Aika ennen lasta

 

Istutaan olohuoneessa aamupiirrettyjen pauhatessa taustalla. Lapsi peuhaa sohvalla tyynyjen seassa ja me hörpitään kahvia. Joko me ollaan päätetty mitä tehdään tänään, kysyn mieheltä. Ei, kuuluu vastaus. Gia on menossa päiväunien jälkeen ukille hoitoon ja meillä on useita tunteja sitä kuuluisaa lapsivapaata aikaa. Ollaan mietitty päämme puhki mitä tehtäisiin. Ei mene yhtään kiinnostavaa elokuvaa, ilma on vähän kurja ulkoilulle ja niin edelleen. Naurattaa vähän, kun nyt kerrankin voisi tehdä niitä juttuja joita teki ennen lasta, mutta ei keksitä mitä se olisi.

Kysyn mieheltä, että kannattaako lasta edes viedä hoitoon, kun meillä ei ole mitään kummempaa puuhaa sille ajalle. Että onko se ihan turhaa. Saan tyhjentävän vastauksen. Ei me viedä Giaa hoitoon ukille sen vuoksi että meillä on jotain omaa menoa, vaan siksi että lapsi ja hänen ukki saa viettää aikaa yhdessä. Me viedään Gia sinne hänen itsensä vuoksi, ei meidän. 

 

 

 

 

Päädytään viettämään päivää Helsinkiin. Syödään myöhäinen aamiainen Punavuoressa, haahuillaan kaduilla sateisesta ilmasta huolimatta ja jutellaan. Mietin aamuista keskustelua Gian hoitoon viemisestä ja sitä, millaista olikaan ennen lasta. Kysyn mieheltä mitä hän kaipaa ajalta ennen Giaa. Ei ole mitään mitä mä kaipaan ajalta ennen Giaa, saan vastauksen. No jos jotain nyt kuitenkin täytyy sanoa, yritän ja mietitään yhdessä. 

Matkustamisen vapaus. Kun ei tarvitse miettiä saako kohteesta turvallisen istuimen autoon, tarvitseeko syödä malarialääkkeitä ja löytyykö kohteesta hyviä vaippoja tai lastenruokaa. Entäpä huonepalvelu, kun lapsi menee kuitenkin ajoissa nukkumaan eikä illalla voi mennä ulos syömään. Ja sitten luonnollisesti se, että lentokoneessa voi vain istua ilman huolta tyytymättömästä ja energisestä taaperosta. 

Rytmitetty arki ja spontaanius. Taaperon kanssa arki on suhteellisen rytmitettyä. Lounas syödään yhdeltätoista, päiväunia nukutaan pari tuntia ja yöunille mennään tiettyyn aikaan. Rytmit rajoittaa väkisinkin eikä voi toimia enää spontaanisti kuten aiemmin. Että hei, mennäänkö illalla leffaan ei enää onnistukaan. 

Mutta vaikka arki on rytmitettyä, matkustelu haastellisempaa kuin ennen eikä nykyisin voi lähteä elokuviin silloin kuin mieli tekee, on tilalle tullut jotain sellaista ettei millään muulla ole väliä. Arki on sata kertaa siistimpää kuin ennen niistä huonoista öistä, puhkeavista hampaista ja aikaisista aamuista huolimatta. Ei me olla jouduttu luopumaan mistään, saatu pelkästään.