Ihan tavallisia kuulumisia

Kävin hetki sitten sulkemassa lapsen huoneen oven ja pysähdyin siihen hetkeksi, käsi ovenkahvalle ja sisällä ailahti kiitollisuus siitä, mitä siellä oven takana on. Huoneesta kuului sänkyynlaiton jälkeen pitkän aikaa iloista kikattelua – kissan vakiopaikka nukkua on nykyään lapsen rattaissa (kissaa varten niissä on peitto, koska pirun karvat..), mitkä on parkkeerattu pinniksen viereen ja Gian mielestä se on äärimmäisen hauskaa. Hän seisoo pitkän aikaa laitoja vasten, osoittelee ja yrittää osua kissaan kikatellen. Kunnes viimein unipupu ja uni vie voiton. 

Viime aikoina meillä on menty nukkumaan niin hyvin, että täytyy ihan koputtaa puuta. On ihanaa, että lapsen voi iltamaidon jälkeen nostaa sänkyyn ja hän itse juttelee itsensä (ja unilelujensa kanssa 😀) uneen ilman että huoneessa pitäisi itse odottaa unentuloa. Unille menon lisäksi myös yöt on olleet muutamaa poikkeusta lukuunottamatta aika hyviä. Viime yönä nukuin itse putkeen seitsemän tuntia, mikä taitaa olla sitten Gian syntymän jälkeen ennätys. Tai melkein putkeen, sillä heräsin yöllä (kuten herään nykyään joka yö!) siihen että puristin nyrkissäni korvatulppia, mitkä olin laittanut korviin mennessäni nukkumaan. Ja ilman mitään muistikuvia siitä että olisin ottanut niitä pois..

Nizzan matkan jälkeen ollaan palattu normaaliin arkeen ja rytmiin muskareineen päivineen. Viime viikolla tuli käytyä siis siellä, perhekerhossa ja Hoplopissa. Tiistaina oli myös pikku neidin ensimmäinen hammastarkastus ja täytyy myöntää että hammaslääkärin sormien lähestyessä tytön suuta ja sanoessa että katsotaanpa kuinka puhtaat hampaat on, nieleskelin hetken. Hampaiden pesu kun ei ole onnistunut kiitetättävästi läheskään joka kerta. Mutta saatiin lopulta huimat kehut niiden puhtaudesta. Vähän ihmetytti, kun hammaslääkäri kysyi olemmeko antaneet karkkia, limua tai mehua jo lapselle. Jotenkin ajatus siitä, että tuo pienen pieni taapero joisi Pepsi Maxia tuntuu aika huvittavalta. En aio olla mikään natsi sokerin suhteen, mutta silti, limua 😀 

Gia on ottanut päivä päivältä enemmän askeleita, mutta valitsee silti konttaamisen kävelyn sijaan. Taitaa olla pääasia se, että pääsee määränpäähän mahdollisimman nopeasti. Teippivaihe on hellittänyt ja omatoiminen leikkiminen on lisääntynyt. On ihan parasta osallistua pienen ihmisen puuhiin ja oikeasti jo jossain määrin leikkiä yhdessä. Musiikki saa tyypin aina laulamaan ja tanssimaan (siis onko mitään söpömpää kuin tanssiva taapero!) eikä innostus soittoleluja kohtaan ota laantuakseen – ksylofonia hakataan aamusta asti. Napero ilmiselvästi myös rakastaa halailua, sillä niitä jaellaan niin meille vanhemmille kuin muillekin läheisille aikuisille tiuhaan. Pienet kädet rutistamassa kaulan ympärillä on liikuttavan ihanaa.

Nyt vatsa on täynnä hetki sitten ahmittua pastaa ja lasillinen täydellistä italialaista punaviiniä odottaa vielä tuhoamistaan. Sauna on näillä näpyillä valmis ja pakastimessa makoilee Kolmen Kaverin paahdettu pähkinä ja kinuski. Huomenna on kaiken lisäksi mun vuoro nukkua aamulla niin pitkään kuin jaksan. Aijai.