Elämäni toinen äitienpäivä

Herään kesken unen  hiljaiseen toivotukseen, hyvää äitienpäivää. Raotan unimaskia ja kohtaan lapseni hymyilevät kasvot. Hän tarraa unimaskiin, tokaisee äiti ja repäisee maskin pois. Mennään, äiti, sanoo lapsi. Ruokapöydälle on katettu aamiainen. Paistettuja munia, turkkilaista jugurttia, granolaa sekä marjoja, ruisleipää maapähkinävoilla ja kahvia kauramaidolla. Jaan aamiaisen taaperon kanssa, kuinkas muutenkaan. Pöydällä odottaa lapsen kuvalla varustettu äitienpäiväkortti – siinä hän hymyilee isin lippis väärin päin päässä. Rakas, reipas ja puhtia täynnä oleva tyttöni sinkoilee huoneesta toiseen, ottaa kädestä kiinni ja pukee jo pipoa päähän kun kerron että lähdemme isomummun luokse. Päivästä on tulossa ihana.

On ehkä kliseistä, mutta siitä huolimatta sanon että elämässäni hienointa, arvokkainta ja merkityksellisintä on olla äiti. Mikään, siis mikään, ei voi olla enempää ja suurempaa kuin tämä. Rakkaus omaa lasta kohtaan on viiltävää, ajoittain jopa kipeää, mutta kauneinta ja hienointa mitä olen koskaan tuntenut. Kun Gia väläyttää kasvoilleen hymyn, hihkaisee äiti ja ojentuu muiskauttamaan pusun rutistaen pienet kätensä sen jälkeen kaulani ympärille tuntuu että pakahdun ja toisaalta taas, että kutistun pienen pieneksi sen valtavan onnen tunteen lyödessä läpi. Kiitos Gia, että valitsit minut äidiksesi.

Kaunista äitienpäivää <3