Elämää pienessä ranskalaisessa kylässä

Pienen kylän kaduilla on päivästä toiseen lähes autiota. On kuin täällä ei asuisi ketään meidän lisäksi, vaikka tosiasiassa kylässä asuu tällä hetkellä 85 ihmistä. Tänään on meidän viides päivä Greffeilissä ja ollaan nähty kylän asukkaista kolme. Niistä jokainen on kutsumatta ja koputtamatta astunut asuntoon sisään ja huikannut bonjourit, jäänyt kahville rupattelemaan hetkeksi. Autoja on tullut vastaan päivittäisillä lenkeillä yhteensä alle kymmenen. Kun ollaan haluttu ottaa päiväunet, on oveen teipattu lappu jossa tämä on kerrottu, sen sijaan että ovi olisi lukittu – niitä ei täällä lukita. Jokaisena aamuna keskiviikkoa lukuunottamatta tulee leipuri talon eteen myymään tuoreita voisarvia, leipiä ja kakkuja. Salaatit, kasvikset, juustot ja lihat ostetaan kaikki toreilta, tuoreena. Päivittäin juodaan aperitiivina orgaanista punaviiniä samalla kun laitetaan ruokaa, ah. 

Ilmasto on talviaikaan harmaan sateinen ja lunta tulee muutaman kerran koko talven aikana. Nyt on kuulemma poikkeuksellinen talvi, kun lunta on tullut enemmän kuin kolme kertaa ja vettä satanut useampana päivänä putkeen. Kesäisin Greffeil on kuiva ja kuuma, kuulemma hyvin espanjalaistyyppinen höystettynä lukuisilla kärpäsillä. Kylässä suositaan paljon luomua niin ruoassa kuin viinissäkin sekä homeopaattisia hoitoja, vireillä on myös idea koko kylän yhteisestä autosta. Valtaosan asukkaista työllistää viinitilat, niitäkin alueella riittää.  

Meidän loma on tähän saakka ollut niin erilainen kuin yksikään loma aiemmin. Ollaan kaikki jollain erikoisella tavalla yhtä pysähtyneinä kuin täällä vallitseva tunnelma, mihinkään ei ole missään vaiheessa kiire. Keskustellaan elämästä, tulkataan vuorotellen suomea ja ranskaa, juodaan taivaallista viiniä ja viihdytetään kilpaa Gigiä. Huomenna lähdetään päiväksi Carcassonneen ja tiistaina viimeiseksi yöksi ennen kotiinlähtöä Toulousiin. Miten voi olla, että vaikka aika tuntuu pysähtyneen täällä, ollaan me lähdössä jo muutaman päivän päästä takaisin kotiin?