Rakenneultra

Se kauan odotettu ja sitäkin enemmän pelätty rakenneultra koitti lokakuun loppupuolella. Muistan vielä niin elävästi kuinka Giaa odottaessa odotin rakenneultraa ennen kaikkea sen vuoksi, että saisin tietää kumpi sieltä on tulossa. Tällä kertaa en miettinyt muuta, kuin että onkohan kaikki hyvin. Jännä, miten ajatukset ja pelot ovat muuttuneet lapsen saannin myötä. Kaiken, siis oikeasti melkein kaiken elää jollain tapaa sen oman lapsen kautta ja monet tunteet tuntuu voimistuneen äidiksi tulon myötä. Ja siis, erityisesti nyt tässä toisessa raskaudessa niitä tunteita käy läpi moninkertaisina.

No mutta siihen ultraan. Se oli tiistai päivä, Gia oli sairastunut ja mummin hoivissa kun me vanhemmat jouduttiin molemmat päiväksi töihin. Treffattiin miehen kanssa Stockan kellon alla, heh. Siitä suunnattiin kohti Bulevardin klinikkaa ja sanoin Ekbergin kohdalla, että jos kaikki vain on hyvin, mennään sinne kahville ja leivoksille jälkikäteen. Ultrakäynnit Bulevardilla on mun mielestä olleet tosi toimivia ja aina sisään on päässyt jopa muutamaa minuuttia ennen omaa aikaa, niin nyt tälläkin kertaa.

Meidät otti vastaan lämmin, ystävällinen ja rauhallinen kätilö. Mietin, että olisipa siellä synnytyksessäkin juuri tuollainen tyyppi. Kätilö kyseli vointia ja totesi otettuaan tiedot ylös, että eiköhän katsota. Tunsin kylmän geelin vatsalla, ja pian ruutuun ilmestyi tutunnäköinen kuva. Kätilö naureskeli vauvan potkivan vasten ultralaitetta, mutta en osannut itse puhua mitään. Jännitti niin paljon. Kerro nyt vain, että onko kaikki kuten pitää, ajattelin. Mies totesi siinä vaiheessa, että emme halua tietää sukupuolta ja kätilö sanoi kertovansa kun lähestyisi kriittisiä paikkoja. Näin jälkikäteen ajateltuna tuntui, kuin olisin pidätellyt henkeä koko ultrauksen ajan, aina siihen saakka kunnes kätilö sanoi kaiken näyttävän juuri siltä kuin pitikin, toivottaen hyvää loppuraskautta.

Hymy oli herkässä, kun astuttiin Ekbergiin ja tilattiin kahvit ja leivokset. Ultrakuvat leväytettiin kahvilan pöydälle, lähetettiin viestit lähimmille ja kerrottiin kaiken olleen hyvin. Kahvilan työntekijä toi tilauksen ja ihasteli kuvia ”tutun näköisiä kuvia, onneksi olkoon” hän hymyili.

 

Kommentit (4)
  1. Ihanaa loppuraskautta! Tuntuuko tää raskaus jotenkin erilaiselta nyt kun et tiedä sukupuolta? Mäkään en selvittänyt sukupuolta, kun olin raskaana ja mun mielestä se oli kivempaa niin 🙂 Olin aika varma, että lapsi on tyttö, mutta melkein kaikki muut epäili poikaa. Aloin sitten itsekin jossain vaiheessa totutella ajatukseen pojasta, vaikka edelleen oli sellainen tunne, että tyttö se on. Lopulta, kun vauva syntyi koko sukupuolikysymys unohtui ihan kokonaan. Kätilö sitten hetken päästä sanoi,että tyttö tuli 🙂 Onko sulla mitään fiiliksiä kumpi on tulossa?

    1. Kiitos!<3 ja siis joo, tuntuu! 😀 jotenkin kun on toinen raskaus kyseessä niin moni asia on tuttua ja odotettua, ehkä just sen takia on ihanaa kun ei tiedä sukupuolta. Ja se tuntui tällä kertaa niin toissijaiselta asialta, että nyt tuntuis jopa hassulta tietää onko täällä vatsassa tyttö vai poika 😀 On ihana kokea toinen raskaus juuri näin<3 mulla on kyllä aika vahva poikafiilis, jännää! Kivaa viikkoa sinne!<3

  2. Apua kun herkistyin heti näin maanantaiaamuna!! Tuli fläshärinä mieleen oma rakenneultra, joka oli myös viime vuoden lokakuun lopussa. Ihania aikoja, toivottavasti voit hyvin ja pystyt nauttimaan loppuraskaudesta. <3

    1. Hihi<3 Rakenneultra on kyllä jotenkin niin ihana ja jännittävä etappi monessakin mielessä. Kiitos ihana Saranda, mä kyllä nautin tästä niin paljon viis oireista ja kivuista! 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *