Hepuleita ja kiukuttelua

 

Viimeiset viikot meidän taloudessa on kiukuteltu, komennettu ja hepuloitu enemmän kuin vielä koskaan tähän mennessä. Meillä väännetään nykyään aika raivokkaasti joka kerta kun tahtoa ei saada läpi – eli aika monta kertaa päivässä 😀 Se on kuitenkin, ainakin vielä, pääasiassa vain suloista ja lapsen huomion saa käännettyä suhteellisen helposti toisaalle. Ja kaiken lisäksi nykyään hampaiden pesu on tapahtuma jota stressaan jo kaksi tuntia ennen. Se ei ole vielä ikinä ollut niin haastavaa kuin nyt – sanokaa pliis että se helpottaa vielä joku päivä!

 

Muun muassa tällaisia juttuja meillä tapahtuu joka päivä..

Gia tonkii kaksi pipoa laatikosta ja ojentaa niistä toisen minulle sanoen ”anna!” tomeraan sävyyn. Otan pipon käteeni ja kiitän, Gia osoittaa päätäni ja huutaa kovempaa ”anna!”. Kun en vieläkään laita pipoa päähän, toistuu huuto kunnes pipo löytää päähäni..

Gia hakee eteisestä kaksi kenkääni ja yrittää aikansa sohia jalkaansa kenkään, siinä kuitenkaan onnistumatta. Hermot menee muutamassa minuutissa ja huuto alkaa, kun napero ei saa lukuisista yityksistä huolimatta kenkiä jalkaan. Laitan lapselle kengät jalkaan jotta huuto voi alkaa taas hetken päästä kun hän haluaa ne pois.

Tehdään palapeliä Gian kanssa ja yritän houkutella häntä laittamaan palaa siihen kuuluvalle paikalle. Hän laittaa palan käteeni ja tökkii suurieleisesti kohtaa mihin pala kuuluu laittaa komentaen kovaan ääneen niin kauan, kunnes pala laitetaan hänen puolestaan siihen. 

Iltapala on syöty ja on aika siirtyä iltapesuille. Gia on hyväntuulinen ja kikattelee vielä kylpyhuoneessa peilikuvalleen, kunnes yritän laittaa hammasharjan suuhun. Alkaa armoton huuto, kiemurtelu ja loppuviimein itku. Mikä kuitenkin loppuu sillä samalla sekunnilla kun harjaamisen lopettaa. Sitten taas kikatellaan ja pelleillään..

Ollaan vietetty aamupäivää kotona ja sanon että nyt on aika lähteä ulos. Gia hakee pipon, laittaa sen päähänsä ja menee ovelle sanoen ”mennään!”. Kerron, että ensin täytyy pukea päälle ja otan Gian syliin, vain huomatakseni hänen muuttuneen keitetyksi spagetiksi. Jälleen huutoa ja itkua, kunnes vaatteet on päällä ja sitten ovella seisookin taas iloinen pieni tyttö.

 

Siitä huolimatta että meillä asuu pieni kiukutteleva kersantti kotona, on hänen kanssaan ihan älyttömän hauskaa! Nauretaan ja hassutellaan joka päivä yhdessä – Gialla on aivan mahtava huumorintaju ja hän yllättää mut sillä joka kerta. Että miten vasta puolitoista vuotias voi ollakaan noin hauska, fiksu ja ymmärtäväinen, maailman paras tyttö.<3