Onko lapsen päästävä ulos joka päivä?

Taivaalta tippuu vuoroin lunta, vettä ja räntää. Tiet on vaihtoehtoisesti sohjossa, jäässä tai lumen peitossa päivästä riippuen.

On ollut ihanaa nauttia näistä lumisista päivistä ja ennen kaikkea siitä valosta mitä lumi on tuonut tullessaan. Lapsi on alkujärkytyksen jälkeen remunnut pihalla lumisia polkuja pitkin kaatuillen tuon tuosta nousten aina uudella innolla. Pulkassa on jaksettu istua lyhyitä hetkiä, sillä omin jaloin liikkuminen on vienyt voiton. Ollaan käyty iltaisin pakkasessa kävelyillä – tien päähän ja takaisin, mutta Giasta on ollut niin kivaa taapertaa lumen narskuessa kengänpohjissa. Ulkoilu talvella, näissä maisemissa, on todellakin ihanaa mutta entäs sitten ne plusasteiset sohjokelit? Onko silloin pakko lähteä ulos kastumaan?

Jostain syystä mä koen järkyttävän huonoa omatuntoa jos tulee päiviä ettei me lähdetä ulos. Ja nyt tarkoitan siis sitä konkreettista ulos lähtöä, pihalle leikkimään tai puistoon. Meillä on viikon jokaisena päivä jotain puuhaa ja kotona viihdytään kokonainen päivä aamusta iltaan vain jos lapsi on kipeä. Käydään muskarissa, kerhoissa, leikkipaikoilla tai ystävien luona. Tylsäksi siis tuskin käy lapsellekaan. Mutta jos tulee päivä ettei kerhon lisäksi käydä ulkona leikkimässä, tunnen piston sydämessä. Raitis ulkoilma tekee hyvää ja lapsien kuuluu leikkiä ulkona jne. 

Voisiko huonolla ilmalla kuitenkin keksiä ulkoilun sijaan jotain muuta? Eilen oli taas sohjoinen mutta vaarallisen liukas ilma, enkä jaksanut viedä itseäni saati lasta kastumaan ja liukastelemaan pihalle. Piti unohtaa tunnontuskat ja keksiä jotain muuta. Lähdettiin uimahalliin kahlaamaan lastenaltaaseen ja leikkimään veneillä – ja kuinka hyvä päätös se olikaan! Gia nautti läträämisestä ja pakko myöntää, että lämmitetty allas oli sata kertaa miellyttävämpi vaihtoehto kuin loskainen puisto. Eli ei, en jatkossakaan pakota meitä ulos jos ei siltä tunnu.

Mä haluan uskoa että lapsi nauttii ennenkaikkea yhdessä tekemisestä, uusista kokemuksista ja siitä, että vanhemmat nauttii.