man who with his friends covers my walls in my dear room in Finland. Simon Le Bon, the secret object and subject of my day dreams.

Apparently, Simon and his crew was leaving. In my shy and reserved manner I stood there watching people. I was sank into my thoughts and forgot what I was watching at but I had not forget why. Soon I heard coughing behind me and I was asked what I am doing here staring at. I was like arrgh it is Simon behind me asking things like that! I said I am sorry and turning red I muttered something about sinking to my own thoughts and that I was not supposed to stare like that.

Next thing he said was that I am not an English girl.  The accent is odd. It is not South European also. Then he continued asking ”where are you from then?” Then I explained that I am from Finland and escaped from home. I must have had a deep red colour in my face for all the shame I felt at that moment. But he just continued asking where I am heading at. ”To the next island”, I just replied shortly. I nearly passed out when I heard him saying ”please follow us, join to the team!” I was about to say something but I did not have the time since I already found myself sailing in the boat.

In the boat I was told where to sit. As a dutiful person, I followed the rules strictly. While I was left alone at my place for a while I took my time watching around. Everything around me looked so nice and clean. Soon Simon asks me to tell more about myself. I told about my family, my age and my hobbies. One of my hobbies aroused the biggest interest. It was scouting. Soon they asked me more about it and I was given a rope and was asked to show how to make knots and I obeyed of course. Next, I helped in the kitchen making coffee and tea and sandwiches.

The job interview was over. While I was making coffee and tea, the boat had left the harbour. Here I was on the boat together with my idol. There were other guys too, unfamiliar to me. I knew there is nothing to be affraid of and that everything will be fine as long as I stay sensible. In the end, we did not arrive at the next island. We arrived at Athena. And they asked me to travel to the airport and take the plane to home.

While sitting in the plane, I realised that no one can ever hear that I have shared a sailboat together with Simon. I did not take any pictures as the memories tend to be better as usual. The best thing was that I was able to take part in the activities happening on the deck.

Kindly notice that this is only a day dream. This is not true, well, maybe a little!

Today the object of this day dream I just shared with you turns 62 years!

Happy Birthday Simon John Charles Le Bon!