Kun sanoin toiveen ääneen

877585C7-969B-48B0-8814-4F902633B6B8.jpeg

Mä olen aina ollut aika taikauskoinen. Lukenut horoskooppeja, koputtanut puuta, käynyt ennustajilla ja laittanut juhannuksena kukkia tyynyn alle. Ja tiennyt, että aikakausilehtien horoskoopit, kynnyksen yli kävelyn tuoma epäonni ja muut vastaavat on ihan varmasti pelkkää höpöhöpöä. Olen kuitenkin löytänyt paljon yhtäläisyyksiä horoskooppien luonnehdinnoista mitä tulee luonteenpiirteisiin ja ennustajilla käynnit on olleet mielenkiintoisia ja monella tapaa tosi hedelmällisiä.

Uskon myös ajatuksen voimaan, hyvässä ja pahassa. Siihen, että voi itse vaikuttaa omilla ajatuksillaan ja toimillaan moneen, mutta myös siihen että on asioita joihin ei voi vaikuttaa edes tuhansin positiivisin ajatuksin. 

Uskon, että haaveista kannattaa puhua ääneen, vaikka onkin jännää kuinka vaikeaa se saattaa olla. Aivan kuin mahdollisuus toiveen toteutumisesta puhkeaisi kun sen pukee sanoiksi. Jos toivoo uutta työtä, ei voi sanoa sitä ääneen ennen kuin on saanut sen. Jos toivoo lasta, ei voi sanoa sitä ääneen ennen kuin on toisella kolmanneksella. Jos toivoo rakkautta, ei voi sanoa sitä ääneen koska haluaa antaa vaikutelman että viihtyy sinkkuna. 

Hyvässä lykyssä toiveen ääneen sanominen voi kuitenkin johtaa sen toteutumiseen. Ääneen sanottuna asiat konkretisoituu, eikä toive enää leijaile vain omissa ajatuksissa. Sen saa jakaa jonkun kanssa ja saada sitä kautta tukea – konkreettista tai henkistä.

Minähän sain itse toissa viikolla hyvinkin konkreettista apua kun päädyin sanomaan toiveeni ääneen. Tällä kertaa kyseessä ei kuitenkaan ollut raskaus tai uusi työpaikka, mutta toiveet ne on pienetkin toiveet. 

Istuttiin äitini luona olohuoneessa, kun Gia tonki mumminsa korulipasta. Lapsen tutkiessa vanhoja sormuksia ja riipuksia, tuli mieleeni eräät korvakorut jollaisia olin mielessäni itselleni mallaillut jo pidemmän aikaa, mistään sellaisia löytämättä. Antiikin kultaisia renkaita juuri sopivassa koossa arkikäyttöön. Sanoin äidilleni, että olisipa sellaiset kultaiset pienemmät renkaan ihanat, mutta en ole löytänyt niitä oikeita mistään. Äitini ihmetteli, että luulisi sellaisten löytyvän kaupasta kuin kaupasta ja jatkoimme jostain muusta aiheesta keskustelua. Vain muutaman minuutin päästä äitini otti korulippaasta juuri sellaisen kultaisen renkaan josta olin hetki sitten maininnut, kysyen tarkoitinko tällaisia. Hänellä ei ollut aavistustakaan että omisti sellaiset, mutta niin vain lippaasta löytyi ne mielessäni ja sittemmin ääneen toivomani korvakorut.

Sitä vain, että toiveet kannattaa sanoa ääneen. 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *