Hetkiä ja pelkoa

Painan huuleni Gian lämpimään niskakuoppaan. Se tuoksuu tutulta. Istumme olohuoneen lattialla keskellä lelujen merta ja hän on peruuttanut syliini. Luen kirjaa, mikä kertoo maatilan eläimistä ja jokaisella sivulla seikkailee pieni sammakko. Gia osoittaa jokaisen sivun kohdalla sammakkoa ja toteaa ”ka-ka-kko”. Hän nostaa katseensa minuun ja pienillä kasvoilla loistaa ylpeys siitä, kuinka hän löysi sammakon jokaiselta sivulta. 

*

Iltapala on syöty, hampaat pesty ja Gia istuu isin, joka pukee hänelle yöpukua, sylissä sohvalla. Kumarrun heidän eteen ja toivotan Gialle hyvää yötä. Sanon, kuten olen sanonut joka ikinen ilta tähän mennessä, että äiti rakastaa häntä koko maailman eniten. Hän katsoo minuun, tarttuu pienillä käsillään kasvoistani kiinni ja kumartuu antamaan poskelleni pusun. Tuossa hetkessä tuntuu, että kaikki se rakkaus häntä kohtaan läikehtii yli.

*

Kuume on paahtanut lapsen hohkaavan lämpimäksi. Kurkkuun tekee kipeää kun yskänpuuska ottaa vallan ja Gia puhkeaa itkuun. Kyyneleet valuvat pitkin kasvoja ja kädet ojentuvat pyytämään syliin. Pieni vartalo painuu omaani vasten ja hän nojaa päänsä vasten rintakehääni. Itku katkeilee raskaaksi hengityksesi ja lopulta sammuu kokonaan.

*

Istumme ruokapöydässä ja Gia syö lounasta. Televisiosta kantautuu musiikkia ja hän alkaa hyräillä mukana heiluen tuolissaan musiikin tahdissa. Hän katsoo meitä molempia vuoronperään hymyillen. Kuin sanoen, että katsokaapas miten hienosti teen!

*

Näen ikkunasta, että Gia on herännyt päiväuniltaan ja haen ulkona nukkuneen lapsen sisälle. Katse on vielä pöllämystynyt ja uninen, kun riisun ulkovaatteet pois. Annan maitoa ja hän rauhoittuu vielä hetkeksi syliini. Unesta ja maidosta tankattu energia villitsee lapsen möyhimään pitkin sohvaa, piiloutumaan viltin alle ja kikattamaan. Pyydän, saanko halauksen ja hän takertuu kaulaani rutistaen koko voimillaan. 

 

 

 

Olen vienyt silmiä hierovan lapsen nukkumaan ja istun sohvalla osaamatta tehdä mitään. Välillä on näitä hetkiä, kun koko kroppaa vavisuttaa ne valtavat tunteet omaa lastaan kohtaan ja lamaannuttaa kokonaan. Mietin minun omaa, vielä niin pientä tyttöä tuhisemassa unta omassa sängyssään, turvassa kaikelta. Ja sitten mietin että en halua ikinä ajan kuluvan. Kaiken kattava pelko siitä, että kaikki valuu liian nopeasti ohi. Osaanhan nauttia jokaisesta hetkestä tarpeeksi? Osaanhan olla joka päivä tarpeeksi hyvä äiti? Ja muistanhan kaikki nuo pienet, kauniit hetket koko lopun ikäni? En koskaan halua unohtaa.