Tällä viikolla x 5

Olen tirauttanut kyyneleen jos toisenkin ihan vain siitä valtavasta onnesta jota koen kun saan olla tuon pienen tytön äiti. Vanhemmuus on kyllä yllättänyt niin etten koskaan olisi uskonut. Silloin raskaana kun olin huolissani siitä jos en osaakaan rakastaa omaa lastani. Ja kun se rakkaus nähtävästi vain kasvaa päivä päivältä, mietin minkä verran kyyneleitä kaikki tulevat vuodet tuovatkaan – hyvässä ja pahassa.

Olen viettänyt aikaa lattiatasolla enemmän kuin missään muualla ja toiminut muun muassa esteenä joka on ylitetty ähisten ja heti perään uudestaan. Ja uudestaan. Nyt kun Gigi pääsee eteenpäin ihan vähän liian kovaa, ainakin näin äidin mielestä, on helpompi viihdyttää ja tarkkailla pientä samalta tasolta. Ällistyttävää että mitkään omat lelut ei kiinnosta enää pätkän vertaa, vaan kaikki kielletty houkuttelee.

Olen tehnyt siinä lattialla ollessani ja naperoa vahtiessani samalla syvien vatsalihasten treenejä vaihtelevan aktiivisesti. Saatan olla tiettyjen juttujen suhteen todella malttamaton ja tämä ryhti+pömppis -kuntoon projekti on yksi niistä. Ja silti samaan aikaan takaraivossa kytee epäilys että jos näistä treeneistä ei olekaan mitään hyötyä enkä pääse pömppiksestä koskaan eroon.

Olen varannut ajan kierukan laittoon. Mietityttää kyllä edelleen että mahtaako se hormonikierukka ollakaan hyvä. Osa kun puhuu vain kuparikierukan nimeen ja toisaalta lääkäri varoitteli sen lisäävän vain runsaasti vuotoja. Mutta sitten se ylimääräisen hormonin saaminen ei myöskään houkuttele, koska kerran lopetetun hormonaalisen ehkäisyn aiheuttama hiustenlähtö kammottaa edelleen. Nyt kun tässä vasta toivutaan siitä raskauden jälkeisestä hiustenlähdöstä. Olisipa tähänkin jokin selkeästi paras ja kaikille edullisin vaihtoehto.

Olen nukkunut pitkästä aikaa melko hyvin. Siirrettiin napero vihdoin sinne omaan huoneeseen viikonloppuna ja sillä tuntuu jo olevan positiivinen vaikutus kaikkien uniin. Edelleen öisin kyllä heräillään, mutta tähän mennessä rauhoitteluun ei ole vaadittu kuin tutin laitto.