Kun vauva kohtasi nurmikon

 

UNADJUSTEDRAW_thumb_2d73.jpg

Eilen kävi niin, että vauvan varpaat koskivat ensimmäistä kertaa kevään uutta, vihreää ja vielä hieman kosteaa nurmea. Olimme Gian isomummin luona ja suojaisa, mutta auringon lämmittämä piha houkutteli ja siirryimme sinne heti lounaan jälkeen. Gigi tutustui ensin lasitetun terassin tarjontaan – nousi seisomaan jokaista tuolia vasten, keinui isomummin kainalossa terassikeinussa (vai mikä se on, sellainen keinuva sohva?) ja nypläsi ikuisuuden pienillä etusormillaan terassimattoa.

Sitten vihdoin otettiin suunta kohti terassin ovea ja kirkkaan vihreänä loistavaa nurmikon peittämää pihaa. Kaikkien yllätyksesi napero pärähti valtavaan itkuun sormien osuessa nurmeen. Itku oli samankaltaista kuin pahin vierastusitku. Ihmettelin pienen hetken, että oliko kyseessä kuitenkin vähän erikoisemman puoleinen nauru, mutta ei. Itkua se oli ja riipivää sellaista. Nappasin pienen syliin ja hän rauhoittui heti. Istuin itse nurmikolla, sillä se oli lämmin ja vain niin vähän kostea, ettei kastellut vaatteita. Yritin näyttää Gialle ruohoa, jotta kiinnostuisi koskettamaan sitä sylistäni. Taas alkoi itku. Siirryimme takaisin lasitetulle terassille ja yritimme hetken päästä tutustua uudestaan nurmikkoon, kun vauva oli taas hyväntuulinen ja tarmokas. Jälleen kerran hetken päästä tajuttuaan missä oli, alkoi itku mikä loppui vasta päästyään syliin.

Niin outoa, enkä vieläkään käsitä mistä nurmikon aiheuttama itku johtui. Toivottavasti tästä tragediasta päästään yli ja osataan viimeistään kesän loppuun mennessä nauttia siitä ihanasta tunteesta, kun paljaat varpaat saa upottaa pehmeään nurmeen.

UNADJUSTEDRAW_thumb_2d60.jpg

UNADJUSTEDRAW_thumb_2d61.jpg

 

 

Perhe Lapset
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.