Vauvan vaatekaappi ja asiaa pukeutumisesta

UNADJUSTEDRAW_thumb_1f2e.jpg

Yksi suurista kysymysmerkeistä kysymysten valtavassa meressä ennen vauvan syntymää oli miten ihmeessä osaan pukea lapsen oikein? Siis miten voin tietää koska on hyvä, eikä liian paljon tai vähän? Ja jos totta puhutaan, painin tämän kysymyksen kanssa edelleen. Kyselin näistä vaatekuvioista varmasti jokaiselta tuntemaltani äidiltä ja vastaukset oli aina rentoja kokeilet vauvan niskaa niin tiedät onko hyvä ja laitat aina yhden vaatekerran enemmän kuin itselle. 

Näillä ohjeilla on siis menty ja tullut ainakin todettua että meidän tyttö on varsin hikinen tapaus, eikä vaatetta ainakaan saa laittaa liikaa, koska muuten, noh, ei ole tyytyväinen lapsi saati äiti. Enkä kyllä missään mielessä ole vieläkään pukemisen suhteen ekspertti, mutta jotain on näiden kuukausien aikana oppinut. Luoja kiitos. 

Mietin alussa paljon myös sitä, kuinka paljon lapsi tarvitsee vaatteita ja mitä. Siis bodyja ja housuja joo, mutta mitä ne muut tarpeelliset pienen ihmisen vaatteet oikein on? Uskoisin että moni tuore äiti hairahtaa helposti ostamaan hieman liikaa, koska onhan ne vauvan vaatteet nyt ensinnäkin aika hiton söpöjä. Ja toisekseen, eikös ne vauvat puklaile päivät pitkät niille, joten vaihtovaatetta täytyy olla. Nyt jos saisin tehdä toisin, tekisinkin. Miten meillä on siis vaatetettu natiainen ja mitkä vaatteet ja missä määrin olen kokenut meillä tarpeelliseksi?

Meiltä löytyy tällä hetkellä:

10 kpl pitkähihaisia bodyja. Näitä kyllä tosiaan kuluu, koska puklut ja kiinteät. Ihan tarpeellinen määrä mun mielestä, kun osa on pesussa ja hoitolaukusta löytyy puhdas vaihtobody.

12 kpl housuja. Liikaa, jos multa kysytään. Housut ei ole sotkussa yhtä helposti kuin bodyt joten puolet vähemmälläkin pärjäisi.

6 kpl yöpukuja. Pitkähihaiset- ja lahkeelliset yökkärit on alusta asti olleet mun mielestä yksi vauvan vaatekaapin oleellisimmista vaatteista. Määrällisesti ihan riittävä, pärjäisi varmasti vähemmälläkin jo. Alussa kun muhittiin ensimmäiset viikot pääasiassa kotona, saattoi tyypillä olla vain tällainen koko päivän. Helppo vaate vaipanvaihdon suhteen!

5 kpl pitkähihaisia paitoja. Nyt kun Gigillä on jo vähän enemmän ikää, tykkään pitää housujen kanssa pitkähihaisia paitoja ja kesää kohden niiden käyttö lisääntyy varmasti entisestään.

3 kpl jumpsuiteja. Tai miksi näitä nyt kutsutaan, hupullisia kotihengausvaatteita? Voisi olla enemmänkin, niin ihanan helppo vaate kotioloissa.

2 kpl neuleita. Aika harvoin tulee käytettyä, koska tyyppi on niin hikoileva ja neule bodyn päällä tuntuu olevan aina liikaa. Uskoisin tosin että keväällä ja kesällä tulee neuleille/collegeille enemmän tarvetta, kuin myös takeille joita löytyy muutama vielä käyttämättömänä.

3 paksumpaa ulkohaalaria ja 1 merinovillahaalari. Äitiyspakkauksen toppahaalari ja kaksi sitä ohuempaa sekä alle villahaalari. Ollaan pärjätty mainiosti näillä koko talvi!

Villasukkia, tumppuja ja pipoja löytyy muutamia jokaista mutta erityisesti pipoja voisi olla enemmän. Tavallisista sukista valtaosa on kadonnut pesukoneen kitaan, siis mikä juttu tämä on, että jo näin pienen tyypin sukat syödään? Alussa ensimmäiset kolme kuukautta kietaisubodyt oli parhaita mutta nyt ollaan alettu suosimaan pään yli vedettäviä. Toimii helpommin sillä Gigillä on niin kova meno, ettei kenenkään hermot riitä enää kietaisubodyn pukemiseen. 

Valtaosa vaatteista ollaan saatu lahjaksi, ostettu kirpparilta tai alennusmyynneistä, joten valtavaa lovea lompakkoon ei ole vauvan vaatteet tehneet. Värimaailmassa ollaan suosittu neutraaleja, joskin tyttömäisiä sävyjä muutamia värikkäitä housuvalintoja lukuunottamatta. Niin ja tuo Ikean Hemnes -sarjan lipasto on aivan täydellinen vauvan vaatteille, löysin sen Torista superhyvään hintaan ja vaihdoin vetimet uusiin, vihdoin kun sellaiset löysin! 

UNADJUSTEDRAW_thumb_1f1c.jpg

UNADJUSTEDRAW_thumb_1f21.jpg

UNADJUSTEDRAW_thumb_1f23.jpg

UNADJUSTEDRAW_thumb_1f25.jpg

UNADJUSTEDRAW_thumb_1f1a.jpg

 

Perhe Lapset

Perjantai nuhanenän kanssa

UNADJUSTEDRAW_thumb_1ed5.jpg

Meillä on vietetty pienimmän osalta varsin flunssaista päivää. Gigi onnistui nappaamaan jostain pöpön, jonka johdosta viime yö on yskitty ja rohistu, tästä päivästä puhumattakaan. Tänään on kelvannut pelkästään syli, jos sekään. Se pitää varmasti paikkansa, kun sanotaan että vanhemmat kokevat lapsen sairastelun pahempana kuin lapsi itse (koska siitä huolimatta että vain syli on kelvannut, on energiaa riittänyt ihan loputtomiin) mutta onhan se ennenkokemattoman kamala tunne, kun tuo pieni niiskuttaa ja yskii pää punaisena. Eikä voi muuta kuin olla ja pitää lähellä. Ja kuluttaa Nenäfriidaa ja suolatippoja, joita nuhanenä ei voi sietää… 

Mutta kuten neuvolan lääkäri kerran totesi, ei vauvan flunssaa saa liikaa pelätä sillä jostain sitä on pienenkin vastustuskykynsä saatava. Toivottavasti tämä olisi nyt kuitenkin pian tiessään, on nimittäin jo kolmas pöpö ja tyyppi on kuitenkin vasta viittä yli puolivuotias. Potilas on nukkunut päivän aikana yhteensä ehkä tunnin, joten iltaunille painuttiin mukisematta seiskan jälkeen. Ja koska niin, voi nyt itse hengähtää ja ahmia viikon toisen (että tosiaan eilen viimeksi…) setin sushia, ah, sekä lasin kylmää Rieslingiä. Ahh…

UNADJUSTEDRAW_thumb_1ed9.jpg

UNADJUSTEDRAW_thumb_1ecf.jpg

UNADJUSTEDRAW_thumb_1edb.jpg

UNADJUSTEDRAW_thumb_1edd.jpg

UNADJUSTEDRAW_thumb_1ed0.jpg

 

Perhe Lapset Vanhemmuus