Hiton hampaat

 

Tänään heräsin viiden jälkeen riipivään huutoon ja nostin itkevän kekäleen pinnasängystä syliin. Huomasin heti, että lapsella oli kuumetta. Viime viikkojen aikana sormet on eksyneet suuhun usein ja kuolaa on erittynyt valtavasti ja jokaisen päällä olleen paidan etumus on ollut litimärkä. Ruokahalu on ollut muutamina päiviä lähes olematon. Itku on saattanut puhjeta kesken ruokailun ja Gia on kieltäytynyt monista lempiruoista. Eikä ihme, että se hampaiden pesu on aiheuttanut hampaiden kiristelyä..

On ollut siis varsin ilmeistä että hampaita sieltä on taas tulossa. Kuinkakohan kauan nekin vielä tekee tuloaan? Eilen illalla Gia oli jälleen itkuinen ja aamulla pieni heräsi sitten kuumeisena. Yli 38 asteeseen se ei ole noussut ja sanotaankin, että mikäli sitä olisi yli 38,5 astetta ei syynä ole enää hampaat vaan jokin sairaus. Särkylääkettä ollaan annettu ja muutamia itkuja on tirauteltu pitkin päivää. Ilta on selkeästi se pahin ja vaikka olenkin vähentänyt imetyskertoja nyt yhteen kertaan päivässä ja iltaimetyksistä on luovuttu aikoja sitten, tänään ei pientä lohduttanut mikään muu. Pieni itkusta tärisevä vartalo tyyntyi välittömästi ja pitkästä aikaa lapsi nukahti syliin. 

Muistelin tänään niitä vauvakuukausia, kun Gia itki hervottomasti eikä osattu läheskään aina keksiä syytä sille. Harvemmin, itseasiassa. Silloin oli valtavan avuton olo. Koen tämän puolitoista vuotiaan kanssa elon helpommaksi, kun tiedän lähes aina syyn sille miksi hän itkee. Ja jos en, voi hänen kanssaan jo kommunikoida niin hyvin, että enemmin tai myöhemmin keksitään aina ratkaisu. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että kipeän lapsen vuoksi tekisi mitä tahansa, ottaisi ne kivut ja valvoisi yöt toisensa jälkeen. On samantekevää minkä ikäinen lapsi on, yhtä raastavalta tuntuu kun omalla pienellä on paha olla.