Iskä ja tytär

Sanotaan että kun saa oman lapsen, alkaa miettimään uudella tavalla suhteitaan omiin vanhempiinsa. Vanhempiaan ja tiettyjä käyttäytymismalleja ehkä ymmärtää paremmin, tai toisaalta on täysin ymmärtämättä. Ajattelee, että minä en sitten ainakaan tee oman lapsen kohdalla niin kuin minun kohdalla tehtiin. Tai ehkä halutaan nimenomaan toistaa samoja kasvatusmenetelmiä, traditioita tai ajatusmalleja kuin omat vanhemmat.

Niin tai näin, yksi asia ainakin minulle on ollut aivan erityinen alusta saakka. Nimittäin isän ja lapsen välinen suhde. Koska oma isäsuhteeni on käytännössä olematon, en edes tiedä mitä voi isän ja tyttären välinen suhde parhaimmillaan olla. Pienenä, nuorena ja vielä vanhempanakin olen seurannut sivusta isien ja tyttärien yhteiseloa. Iskä on vienyt harrastuksiin, tullut hakemaan vaikka keskellä yötä jos on tarvinnut, paistanut lettuja, auttanut läksyissä ja kaikessa muussakin, mitä nyt on satuttu tarvitsemaan.

Toisaalta en osaa tästä olla pahoillani, enhän kuitenkaan tiedä mitä olen menettänyt, voin vain arvailla ja olettaa. Sen sijaan olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että saan seurata vierestä oman tyttöni ja hänen isänsä suhdetta. On niin arvokasta että pienen ihmisen elämässä on isä, jonka kanssa hänellä tulee olemaan täysin omat yhteiset jutut, joihin minun on turha edes yrittää puuttua. Enkä edes haluaisi.