Liikunta synnytyksen jälkeen

Liikunta on aina näytellyt merkittävää roolia elämässäni. Lapsuudesta pitkälle aikuisikään ratsastus vei mennessään ja sen jäädessä tilalle tuli kuntosaliharjoittelu, ryhmäliikunnat ja lenkkeily. Välissä ehdin kokeilla capoeiraa ja joogaa. Koskaan en ole treenannut tavoitteellisesti, vaan henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin ylläpitämiseksi. On ollut kausia, kun salilla käyminen ei ole maistunut ja silloin on sijaa ottanut lenkkeily, tai toisinpäin.

Kun raskaustesti näytti joulukuussa kahta viivaa, treenaaminen jatkui pitkälle puoliväliin saakka lähes samanlaisena kuin ennen, joidenkin liikkeiden jäädessä jossain vaiheessa pois. Kun vatsa kasvoi, kasvoi myös haastavuudet liikunnan suhteen ja kolme kuukautta ennen laskettua aikaa laitoin salin jäähylle. Lenkkeily, siis reipas kävely, jatkui viimeisille viikoille saakka. Aloin kuitenkin kaipaamaan jo omaa kroppaa, sen mahdollistamaa liikuntaa ja ketteryyttä.

Parin viikon kuluttua synnytyksestä aloitin päivittäiset kävelylenkit, koiran tai vaunujen kanssa. Hetken aikaa nekin tuntuivat haastavilta ja oma kroppa tuntui, no, ei omalta. Koin kuitenkin palautumisen suhteellisen nopeana ja lenkit ovat pidentyneet ja keventyneet. Silti, vaikka paino putosi raskautta edeltäviin kiloihin kahden viikon päästä synnytyksestä, on kehon koostumus erilainen ja lihakset kateissa.

Synnytyksen jälkitarkastusta ja lupaa alkaa kuntoilla enemmän odotin viikkoja. Lupa tuli, mutta lääkäri totesi, että vatsalihasten erkaumaa oli edelleen jäljellä. Enempää ohjeita sen suhteen en kuitenkaan saanut. Tästä pitäisi puhua enemmän! Luin aiheesta ja erkauman aiheuttamista terveysongelmista eikä paluu salille tuntunutkaan enää kovin ajankohtaiselta. Riski, että teen vain hallaa treenaamalla väärin, on suuri, joten reippaat kävelylenkit jatkuu ja vatsalihasten erkaantumaan perehtyneen fysioterapeutin tapaaminen odottaa.

Ja kun ulos katsoo, mieluummin lähden metsään kuin salille hikoilemaan.