Neljä yötä sekoiltiin, sitten helpotti – aikaero ja taapero

Ennen tätä reissua mainitsin täälläkin, että yhdeksän tunnin aikaero ja siihen yhdistettynä alle puolitoista vuotias lapsi kauhistutti jo etukäteen. Lapsen kanssa kun muutenkin saa olla miettimässä sitä rytmiä, päiväunia ja niiden sopivaa kestoa niin kuinka ihmeessä onnistuttaisiin pääsemään mahdollisimman kivuttomasti uuteen aikaan? 

Lento Helsingistä Singaporeen lähti puolenyön aikaan ja oli kestoltaan 11 tuntia. Siitä lapsi nukkui muutamia tunteja. Singaporessa oltiin alkuillasta ja parin tunnin vaihdon jälkeen (mistä lapsi nukkui noin tunnin) lento Melbourneen lähti kahdeksan aikaan illalla. Lento kesti seitsemän tuntia joista lapsi nukkui suunnilleen neljä. Lennettiin siis kaksi yölentoa putkeen, mikä oli kieltämättä aikamoinen mindfuck. Melbournessa oltiin hieman ennen seitsemää aamulla ja jokainen meistä enemmän tai vähemmän sekaisin.

Päästiin heti asunnolle ja Gian jäädessä viettämään aikaa kummitätinsä kanssa, siirryttiin me miehen kanssa kymmenen jälkeen suljetun oven taakse nukkumaan muutaman tunnin päiväunia. Todettiin ettei olisi pienintäkään mahdollisuutta saati järkeä yrittää valvoa iltaan saakka. Gia jaksoi leikkiä tunnin, kunnes hänkin simahti ja nukkui myös muutaman tunnin suunnilleen kahteen saakka. Herääminen ja sängystä nouseminen tuntui täysin ylitsepääsemättömältä ja olisin maksanut jos olisin saanut vielä nukkua. Ymmärtäen kuitenkin ettei siinä olisi mitään järkeä ja siirtyminen uuteen rytmiin olisi ollut aina vain kauempana. Revittiin siis itsemme ylös ja lähdettiin ulos. 

Gian nukkumaanmenoaika on vaakintunut puoli kahdeksaan ja laskeskeltiin että päiväunien jälkeen hyvällä tuurilla saisimme naperon nukkumaan kutakuinkin niihin aikoihin. Yritettiin noudattaa päivän ja illan aikana samoja rutiineita (välipala, päivällinen, ilatapala ja pesut ym.) samalla kaavalla kuin kotonakin ja toivotettiin Gialle hyvät yöt kahdeksan maissa. Muutaman hetken huutojen jälkeen uni kuitenkin voitti ja ehdittiin jo juhlia – näinkö helposti tää meni? 

No eipä mennyt ei. Puoli yhdentoista jälkeen Gian sängystä kuului ähinää ja pian lapsi olikin wide awake. Itkua kesti yli kaksi tuntia ja vuorotellen syliteltiin, siliteltiin ja rauhoiteltiin pientä. Aikamoisia epätoivon hetkiä elettiin yön pimeinä tunteina, kun mietittiin että jatkuuko huuto aamuun asti. Lopulta, luojan kiitos, hän nukahti.

Aamulla herätyskello nimeltä Gia pärähti soimaan puoli viideltä ja aloitettiin päivä tutuilla aamurutiineilla. Päivällä Gia nukkui parin tunnin päiväunet puolenpäivän aikaan ja jälleen illalla saatiin napero nukkumaan kahdeksan pintaan. Toinen yö toisti edellistä ja parin tunnin huutoitkujen jälkeen nukahdettiin ja aamulla noustiinkin vasta kymmeneltä – oli muuten meidän tytön enkat! 

Kaikenkaikkiaan neljä ensimmäistä yötä noudatti samanlaista kaavaa, itkun keston aina vähän lyhentyessä, kunnes palattiin tuttuun rytmiin ilman yöheräämisiä. Sanoisin että aika hyvin se lopulta meni, sikäli kun kuulin useammalta taholta etukäteen että lapsen kanssa kestäisi vähintään viikon uuteen rytmiin siirtyminen. Kukin kokee aikaeron tavallaan ja varmasti löytyy lapsia sekä aikuisia joille uuteen aikaan päivittyminen luonnistuu helposti. Ja puolestaan myös niitä, joilla menee vähintään se viikko.

Ja lopuksi vielä, omat kuinka helpottaa aikaerorasitusta ja siirtymistä uuteen aikaan lapsen kanssa -vinkit ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan nämä:

Älä stressaa nukkuuko lapsi lentokoneessa ja kuinka pitkään, siihen et juurikaan voi vaikuttaa.

Riippumatta siitä mihin aikaan olette kohteessa yritä saada lapsi päiväunille silloin kun ne nukutaan kotonakin.

Noudata tuttuja ja turvallisia rutiineja.

Älä stressaa, rytmi löytyy kyllä.